Risto Räppääjä ja väärä Vincent ylitti 100 000 katsojan rajan – katso kohtauspätkiä elokuvasta


Risto Räppääjä ja väärä Vincent -elokuva on ylittänyt vain kahdessa viikossa 100 000 katsojan rajapyykin. Elokuva oli saanut torstaihin 22.10.2020 mennessä katsojia kaikkiaan 102 158.

Elokuva tuli ensi-iltaan perjantaina 9.10.2020. Katsojamäärä on erinomainen, koska elokuvateattereissa on käytössä mittavat turvajärjestelyt ja niiden edellyttämät turvavälit, minkä perusteella saleihin otetaan normaalia vähemmän yleisöä. Tämän vuoksi elokuvissa on turvallista käydä. 

– Olemme iloisia, että näin moni katsoja on jälleen löytänyt Risto Räppääjän elokuvateattereissa. Risto Räppääjällä on paljon vanhoja ja uusia faneja ja elokuvat ovatkin todellisia koko perheen hyvän mielen elokuvia. On kuitenkin jopa hämmentävää, että elokuva sai näin nopeasti 100 000 katsojaa käytössä olevien turvallisuustoimenpiteiden kanssa, iloitsee elokuvan tuottaja Rimbo Salomaa.

Yläpuolella olevassa kohtauspätkässä Rauha Räppääjä vakuuttaa Pakastaja-Elvin avustuksella museon vahtimestari Herkules Poiroselle, että Risto on todellakin jälleensyntynyt Vincent van Gogh. Mukana kohtauksessa ovat Rauhan (Minka Kuustonen), Riston (Silmu Ståhlberg), Pakastaja-Elvin (Jenni Kokander) ja Herkules Poirosen (Eero Ritalan) lisäksi elokuvan pahikset Rolf Riukupelto (Mika Nuojua) ja Doris Saastamoinen (Kristiina Halttu).

Hyvän tuulen elokuvan työryhmä koostuu arvostetuista ammattilaisista. Musiikin on säveltänyt Iiro Rantala ja laulujen sanat ovat tuttuun tapaan Sinikka ja Tiina Nopolan käsialaa. Lavastuksen on suunnitellut amerikkalainen Heather Loeffler, joka on ollut ehdokkaana Oscar-palkintoon lavastuksestaan American Hustle -elokuvaan. Koreografiat on suunnittelut Reija Wäre, kuten edellisessäkin Risto Räppääjä -elokuvassa. Vanhempia ja isovanhempia kiinnostavat varmasti elokuvan vierailijat Jari Litmanen ja Arvi Lind.

Alla olevassa kohtauksessa Rauha Räppääjä saa päähänsä, että Risto Räppääjä on uudelleensyntynyt Vincent van Gogh.

Alta näet Doris Saastamoisen eli Kristiina Haltun ja Risto Räppääjän eli Silmu Ståhlbergin tulkitseman ”Vaahtokarkkilaulun”, jonka on säveltänyt Iiro Rantala ja sanoittanut Sinikka Nopola.

Tässä Lennart Lindbergin (Ylermi Rajamaa) tähdittämä jännittävä takaa-ajokohtaus.

Alla elokuvan traileri.

Solar Filmsin tuottama elokuva perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan samannimiseen, Tammen kustantamaan kirjaan. Elokuvan päärooleissa jatkavat Risto Räppääjä ja pullistelija -elokuvasta tutut Silmu Ståhlberg Risto Räppääjänä ja Lumi Kallio Nelli Nuudelipäänä. Muissa keskeisissä rooleissa jatkavat Ylermi Rajamaa, joka näyttelee Lennart Lindbergin roolin ja Jenni Kokander, joka hurmaa edelleen Pakastaja-Elvinä. Rauha Räppääjänä elokuvassa nähdään Minka Kuustonen. Muissa elokuvan merkittävissä rooleissa näyttelevät Kristiina Halttu, Mika Nuojua, Eero Ritala, Pirjo Lonka ja Carl-Kristian Rundman. Pikkurooleissa nähdään myös Jari Litmanen ja Arvi Lind.

Risto Räppääjä ja väärä Vincent -elokuvan ovat tuottaneet Rimbo Salomaa, Markus Selin ja Jukka Helle ja sen levittää Nordisk Film. Edellinen, Risto Räppääjä ja pullistelija -elokuva oli viime vuoden katsotuin kotimainen elokuva Suomessa. Se on saanut tähän mennessä elokuvateattereissa jo 288 460 katsojaa. Elokuva tuli ensi-iltaan helmikuussa 2019. Molemmat elokuvat ovat Solar Filmsin ja Ricky Rapper Oy:n yhteistuotantoa. 

Rimbo Salomaa on tuottanut Risto Räppääjä ja pullistelija -elokuvan lisäksi kolme ensimmäistä Risto Räppääjä -elokuvaa. Näiden kolmen menestyselokuvan alkuperäisestä tekijäkaartista on Sinikka ja Tiina Nopolan lisäksi mukana tälläkin kertaa säveltäjä Iiro Rantala. Sinikka ja Tiina Nopola toimivat myös elokuvan tuottajina.

Nopolat kommentoivat elokuvaa seuraavasti:

– Oli hauska lähteä taas elokuvan tekoon tuttujen yhteistyökumppanien kanssa. Tämä on jo viides Räppääjä-elokuva, johon Iiro Rantala on säveltänyt musiikin, ja jonka Rimbo Salomaa on tuottanut. Kun kuulimme, että Maria Sid ohjaisi elokuvan, huusimme: Jes!

Risto Räppääjä -teoksia on myyty 20 vuoden aikana lähes miljoona kappaletta. Risto Räppääjä -elokuvat (2008-2019) ovat saaneet kaikkiaan yli 2 miljoonaa katsojaa. Risto Räppääjästä on tehty myös näytelmiä ja musikaaleja. Lähes jokaisessa on Iiro Rantalan säveltämiä lauluja. Risto Räppääjä -kirjoja on käännetty lähes 20 kielelle. Uusi elokuva on järjestyksessään jo kahdeksas Risto Räppääjä -elokuva.

SUOSITUIMMAT