Peliarvostelu: Scott Pilgrim vs. the World: The Game


Scott Pilgrim vs. the World: The Game on erittäin virkistävä tuulahdus menneiltä ajoilta, jolloin sivulta kuvatut mätkintäpelit olivat valttia. Itse en Scottin seikkailuja tuolloin kokenut, mutta muun muassa Double Dragoneista, Final Fighteista ja monista muista samankaltaisista tekeleistä pitävänä innostuin välittömästi pelin teemasta.

Scott voi käyttää vastustajia niin heitto- kuin lyömäaseinakin.

Scott Pilgrim on rakastunut tyttöön, mutta hänen lopullisen rakkautensa valloittamiseksi Scottin pitää seikkailla läpi seitsemän maailman ja nujertaa kaikki tytön seitsemän ex-poikaystävää. Matkalla hän kohtaa erilaisia pahiksia, joille pitää niin ikään näyttää kaapin paikka. Pelin nimi ei ole tuulesta temmattu, sillä välillä tuntuu kuin koko maailma tosiaan olisi tukkanuottasilla sankarin kanssa.

Ohjeita en lukenut piirunkaan vertaa, vaan käynnistin pelin saman tien. Pienen harjoittelun jälkeen kontrollit iskostuivat aivokuoreen ja meno alkoi maistua oikein mukavalta. Scott pystyy lyömään, potkimaan, juoksemaan, torjumaan iskuja, hyppäämään ja liukumaan peruskontrollien osalta. Tavanomaisen mukiloinnin ohella taistelua piristävät maastosta löydettävät esineet, joita voi käyttää sekä heitto- että lyömäaseina – ja sama pätee vihollisiin.

Iskusarja tekee tuhoa! Vastustaja on tyrmätty ajat sitten, mutta takomista voi jatkaa fiilistelymielessä pitempäänkin.

Osumia tulee kohtalaisen usein etenkin alussa, mutta ennen pitkää liikkeet tulevat tutuiksi ja meininki paranee heti parilla pykälällä. Ajan kanssa Scott oppii myös uusia hyökkäystapoja, jolloin myös pitkät iskuyhdistelmät ovat mahdollisia, tehden toiminnasta viihdyttävämpää. Voi sanoa, että mitä erikoisempaa tapaa käyttää vihulaisia mäiskittäessä, sitä enemmän vastustajat pudottavat rahaa. Rahalla voi muun muassa ostaa matkan varrella olevista ruokapaikoista täydennystä energiamittariin. Tarkkasilmäisimmille pelaajille on tarjolla tavarantäyteisiä piilotettuja alueita, jotka rikkovat mukavasti putkijuoksumaista etenemistä.

Voittajan pusu! Scottin kulta muistaa heilaansa lämpimästi, tämän annettua kuonoon yhdelle tyttösen existä.

Jokaisen taipaleen lopussa odottaa luonnollisesti alueen pääpahis. Seikkailun aikana kohdattava seitsemän koviksen kopla erottuu mukavasti toisistaan, sillä jokainen niistä on luotu hyvää mielikuvitusta käyttäen. Kiivastempoinen musiikki parantaa tunnelmaa kiitettävästi jokaisen loppupomon kohdalla, eikä äänimaailmasta muutenkaan löydy moitteen sijaa.

Scott Pilgrim vs. the World: The Game -peliä ette sitten sano rumaksi, sillä se on hieno retropeli. Normaalitasolla seikkailu ei tarjoa kovin suurta haastetta, mutta kahden haastavamman tason kohdalla saa jo pistää parastaan. Pientä kritiikkiä peli kuitenkin ansaitsee lyhyydestään, sillä lopputekstit häämöttävät aivan liian pian, vaikka uudelleenpeluuarvoa saakin lisää vaikeustasojen myötä.

Scott Pilgrim ja pahisten kirjo taustalla.

Haasteen ohella on erittäin piristävää lähteä matkaan myös muiden pelaajien kanssa, sillä parhaimmillaan neljä ihmispelaajaa voi osallistua samanaikaisesti yhteen peliin – niin verkon ylitse kuin omalta kotisohvaltakin peliohjainten riittäessä. Parhaimmillaan uusvanha tekele on erittäin koukuttava tuulahdus vuosikymmenten takaa. Genren kiinnostaessa peli kolahtaa toimivuutensa ja nostalgiansa ansiosta niin aikuiseen kuin nuorempaankin makuun.

Tähdet: 4/5

Rating: 4 out of 5.

Testialusta: PlayStation 5
Saatavuus: PlayStation 5, Xbox Series X/S, PlayStation 4, Xbox One, PC/Windows, Nintendo Switch, Stadia
Genre: Beat ’em up, tietokoneroolipeli
Pelaajamäärä: 1-4
Ikäraja: 12
Kehittäjä: Ubisoft Chengdu, Ubisoft Montreal, Ubisoft Pune
Julkaisijat: Ubisoft, Universal Studios

SUOSITUIMMAT


Scott Pilgrim vs. the World: The Game on erittäin virkistävä tuulahdus menneiltä ajoilta, jolloin sivulta kuvatut mätkintäpelit olivat valttia. Itse en Scottin seikkailuja tuolloin kokenut, mutta muun muassa Double Dragoneista, Final Fighteista ja monista muista samankaltaisista tekeleistä pitävänä innostuin välittömästi pelin teemasta. Scott Pilgrim on...Peliarvostelu: Scott Pilgrim vs. the World: The Game