Peliarvostelu: Street Fighter V: Champion Edition


Street Fighter -pelisarjan uusin tulokas kokoaa yhteen liudan mestareita, jotka tarjoavat mukavan haasteen tappelupelien ystävllle. Mukana on taistelijoita yli kymmenestä aiemmin julkaistusta tappelupelistä. Suurin osa näistä kuuluu Street Fighter -pelien hahmokavalkadiin, mutta myös muutama Final Fight -pelisarjan hahmo on otettu mukaan.

Street Fighter V: Champion Editionissa on mukana kaikki tutut pelimuodot, joista pääsee nauttimaan niin yksin kuin kaverinkin kanssa, joko samalta sohvalta tai verkon ylitse. Toiminta tuntuu heti alusta sopivan vauhdikkaalta, ja välillä meno näyttää parhaimmillaan kuin valoshow’n kyllästämässä diskossa, kun hahmojen erikoistaidot vilkkuvat ruudulla. Toiminnan runsaudesta huolimatta liike näyttää koko ajan erittäin sulavalta, eikä teknisessä puolessa ole valittamista.

Eri pelimuotoja tahkoamalla taistelukentälle saadaan lisää tehosteita ja visuaalista silmäkarkkia muun muassa erilaisten asujen avulla. Neljällekymmenelle taistelijalle pystyy avaamaan yhteensä yli 200 vaatepartta. Suoritusten kerryttäminen avaa myös välivideoita ja lisäantia musiikkipuolelle. Visuaalisella puolella yhteenottojen keskipisteenä olevat alueet on piirretty erittäin taitavasti ja niiden realistisuutta ei voi kuin ihailla. Joidenkin areenoiden taustalla on taisteluun eläytyviä katsojia, jotka tuovat oman, mukavan lisänsä kamppailuun.

Kokonaisuutena Street Fighter V: Champion Edition on varmaa Capcom-laatua, ja tappelupeligenren ystävät saavat siitä paljon hupia irti. Tuttujen hahmojen kierrättäminen ei välttämättä tarjoa niin paljon uutta koettavaa, mutta onneksi mukaan on mahdutettu myös uusia kasvoja. Verkkopelimaailmassa vastustajaa saattoi joskus joutua odottamaan useamman minuutin, pääsääntöisesti peleihin pääsi kuitenkin nopeasti, eikä viivettä tuntunut olevan kuin harvoin. Mikäli vanhojen hahmojen kierrätys ei häiritse liikaa, niin kyseessä on oikein pelattava tekele.

Tähdet: 3,5/5

Rating: 3.5 out of 5.

Testialusta: PlayStation 4
Saatavuus: PlayStation 4, PC / Windows (Steam ja Humble Store)
Genre: Taistelu
Pelaajamäärä: Yksinpeli, moninpeli
Ikäraja: K-12
Kehittäjä: Capcom
Julkaisija: Capcom

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje