Koti Blogi Sivu 681

Iiriksen piparikoristelut joko kauhistuttavat tai naurattavat – pureeko tämä huumori sinuun?

0

Instagramiin ilmestyi pari viikkoa sitten Piparkakka-nimeä kantava tili, jolla on jo lähes 10 000 seuraajaa. Nimensä mukaisesti kuvissa keskitytään erilaisten piparkakkujen esittelyyn.

Mistään superhienoista ja yksityiskohtaisista kuorrutuksista ei kuitenkaan ole kyse, vaan Iiris-niminen nainen tehtailee pipareihin kaiken maailman tekstejä. Ja sanotaanko nyt että aika negatiivisia ja rivoja sellaisia.

Iiris on jatkanut hurttia huumoriaan julkaisemalla ohjeen, jossa kuorrutteeseen laitetaan mukamas kolmiolääkkeitä. Moniin naisen vitsit uppoavat kuin paistomittari kinkkuun. Toiset taas pitävät moista touhua jouluperinteiden häväistyksenä. Mitä mieltä sinä olet? Katso kuvia alta.


Sampo Kaulanen loukkaantui jouluna – katso kuva kivuliaasta vammasta

0

Sampo Kaulasen joulu alkoi erittäin ikävissä merkeissä. Aaton aattona mies oli ollut perinteisissä kinkunpaistopuuhissa. Kun kauppias oli ottanut lihamötkälettä pois uunista, tulikuumat rasvat olivat kaatuneet hänen jalkapöytänsä päälle.

Sampo piti jalkaansa vesiämpärissä, jota oli lisäjäähdytetty jääpaloilla. Lisäksi hän yritti estää lisävaurioiden syntymistä laittamalla lunta jalkaansa. Haaverin seurauksena iholle muodostui joka tapauksessa valtavan kokoinen rakkula.

Sampo julkaisi kuvan palovammastaan Facebookissa. Löydät sen tekstin alta. On kyllä kivuliaan näköistä jälkeä, tuohon jalkaan ei kauppias ihan äkkiä pysty työkenkää laittamaan.

Tältä Matti Nykäsen hauta näytti jouluna – katso kuva

0

Matti Nykäsen Pia-leski viettää kolmatta joulua ilman rakasta puolisoaan. Luonnollisesti pyhien ohjelmaan kuului käynti aviomiehen haudalla. Pia julkaisi Instagramissa kuvan hautausmaavierailultaan.

Siitä käy ilmi, että lukuisat muutkin henkilöt ovat käyneet muistelemassa legendaarista mäkikotkaa. Nykäsen viimeistä leposijaa koristi jouluna valtava määrä kynttilöitä.

– Hyvää joulua rakas, niin ikävä, Pia kirjoittaa julkaisemansa kuvan yhteydessä.

Viime ajat ovat olleet selkeästi leskelle erityisen rankkoja. Lähestyvä joulu sai jo viikko sitten Pian mielen murtumaan.

– Rukoilen ja niin toivon, että vielä joskus tavataan, hän totesi viikko sitten julkaistessaan Matin kuvan.

Pia on aiemmin kertonut, ettei hän kaipaa elämäänsä uutta miestä. Kotona on seurana Diego-koira ja Pia otti hiljattain myös toisen undulaatin.

Katso kuva Matti Nykäsen haudasta alta.

IL: Danny paljastaa, ketkä kaksi ovat hänen elämänsä tärkeimmät naiset

0
Danny

Danny on antanut joulun alla haastattelun Iltalehdelle. Siinä hän avautuu muun muassa rankasta lapsuudestaan, jota varjosti turvattomuus. Dannyn isä oli viettänyt pitkiä aikoja Brasiliassa ja lapset oli jätetty asian suhteen täysin pimentoon.

– Se oli käsittämätöntä, kukaan ei selittänyt sitä minulle ja veljelleni, Danny muotoilee Iltalehdelle.

Jossain vaiheessa isä oli palannut Suomeen, mutta siitäkään ei ollut kerrottu pojille. Asia oli selvinnyt kahdeksanvuotiaalle Dannylle, kun lähikaupan myyjä oli onnitellut häntä isänsä uudesta avioliitosta. Hänellä ei ollut ollut veljensä kanssa mitään tietoa edes siitä, että äiti ja isä olivat eronneet. Myöhemmin isä oli kävellyt heitä vastaan huvipuistossa uuden perheensä kanssa.

– Katseemme kohtasivat, mutta isä kääntyi pois. En voinut ymmärtää isän käytöstä, ettei hän ollut meidän kanssa lähes missään tekemisissä. Meidät oli kerta kaikkiaan tuomittu ulkopuolisiksi isän uuden avioliiton takia.

Kaiken epävarmuuden keskellä Danny oli veljensä kanssa saanut tukea ja turvaa isoäideiltään. Mies kuvaileekin heitä elämänsä tärkeimmiksi naisiksi. Impi Lipsanen oli varakas, syvästi uskovainen nainen, joka tunnettiin hyväntekijänä. Magda Aufrichtig osteli puolestaan vähistä rahoistaan pojille muun muassa pianon ja polkupyörät.

Lue joululomalla kirja tai kaksi – tämän takia lukeminen kannattaa

0

Joululoman aikana kannattaa tarttua kirjaan. Ehkäpä sait sellaisen lahjaksi?

Nykyisin kirjan lukeminen tuottaa vaikeuksia yhä useammalle. Jo aloittaminen voi olla haastavaa, puhumattakaan kirjan lukemisesta loppuun asti.

Lukemiseen tarvitaan aikaa ja keskittymistä, joita kumpaakaan ei tahdo löytyä.

Monet asiat kilpailevat huomiostamme. Kenellä on aikaa istua alas ja uppoutua kirjaan? Kiireisessä elämässä nopeasti luettavat asiat – kuten uutiset ja pienet jutut somessa – saattavat olla ainoita, joihin meillä on aikaa ja energiaa.

Joululoman aikana tällaisen ajatteluun voi yrittää tehdä muutoksen. Hyvä kirja nimittäin tekee lomastakin paremman ja ikimuistoisemman. Tulet aina muistamaan missä olit, kun luit erinomaisen kirjan. Jos et saanut kirjaa lahjaksi, ei se mitään, sillä voit valitse vaikkapa jonkin vanhan suosikkisi, tai kysyä suosittelua sellaiselta henkilöltä, jonka makuun luotat.

Lukemisen kautta pääsemme kurkistamaan toisten kokemuksia ja laajennamme omaa ajatteluamme. Tutkimusten mukaan lukeminen voi jopa nostaa empatiakykyä herättämällä tietoisuutta, laajentamalla näkökulmia ja kehittämällä mielikuvitusta.

Kuten kirjailija L.R. Knost huomioi: ”Ei ole parempaa opettajaa, terapeuttia tai muuta sielun parantajaa, kuin hyvin varusteltu kirjasto.”

Lähde: Positive Prescription

Kuva: Pixabay

Synnyitkö joulukuussa? Tämä on hallitsevin luonteenpiirteesi

0

Luonteenpiirteiden määritteleminen syntymäkuukauden perusteella
on vanha metodi. Numerologian mukaan syntymäkuukausi voi kertoa
sinusta paljonkin. Tutkijoiden ja tilastojen mukaan syntymäkuukausi
voi vaikuttaa uraan, luonteeseen, rakkauselämään ja muuhun.

Joulukuussa syntynyt, tällainen olet

Juhlissa olet huomion keskipiste, ja sosiaalisten tapahtumien
kalenterisi on usein täynnä. Haluat viettää paljon aikaa perheen ja
ystävien kanssa – mistä johtuen saatat välillä laiminlyödä
velvollisuuksiasi. Olet erittäin onnekas – raha ja rakkaus löytävät sinut
helposti. Olet käytännöllinen ja nautit tasapainoisesta elämästä.

Luonteenpiirteesi

  • luotettava
  • isänmaallinen
  • vuorovaikutteinen
  • antelias
  • seksikäs
  • rehellinen

Nautit huomion keskipisteenä olemisesta ja rakkaudesta, jota saat. Et
kuitenkaan ole itsekeskeinen etkä koskaan teeskentele olevasi jotain
mitä et ole. Saatat olla toisinaan kärsimätön ja tehdä äkkinäisiä
päätöksiä. Et voi sietää rajoituksia. Olet kunnianhimoinen ja ahkera.
Tulevaisuutesi näyttää aina valoisalta.

Lähde: apost

Kuva: Pixabay

Suomalaispoliisi kirjoitteli joulutunnelmissa: ”Jonkun ihmeen höpöheinän vaikutuksen alaisena”

0

Monet puurtavat joulun pyhätkin töiden parissa. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö juhlatunnelmaan voisi antautua sorvinkin ääressä. Näin on toiminut ainakin eräs virkavallan edustaja, joka on kirjoittanut Meri-Lapin poliisin tuoreen raportin.

Hän on päätynyt kertomaan jouluaaton rikosepäilyistä hieman rennommalla tyylillä. Eihän jouluna kaiken tarvitse olla niin vakavaa, vaikka vakavista asioista puhutaankin.

– Harmaasilmäinen valkoparta istuu keinutuolissa ja katselee ympärillään olevaa hyörinää ja pyörinää. Keittiöstä leijailee valmistuvien jouluruokien herkulliset tuoksut ja pienet tonttumaiset askeleet kipittävät pitkin huonetta.

– Kohta olisi se vuoden kiireisin päivä. Ennen töihin lähtöä voisi kuitenkin vielä katsoa, miten siellä Meri-Lapin poliisilla on jouluaatto alkanut (…) Tontut ovat kyllä ahkerasti kierrelleet, mutta kyllä jokapäiväisestä poliisilaitoksen raportista on ollut vuoden aikana hyötyä, miettiessä sitä, että ketkä ovat olleet kiltisti ja ketkä vähemmän kiltisti. Joidenkin kohdalla välillä tuntuu, että loppuvatkohan risut metsästä, kun tontut niitä joka vuosi heille pakkaavat, poliisi sanailee.

Hän jatkaa jouluista tyyliään kertoessaan poliisin haaviin jääneestä rattijuoppoepäillystä.

– Tervolassa poliisipartio pysäytti henkilöauton myöhään torstai-iltana. Hyvä, että tarkastavat missä kunnossa siellä ajellaan. Tontut ovat kertoneet pukillekin, että jotkut ajavat jonkun ihmeen höpöheinän vaikutuksen alaisena tai saatika sitten liian monen tömpsyn jälkeen. Pukille ainakin aina on joulumieli riittänyt reen kuljettamiseen.

– Tälle kuljettajalle olikin tehty tuollainen testi, joka oli näyttänyt positiivista tulosta bentsop… bentsod… nyt pitää kyllä laittaa jo silmälasit päähän. Bentsodiatsepaamille!

Kemissä oli puolestaan tavattu kaveri, joka oli yrittänyt esittää sangen anteliasta miestä, mutta totuus oli poliisin epäilyn mukaan aivan päinvastainen.

– Partio on näemmä käynyt aattoyönä myös Kemissä Hepolassa tarkastamassa auton vetokoukussa olevia polkupyöriä. Siellä nuori mies on ollut joulutunnelmissa ja hän on kertonut ostaneensa polkupyörät joululahjaksi. Sehän on hienoa, kun näin ovat ihmiset anteliaita joulun aikaan. Nopeasti oli kuitenkin käynyt ilmi, että pyörät ovat ilmoitettu varastetuiksi. Niinpä tietenkin.

– Pitäisi antaa joulupukin hoitaa lahjojen hankkimiset, poliisi suosittelee raportissaan.

Valehteliko puukkomissi Karoliina Ala-Kantti oikeudessa? Seiska sai käsiinsä mielenkiintoisen videon

0
oikeus-suomen-laki-kuva-oikeusministeriö

Useat mediat uutisoivat parisen viikkoa sitten, että Miss Helsinki -finalistina tunnettu Karoliina Ala-Kantti joutuu vankilaan. Nainen oli yrittänyt hakea lievennystä käräjäoikeuden langettamaan tuomioon. Hovioikeus päätyi kuitenkin pitämään Ala-Kantin silloisen miesystävänsä puukotuksesta saaman linnatuomion ennallaan. Istuttavaa tuli kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta.

Ala-Kantti yritti oikeudessa vedota muun muassa siihen, että hän elää nykyään täysin päihteetöntä elämää. Seiska on kuitenkin saanut käsiinsä videon, joka kertoisi aivan jotain muuta. Pätkä on kuvattu marraskuussa tamperelaisessa yökerhossa.

– Videosta selviää, että ravintolassa on ollut tappelu, jonka seurauksena Ala-Kantti on poistettu ravintolasta. Sekavasti käyttäytyvä ja etäisyyteen tuijotteleva missikokelas pyytelee välillä järjestyksenvalvojilta anteeksi, ja välillä hän sättii heitä rankan loukkaavin termein, Seiska kuvailee videon tunnelmaa.

Silminnäkijän mukaan Ala-Kantti oli riitaantunut ravintolassa ystävänsä kanssa. Missikaunotar olisi ensin käynyt ystävänsä kimppuun, jonka johdosta kaksikko olisi ajautunut tappeluun. Myös toinen henkilö oli silminnäkijän mukaan poistettu yökerhosta.

Karoliinan Miss Helsinki -finalistikuva alla.

Maajussille morsian -Niina joutui pettymään – Kallelta karu ilmoitus ennen joulua

0

Maajussille morsian -sarjassa toisensa löytäneet Niina ja Kalle suunnittelivat viettävänsä ensimmäistä yhteistä jouluaan maajussin luona Sastamalassa. Vain hetkeä ennen lähtöä Niina sai kuitenkin rakkaaltaan karun tiedon.

– Melkein kerkesin hypätä junaan, kun Kallelle tuli ilmoitus korona-altistumisesta. Hetki siinä pohdittiin ja päätettiin pelata varman päälle, kun minäkin riskiryhmäläinen olen, Niina selostaa Instagramissa.

Hän kertoo viettävänsä joulua Kallen sijaan vanhempiensa ja siskojensa kanssa. Rakastavaiset ovat päättäneet siirtää yhteisen joulunsa ensi viikolle.

– Todettiin, ettei kannata ottaa riskiä, jotta päästään viettämään vielä monen monta joulua tulevaisuudessa yhdessä (…) Toki harmittaa, mutta tällaista elämä on. Yllätyksiä täynnä.

Herra Ylppö sai joululahjoista parhaimman

0
Kuva: Aki-Pekka Sinikoski/ Fullsteam Agency

Herra Ylppö kertoi jouluaattona Instagramissa olevansa nyt kolminkertainen isä. Hän julkaisi ilouutisen yhteydessä herkän kuva, jossa hän pitelee vastasyntynyttä vauvaa paitansa alla.

– Tämän joulun paras lahja. iPana part III. Hyvää joulua kaikille, muusikko kiteytti onnelliset tunnelmansa.

Hän ei halunnut paljastaa faneilleen lapsen sukupuolta. Vauvan kasvot oli niin ikään peitetty sydämenkuvalla.

Herra Ylppö on on edennyt noin 20 vuotta nuoremman Julia-rakkaansa kanssa pikavauhtia. He muuttivat yhteen vuosi sitten ja viime keväänä ensimmäinen yhteinen omistusasunto löytyi Tampereelta.

Muusikolla on edellisestä suhteestaan kaksi lasta. Avioliitto päättyi eroon vuonna 2018.

Katso Herra Ylpön julkaisema kuva alta.