Onko tässä kenties kaikkien aikojen naurettavin valitus kerrostaloasukkaalta?


Eräs pienen lapsen äiti on avautunut Facebookin Naistenhuone-ryhmässä. Hän selostaa jälkikasvunsa käyvän isovanhemmillaan yökylässä kerran, kaksi kuukaudessa. Nyt mukavat vierailut ovat kuitenkin saaneet ikävän käänteen naapurien valittamisen vuoksi.

Kaiken maailman jupinat kerrostalossa ovat arkipäivää. Milloin väännetään öisestä suihkussa käymisestä ja vessan vetämisestä, milloin taas liian painokkaasta kävelytyylistä. Mutta tällä kertaa ei olekaan onnistuttu häiriköimään ihmistä vaan koiraa.

Isovanhempien naapureiden mukaan lapsi on pilannut heidän koiranpentunsa unirytmin muun muassa höpöttämällä rappukäytävässä. Näin karvaturri ei ole kuulemma päässyt päiväunilleen, jotka ajoittuvat aina samaan aikaan. Ongelmia on tullut myös yöunien kanssa, koska lapsi on valvonut peräti yhdeksään asti illalla.

Tarkat on systeemit, ei voi kyllä muuta sanoa. Lue koko päivitys alta. Ensimmäisenä sen bongasi Feissarimokat-sivusto.

SUOSITUIMMAT

Käärijän biisiä kuunneltu 70 miljoonaa kertaa – näin paljon hän saa siitä rahaa

Käärijän Cha Cha Cha -biisiä on tähän mennessä kuunneltu Spotifyssä yli 70 miljoonaa kertaa. Se tiedetään, että Spotify-suorastriimauspalvelu maksaa...

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

HS: Minna Haapkylän näpistyskohussa yllätyskäänne

Minna Haapkylän uutisoitiin hiljattain saaneen sakkorangaistuksen näpistyksestä, petoksesta ja vahingonteosta. Nykyisin tuottajana toimiva oli muun muassa liimannut Prismassa arvokkaan lohifileen päälle edullisemman...

Minna kuuli Prisman sovituskopista outoa voihketta – kysyi suoraan ”mitä siellä tehdään!”

Minna kertoo hauskasta kesäpäivästään länsisuomalaisessa Prismassa. Minnan tarina julkaistiin paikallisessa Facebook-ryhmässä. -Joo olin tossa vaateosastolla ja kuulin ihme voihkintaa...

Poliisille selvisi totuus: 4-vuotiaan kohtalo Joensuussa karmaisee!

Poliisi ja ensihoito saivat eilen hälytyksen yksityisasuntoon Joensuun Rantakylässä. Viranomaiset löysivät asunnosta elottoman 4-vuotiaan lapsen. Lapsesta oli havaittavissa huomattavan...

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Seiska: Satu Taiveaho ja Tatu-rakas erohuhujen keskellä – Tatu esiintynyt ilman kihlasormustaan

Entinen kansanedustaja Satu Taiveaho, 46, ja toimitusjohtaja Tatu Varpukari, 50, menivät kihloihin alkuvuodesta. Kevään aikana Seiskan toimitukseen on kuitenkin kantautunut huhuja, joiden...

Katso täältä! Janni Hussin ja Joel Harkimon upea hääkuva julki

Janni Hussi, 31, ja Joel Harkimo, 33, juhlivat tänään häitään. Seiskan tietojen mukaan julkkispari vihittiin Helsingin tuomikirkossa kello 13.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje