Koti Blogi Sivu 855

Suomalaisnainen heittäytyi kaupan lattialle potkimaan – taustalla huvittava syy

0

Facebook-ryhmistä bongaa mitä mielenkiintoisempia sattumuksia. Tällä kertaa Jessica on kertonut ÄiTyLIt-ryhmässä käyttämästään kekseliäästä kasvatuskeinosta. Ja vieläpä toimivasta sellaisesta.

Hänen uhmaikäisellä lapsellaan oli ollut tapana järjestää kaupassa tuo kaikkien tunnistama viheliäinen kohtaus. Karkkia ja leluja halajava napero oli heittäytynyt lattialle makaamaan ja kiukuttelemaan ostosreissu toisensa perään.

Kiellot ja opastukset olivat kaikuneet kuin kuuroille korville. Niinpä Jessica oli päättänyt eräällä kerralla siirtyä sanoista tekoihin. Hän oli itse mennyt makaamaan lapsen viereen ja ryhtynyt huitomaan käsillään ja jaloillaan. Rimpuilua oli säestänyt kovaääninen luettelo siitä, mitä kaikkea äiti itselleen kaupasta halusi.

Jo oli muuttunut uhmaikäisellä ääni kellossa. Hän oli alkanut luennoida, ettei tuolla tavalla saa kaupassa käyttäytyä. Siihen oli Jessican mukaan loppunut kaupparaivo kertalaakista. Lue koko huvittava tarina alta. Sen bongasi ensimmäisenä Feissarimokat-sivusto.

Vesa Keskinen osti uuden kiinteistön – Tuurin kyläkauppa laajentaa jälleen

0
Vesa-keskinen

Tuurin kyläkauppaa pyörittävä Veljekset Keskinen Oy on ostanut viime perjantaina Tuurinportin kiinteistön. Kauppaan kuuluu 3 000 neliön rakennus ja 15 000 neliön tontti. Kiinteistö sijaitsee Alavudelta päin tultaessa Tuurin ensimmäisen liikenneympyrän kohdalla valtatien varressa. Kyläkaupan pihamyymälä siirretään uudelle tontille.

– Minulla on luja usko kyläkaupan tulevaisuuteen. Päätin tehdä rohkean investoinnin ja ostaa Tuurinportin. Viime vuoden pihamyymälän ennätyskesä osaltaan vahvisti päätöstäni. Tavoitteena on tehdä Tuurinportista Suomen suurin ja paras pihamyymälä, Vesa Keskinen perustelee uutta investointiaan.

Kyläkaupan pihamyymälän valikoimiin on kuulunut kasvien ja puutarhakalusteiden lisäksi muun muassa lasten keinuja ja liukumäkiä. Valikoimaa on tarkoitus laajentaa asiakkaiden toiveiden pohjalta. Lisäksi tavarapuodista siirretään esimerkiksi grillit uuteen paikkaan järkevän kokonaisuuden muodostamiseksi.

– Aivan aluksi Tuurinportin rakennuksen kaveriksi alueelle siirrämme nykyisen pihamyymälän kasvihuoneen ja jättiteltan sen takaa. Niiden siirto sinänsä on jo melkoinen urakka. Lisäksi edessä on muun muassa mittavan taimitarhan ja sen kastelujärjestelmän rakentaminen, Keskinen kertoo.

THL: Nuori aikuinen rikkoi matkakaranteenia – seurauksena tartuntarypäs ja 400 ihmistä karanteeniin

0
lontoo
Kuvituskuva: Pixabay

THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen kertoi tänään torstaina tiedotustilaisuudessa tapauksesta, jossa ulkomailta Suomeen saapuneen nuoren aikuisen karanteenirikkomus johti 30 tartuntaan ja 400 ihmisen karanteeniin.

Puumalaisen mukaan ulkomailta saatujen koronatartuntojen määrä on kasvanut ja vuoden toisella viikolla ne olivat Suomen kaikista koronatartunnoista 11 prosenttia. Ison-Britannian uutta koronamuunnosta on toistaiseksi rekisteröity Suomessa 80 tapausta ja Etelä-Afrikan muunnosta 6.

Puumalainen kertoi, että osassa tapauksista on kyse ulkomailta saadun tartunnan leviämisestä edelleen Suomessa. Suurimmassa yksittäisessä ryppäässä jatkotartuntoja on ollut noin 30.

– Tässä kysymyksessä on nuori aikuinen, joka on palannut ennen joulua Isosta-Britanniasta, Puumalainen sanoi tiedotustilaisuudessa.

Puumalaisen mukaan kyseinen henkilö ei noudattanut karanteeniohjeita.

– On kokoonnuttu nuorisoporukalla ja tämän jälkeen näitä jatkotartuntoja on useammassa tartuntasukupolvessa.

Puumalainen totesi, että kyseisen tartuntaketjun kaikki tiedossa olevat 400 kontaktia on tunnistettu ja määrätty karanteeniin.

Kuva: Pixabay

Poliisi: Huoltomiehiä esittävä rikoskopla ryövää vanhuksia Helsingissä

0
vanhus-nainen-dementia-
Kuvituskuva: Pixabay

Poliisi pyytää apua Helsingissä viime päivinä tapahtuneiden rikosten selvittämisessä.

Poliisille on ilmoitettu neljästä epäillystä varkaudesta ja maksuvälinepetoksesta, joissa kohteet olivat vanhuksia. Noin 30-40-vuotiaat epäillyt pääsivät vanhusten asuntoihin esiintymällä huoltomiehinä ja anastivat vanhuksilta rahaa tai maksukortteja, joilla on nostettu automaateista rahaa.

Poliisi muistuttaa, että huoltomiehen käynnin tarkoituksen voi selvittää huoltoyhtiöstä tai isännöitsijältä. Näillä tahoilla on tieto taloyhtiöissä tehtävistä korjauksista ja tarkastuksista. Aina kun omaan asuntoon pyrkii vieras ihminen, on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta.

Epäillyt tapaukset

Lauantai 16.1.2021

Maanantaina 18.1.2021 poliisille ilmoitettiin lauantaina 16.1. Vuosaaressa Retkeilijänkadulla tapahtuneesta epäillystä rikoksesta. Vanhus tapasi asuntonsa ulkopuolella kaksi nuorta miestä, jotka pyysivät päästä lataamaan puhelimiaan. Käynnin yhteydessä miehet anastivat pankkikortin ja tunnusluvun. Pankkikortilla nostettiin käteistä rahaa automaatista. Miehet olivat 30–40-vuotiaita, tummatukkaisia ja heillä oli tummat vaatteet.

Maanantai 18.1.2021 noin klo 15.15

Munkkiniemessä Riihitiellä asuvalle vanhukselle soitti mies, joka esiintyi huoltomiehenä. Hän ilmoitti ilmanvaihdon tarkastuksesta ja että paikalle tulisi kaksi väliaikaista huoltomiestä. Mies kysyi talon ovikoodia. Vanhuksen luo tuli kaksi pienikokoista miestä, jotka anastivat maksun yhteydessä asukkaan maksukortin. Epäillyt jättivät hänelle toisen maksukortin anastamansa tilalle. Kortilla nostettiin käteistä heti anastamisen jälkeen. Miehet olivat alle 165 senttimetriä pitkiä ja hoikkia. Toisella heistä oli punainen takki tai liivi.

Tiistai 19.1.2021 noin klo 18.10

Kalliossa Hämeentiellä asuvalle vanhukselle kerrottiin puhelimessa, että huoltomies tulee vaihtamaan palovaroittimen. Asuntoon tuli kaksi huomioliiveihin ja maskeihin pukeutunutta miestä, jotka puuhasivat asunnossa ja anastivat lopuksi vanhuksen maksukortin. Kortilla nostettiin heti käteistä rahaa automaatista. Epäillyt olivat noin 30-vuotiaita, pitkiä ja hoikkia. Toisella oli beigen väriset housut ja toisella oli kädessään palovaroitin.

Tiistai 19.01.2021 iltapäivällä

Pihlajamäessä Tiirismaantiellä asuvalle vanhukselle soitti mies, joka esittäytyi huoltomieheksi. Hän tiedusteli, oliko asunnon ilmastointia puhdistettu. Vanhus kertoi, ettei ole, joten mies sanoi tulevansa hoitamaan asian. Mies saapui asunnolle, teki jotain ilmanvaihtoventtiilille ja pyysi korttimaksua. Vanhuksella ei ollut korttia, joten hän antoi miehelle 20 euroa rasiasta, joka sisälsi käteistä rahaa. Mies näennäisesti auttoi vanhusta rasian kanssa. Pian asukas huomasi, että epäilty oli vienyt kaikki rasiassa olevat rahat. Mies oli noin 40-vuotias ja alle 180 senttimetriä pitkä. Hänellä oli mustat lyhyet hiukset ja mustat vaatteet.

Poliisi pyytää edellä mainituista tapauksista havaintoja tehneitä henkilöitä lähettämään tiedot sähköpostitse osoitteeseen omaisuusrikoksetrar.helsinki@poliisi.fi.

Kuvituskuva: Pixabay

Biltema veti tuotteen myynnistä – syynä ”vaarallinen aine”

0

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan tavarataloketju Bilteman ulkovalaisin on vedetty myynnistä.

Ulkovalaisimen tuotenumero on 46-3233, sen teho on 15 wattia ja se tuottaa 1 300 lumenin valomäärän. Alla kuva valaisimesta.

Kuva: Tukes

Tukesin mukaan tuote ei vastaa vaatimuksia ”vaarallisten aineiden” osalta. Syyksi on ilmoitettu ”lyijyllinen juotos”.

Tukesin verkkosivulla kerrotaan, että yritys on sitoutunut vapaaehtoisesti lopettamaan vaatimustenvastaisten tuotteiden toimittamisen ja että puute tuotteen turvallisuudessa tai vaatimustenmukaisuudessa on kuluttajansuojalain mukainen tavaran virhe.

Biltema Suomi Oy:n tuotekoordinaattori Michael Eklund kertoi Talouselämälle, että kyse on yhden komponentin juotoksesta, joka sisälsi lyijyä yli raja-arvojen. Eklundin mukaan valaisimesta ei aiheudu vaaraa käyttäjille, mutta Biltema on kunnioittanut Tukesin päätöstä. Kyseisiä valaisimia on myyty Suomessa 2018–2020 välillä 489 kappaletta.

Ylin kuva: Biltema

Vaihtelevat säät kasvattavat riskejä myös kotona – 3 tärkeää ohjetta

0
lumi-talvi
Kuvituskuva: Pixabay

Lämpötilat vaihtelevat nyt nopeasti Suomessa. Ensin kivuttiin koville pakkasille ja sitten oltiin monin paikoin nollakeleissä. Lauhtuva sää voi paljastaa jäätyneet putket tai liukastaa kotipihan. Talvisäiden taitekohdissa asuinkiinteistöissä kannattaa kiinnittää huomiota ainakin putkien kuntoon sekä lämmityksen ja liukkauden riskeihin.

Talvisäät tavoittivat alkuvuodesta koko Suomen. Kova pakkanen on purrut myös maan eteläosissa ja sitten heti perään oli monin paikoin jopa lämpöasteita.

Sään lauhtuminen voi tuoda esiin jäätymisen aiheuttamia putkirikkoja tai aiheuttaa vesivahinkoja. Nopeisiin lämpötilan muutoksiin liittyy myös monia lämmittämisen ja liukkauden riskejä. Alle on listattu kolme asiaa, joihin kotona ja mökillä nyt kannattaa kiinnittää huomioida.

1. Pakkanen rikkoo putkia – muista nämä sulatuksessa

Pakkasjaksojen jälkeiset lauhkeat kelit näkyvät vakuutusyhtiöissä usein ilmoituksina vuotovahingoista. Pakkasella jäätyneet käyttövesiputket joutuvat koville sään nopeasti lauhtuessa tai jäätyessä pian sen jälkeen uudestaan. Kotona putkivuoto huomataan usein nopeasti, mutta etenkin mökillä vettä saattaa joskus tihkua pitkäänkin.

– Isoimmat vahingot liittyvät usein tilanteisiin, joissa vapaa-ajanasunnolla on jätetty vedet päälle ja vuoto on ehtinyt tihkua pari päivää tai viikkojakin. Hurjimmissa tapauksissa lattialle on ehtinyt muodostua parinkymmenen sentin paksuinen jääkerros. Näiden ikävien yllätysten välttämiseksi pääsulkuventtiili tulee aina sulkea, kun rakennus jää edes muutamaksi päiväksi tyhjilleen. Erityisesti mökkien kohdalla on suositeltavaa ja varminta tyhjentää putkisto talven ajaksi, ellei rakennusta käytetä säännöllisesti, sanoo korvauspäällikkö Jussi Korpelainen LähiTapiolasta.

Putkien jäätymisen ehkäisemiseksi rakennuksessa kannattaa pitää riittävää peruslämpöä. Lämmön kiertoa voi edistää esimerkiksi jättämättä sisällä väliovet auki ja poistamalla seinien läheisyydessä olevia kalusteita. Näin lämpöä yltää myös ulkoseinien varteen koteloituihin putkistoihin. Vanha keino on myös jättää kovalla pakkasella kotona hana hieman tiputtamaan yöksi.

– Putkien jäätymisestä voi kieliä, jos vettä tulee hanasta tavallista pienemmällä paineella. Samoin vedenkulutuksen muutoksen saattaa havaita vesimittarista, sanoo Korpelainen.

– Jos epäilee putkien jäätyneen, niiden sulattamiseen kannattaa aina kutsua ammattilainen. Putkea ei saa lähteä sulattamaan omatoimisesti esimerkiksi avotulella tai kuumailmapuhaltimella. Tällöin on riski paitsi palovammoista ja putken hajoamisesta myös tulen karkaamisesta rakennuksen muihin osiin.

2. Tulisijat ja patterit käyvät kuumina – näin vältät vaarat

Ilmojen kylmetessä ja yöpakkasia vasten monessa kodissa lämmitystä lisätään tulisijoilla tai kääntämällä pattereiden nuppeja kaakkoon. Mökillä tai autotalli- ja varastotiloissa saatetaan myös ottaa käyttöön lisäpattereita ja -lämmittimiä.

– Kodin lämmittäjän kannattaa pelata varman päälle, jottei kovista pakkasista tulisi sanonnan mukaisesti tulipalopakkasia. Jos tulisijaa ei ole käytetty pitkään aikaa, kannattaa lämmitys aloittaa pikkuhiljaa ja lisätä puita maltilla. Äkillinen tulisijan lämmitys esimerkiksi mökillä saattaa aiheuttaa vaurion tulipesään tai savuhormiin tai pahimmillaan sytyttää tulipalon, kertoo projektijohtaja Antti Määttänen LähiTapiolasta.

Puut kannattaa tuoda ennen tulien pitoa hyvissä ajoin sisään lämpenemään. Puu palaa parhaiten ja puhtaimmin kuivana.

Määttänen muistuttaa myös pattereiden ja lisälämmittimien riskeistä.

– Jos sähköpatteri hohkaa täysillä, ei sen päälle tule laittaa vaatteita tai mitään muutakaan, joka voisi syttyä palamaan. Erityisen tarkkana kannattaa olla liikuteltavien rakennuslämmittimien kanssa. Niissä on yllättävän suuret varoetäisyydet, jotka kannattaa varmistaa käyttöohjeesta. Lisäksi lämmittimet pitää asettaa siten, että niiden kaatuminen ei ole mahdollista, sanoo Määttänen.

3. Liukastuminen kotipihassa

Lämpötilojen vaihtelu saattaa talvella yllättää myös kotoa ulos astuessa. Suomalaiset tietävät, että talvisin on usein liukasta, mutta todellinen pääkallokeli saattaa liittyä juuri nopeisiin muutoksiin lämpötilassa.

– Erityisen varovainen kannattaa olla niinä päivinä, kun pakkanen on lauhtunut nopeasti tai lämpötila noussut pakkaselta plussan puolelle. Jäinen maa tai esimerkiksi portaat voivat olla hyvin liukkaat, jos niiden pintaan on muodostunut kosteutta tai sulamisvettä tai pintaan sataa kevyttä lunta. Tällaisina aamuina en lähtisi hakemaan postia tohveleissa tai käyttämään koiraa edes pienellä lenkillä lenkkareissa, sanoo Määttänen.

Liukastumisista johtuvat kaatumiset aiheuttavat Suomessa vuosittain tuhansia loukkaantumisia ja myös vakavia vammoja. Liukkauteen voi ennalta varautua kotonakin esimerkiksi seuraamalla liukkaan jalankulkusään varoituksia, varaamalla liikkeellelähtöön enemmän aikaa ja vetämällä lähtiessä liukuesteet tai nastakengät jalkaan. Myös pihan hiekoitus on yksi keino. Lisää ajankohtaisia vinkkejä liukkauteen varautumiseen löytyy Pysy pystyssä -kampanjan sivuilta.

Kuva: Pixabay

Kela purkaa sopimuksia Vastaamon kanssa

0

Kela ilmoittaa tiedotteessaan purkavansa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen voimassa olevat sopimukset Psykoterapiakeskus Vastaamon Turun, Tampereen, Seinäjoen, Jyväskylän ja Hämeenlinnan toimipisteiden kanssa 1.4.2021 lähtien.

Kelan purkaa sopimukset, koska sen tekemässä tarkastuksessa on selvinnyt, että osa Vastaamon terapeuteista ei täytä niitä vaatimuksia, jotka terapeuteille on asetettu vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen yksilöterapian kilpailutuksessa.

Psykoterapiakeskus Vastaamo on Kelan palveluntuottaja, joka on toteuttanut Kelan korvaamaa vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta vuodesta 2015.

Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen toteuttamiseksi palveluntuottajan on nimettävä yksilöterapian sopimuksen vaatimukset täyttäviä terapeutteja. Psykoterapiakeskus Vastaamo oli osassa sopimuksistaan nimennyt terapeutteja, jotka eivät täyttäneet Kelan kilpailutuksessa asetettuja vaatimuksia.

Sopimusten purkaminen vaikuttaa noin sadan asiakkaan käynnissä oleviin terapioihin. Kelasta ollaan heihin yhteydessä.

– Sopimusten purkaminen on ikävää erityisesti asiakkaiden kannalta. Jos asiakas joutuu tämän vuoksi vaihtamaan terapeuttia, siirtymäaika mahdollistaa uuden terapeutin löytämisen. Teemme kaikkemme, että heidän terapiansa jatkuu ilman keskeytyksiä, sanoo ryhmäpäällikkö Susanna Bruun Kelasta.

Kela on tarkastanut Vastaamon terapeuttien sopimuksessa edellytettyjen vaatimusten täyttymisen muiden voimassa olevien sopimusten osalta ja todennut niiden olevan kunnossa.

Sopimusten purkaminen ei Kelan mukaan liity Vastaamon tietomurtoon eikä se vaikuta kuntoutuspsykoterapiaa saavien asiakkaiden terapian toteuttamiseen.

Lääketieteen professori uusista rokotejulkaisuista: ”Väestön tahallista harhauttamista”

0
Rokote

Lääketieteen professori Juhani Knuuti otti Twitterissä voimakkaasti kantaa koronarokotteista hiljattain verkossa ”vuodettuihin” tietoihin, jotka on osoitettu valheellisiksi.

– Mitkään keinot eivät näytä olevan pois laskuista, kun halutaan jakaa valetietoa ja sekoittaa ihmisiä. Nyt kohteena covid-rokotukset.

Knuuti viittaa kommentillaan Mediuutisten artikkeliin, jossa kerrotaan joulukuussa tapahtuneesta tietomurrosta Euroopan lääkevirasto EMA:n järjestelmiin, minkä jälkeen varastettuja dokumentteja muokattiin rapauttamaan luottamusta rokotteisiin. Kyberturvayhtiö Yarix löysi verkossa äskettäin julkaistun 33 megan manipuloidun paketin, joka oli jaettu esimerkiksi eräässä keskusteluryhmässä otsikolla ”Hämmästyttävä petos! Paha Pfffizer! Valelääkkeitä”.

Yarixin mukaan kyberrikollisten päämääränä on EMA:n sekä Pfizerin uskottavuuden ja maineen vakava vahingoittaminen. Knuuti on samoilla linjoilla.

– Mikä muu voisi olla motiivi kuin väestön tahallinen harhauttaminen?, Knuuti kysyy.

Alla Juhani Knuutin Twiitti.

Kuva: Pexels

Äiti julkaisi varoittavan kuvan tyttärensä jaloista – ”Kannattaako talvella kulkea nilkat paljaana”

0
kengat

Kouvolalainen Eeva Toikka julkaisi Facebookissa tyttärensä luvalla kuvan tämän jaloista, joissa näkyvät voimakkaan punaiset jäljet nilkkojen kohdalla.

Toikka haluaa jakaa kuvan varoittavana esimerkkinä kaikille teineille ja teinien vanhemmille liian niukasta pukeutumisesta talvella, joka johtaa paleltumisvammoihin

– Selvisi vähällä, ei tullut kun yksi rakkula, iho ehjänä ja tunto vain osittain pois. Kipu on ajoittain aikamoinen, tulehduskipulääkitys päällä. Kenkiä ei pysty pitämään jalassa ja kävely tuottaa sen verran tuskaa, että kodin ulkopuolella kyynärsauvat apuna!

Toikka toivoo, että tämä tapaus saisi tyttären sekä kaikkien muidenkin nilkat paremmin piiloon pakkasella.

Alla varoittava esimerkki pakkasen vahingoittamista nilkoista. Julkaisua on jaettu yli 7 500 kertaa ja vanhemmat ovat kertoneet näyttäneensä sen teini-ikäisille lapsilleen, jotka kulkevat itsepintaisesti nilkkasukissa keskellä talvea.

Kuvituskuva: Pixabay

Danny avautui Me Naisille suhteestaan 19-vuotiaaseen Helmiin: ”Olen tietoinen, että tällainen tieto on annettu ulos”

0
Helmi Loukasmäki
Kuva: Instagram

Danny eli Ilkka Lipsanen, 78, antoi Me Naiset Radiolle haastattelun, jossa keskustelu siirtyi mielipiteitä jakavasta UMK-kilpailukappaleesta myös musiikkineuvoksen suhdekiemuroihin.

Jenni Alexandrova ja Ellen Jokikunnas kysyivät haastattelussa Dannylta suoraan seurustelusta itseään huomattavasti nuoremman Helmi Loukasmäen, 19, kanssa.

– Kuka sen on sanonut, että minä seurustelen tällä hetkellä? En ole sitä kenellekään väittänyt, eikä henkilö, jota tämä koskee, ei hänkään ole mihinkään ilmoittanut mistään seurustelusta, Danny tuohtuu.

Danny kertoo olleensa koko elämänsä ajan tekemisissä eri-ikäisten ihmisten kanssa ja että hienointa mitä hän tietää on nainen.

– Olen hyvin kiitollinen, jos joku viihtyy mun seurassa ja työskentelee mun kanssa yhdessä tai mitä hyvänsä. Mutta olen tietoinen, että tällainen tieto on annettu ulos.

Danny kertoo olleensa ex-puolisonsa Erika Vikmanin, 27, kanssa ”hieman löysemmässä yhteydessä” ennen seurusteluun ryhtymistä. Samaan hengenvetoon hän kehuu vuolaasti Loukasmäkeä.

– Tämä henkilö, jonka kanssa olen nyt tekemisissä, hän on äärimmäisen upea ihminen ja katsotaan mitä siitä tulee. Mutta tällä hetkellä emme ole julistaneet, enkä minä julista, mitään seurustelusuhdetta, vaan normaalia ihmissuhdetta, jossa ollaan tekemisessä keskenämme, Danny sanoo.

Danny myöntää olleensa rakastunut monta kertaa elämänsä aikana.

– Se on tavallaan ohimenevä asia, jos sen antaa mennä ohi. Mulla nyt on käynyt sillä lailla elämässäni, että olen tavannut siis aivan ylitsevuotamattoman upeita naisia, joilla on sydän paikallaan ja, luojan kiitos, heitä on vieläkin olemassa.

Alla Helmi Loukasmäen julkaisemia ja sydän-emojeilla koristamia yhteiskuvia.

Lähde: Me Naiset Radio

Kuvat: Instagram