Osaako koirasi nämä hauskat temput? Näin opetat ne helposti


Koiran koulutuksessa avainsanoja ovat kertaus ja positiivinen vahvistaminen.

Koira on alati kiinnostunut kaikenlaisesta uudesta, joten myös uusien taitojen opettelu on mielekästä ja palkitsevaa paitsi lemmikinomistajalle, myös koiralle. Koulutus stimuloi koiran mieltä, parantaa sen tottelevaisuutta ja vahvistaa omistajan ja lemmikin välistä sidettä.

Eläinlääkäri Bo Vanbeselaere eläintenruokavalmistaja Edgard & Cooperilta kannustaa koiran koulutuksessa positiiviseen vahvistamiseen. Uusia taitoja opetellessa tehtävät kannattaa jakaa useisiin eri vaiheisiin, ja edetä niissä pienin askelin. Näin koira saa myös mahdollisuuden moniin onnistumisen kokemuksiin.

– Rohkaistaan ja kannustetaan eläintä. Vahvistetaan sen toivottua käytöstä, palkitaan ja kehutaan siitä. Palkintona voi käyttää leikkihetkiä, paijausta, herkkuja ja leluja. Toistaminen on oppimisen edellytys.

Vähemmän toivotun käyttäytymisen Vanbeselaere kehottaa jättämään huomiotta. Jatkuva kieltäminen ja rankaiseminen voivat vaikuttaa negatiivisesti ilmapiiriin ja varsinkin pentujen kohdalla itsetuntoon.

– Esimerkiksi jo äänen korottaminen voi aiheuttaa pennulle paineita, että onko se toiminut väärin.

Joka koiran perustaitoja ovat lähellä pysyminen, luokse tuleminen ja luopuminen. Kun ne on opittu, valikoimaa voi laajentaa esimerkiksi seuraavien temppujen opetteluun. Temppujen koulutus perustuu toistoon ja palkitsemiseen.

3 hauskaa ja helppoa koiran temppua askel askeleelta

Edgard & Cooper on koonnut nämä temput koiraterapeutti Joke Montenyn avulla.

Ennen kuin aloitat:

  • Käytä positiivista vahvistamista.
  • Aloita helposta.
  • Vaihtele palkkioita (mitä ja miten annat, palkkion koko jne.). Koulutuspalkkioiksi sopivat mainiosti esimerkiksi Edgard & Cooperin makupalat.
  • Pidä silmällä koiran kehon kieltä.
  • Anna runsaasti raikasta juomavettä.
  • Siirry seuraavaan vaiheeseen vasta, kun koirasi on täysin oppinut edellisen vaiheen.
  • Pidä harjoitteluajat lyhyinä, ole kärsivällinen ja pitäkää hauskaa!

Temppu 1: Etutassulla vilkutus

Tämä temppu on paitsi hauska, myös helppo oppia.

Vaihe 1: Laita palkkio suljettuun nyrkkiisi. Anna koirasi haistaa sitä. Tarkoitus on, että se laittaisi tassunsa nyrkkiäsi vasten tai sen päälle. Sano ”hyvä poika/tyttö” ja anna palkinto. Jos koirasi ei tee mitään tassullaan, laita nyrkki maahan. Lopulta koirasi yrittää saada herkun tassullaan. Toista, kunnes olette oppineet tämän vaiheen.

Vaihe 2: Toista nyt sama vuorotellen siten, että nyrkissäsi on joka toinen kerta herkku ja joka toinen kerta ei. Jos koirasi laittaa tassun nyrkillesi molemmissa tilanteissa, voit siirtyä vaiheeseen 3.

Vaihe 3: Seiso hiljaa koirasi edessä. Sano ”vilkuta” ystävällisellä äänellä, odota kaksi sekuntia ja näytä sitten nyrkki. Heilauttaako koirasi tassua? Tarjoa sitten palkkio. Useiden toistojen jälkeen näet, että koirasi heiluttaa tassuaan, kun sanot ”vilkuta”, jo ennen kuin näytät nyrkkiäsi. Tehtävä suoritettu!

Temppu 2: Jalkojen välissä kävely

Tässä tempussa koira opetetaan kävelemään jalkojesi välissä, kun olet selin siihen. Mutta miten?

Vaihe 1: Heitä herkku poispäin koirastasi. Kun koirasi nostaa sen, käänny ympäri niin, että olet selkä koiraan päin. Ota käteesi toinen herkku ja pidä sitä jalkojesi välissä. Anna palkinto heti, kun koirasi pää on oikeassa paikassa.

Vaihe 2: Toista vaihe 1, mutta käänny nyt 45 astetta siten, että koirasi seisoo vasemmalla tai oikealla puolellasi.

Vaihe 3: Toista vaihe 2, mutta käytä nyt käden liikettä herkun sijaan. Heti kun koirasi seuraa kättäsi ja kulkee jalkojesi välissä, sano ”hyvä poika/tyttö” ja anna hänelle heti herkku toisesta kädestäsi.

Vaihe 4: Viimeisessä vaiheessa seiso koirasi edessä ja heitä jälleen herkku poispäin koirastasi. Kun koirasi palaa luoksesi, näytä sille herkku ja houkuttele koirasi vasemmalle tai oikealle puolellesi. Heti kun koirasi menee ilmoitetulle puolelle, siirrä herkku keskelle – jalkojesi väliin. Kun koira seuraa kättäsi ja ilmestyy jalkojesi väliin, sano ”hyvä poika/tyttö” ja anna sille palkinto.

Jos koirasi seisoo paikallaan, anna sille toinen herkku. Sano sitten uudelleen ”hyvä poika/tyttö” ja heitä herkku poispäin, jolloin koirasi kävelee (tai juoksee) jalkojesi välistä. Kertaus on opintojen äiti!

Temppu 3: Kumarrus yleisölle

kumarrus-koira-kuva-edgar-and-cooper

Pennut tekevät tämän usein yksin leikkiessään tai venytellessään. Joogan harrastajat, tiedättehän alaspäin katsovan koiran asanan? Periaatteessa kysymys on asennosta, jossa koiran etujalat ovat taivutettuina ja takajalat suorina.

Lähde ja kuvat: Edgard & Cooper

SUOSITUIMMAT