Ruokavirasto on huolissaan ulkomaalaisten korvasienitietämyksestä


Ruokavirasto haluaa muistuttaa korvasienten myrkyllisyydestä ja niiden oikeaoppisesta käsittelystä. Korvasieni on poikkeuksellinen elintarvike, jonka myynti sallitaan, vaikka käsittelemätön sieni sisältää luontaisesti gyromitriini-nimistä myrkkyä. Korkea määrä myrkkyä aiheuttaa akuutin myrkytyksen. Gyromitriini ja sen aineenvaihduntatuotteet voivat aiheuttaa myös syöpää.

Ruokavirasto korostaa, että tuoreiden ja kuivattujen korvasienten myyntipaikalla on oltava näkyvillä määräysten mukaisesti varoitusmerkintä sienten myrkyllisyydestä sekä korvasienten käsittelyohjeet. Lisäksi suositellaan, että tuoreita korvasieniä myytäisiin kuluttajille ainoastaan palvelumyyntinä, jotta voidaan paremmin varmistaa sienten käyttöturvallisuus.

Ruokavirasto tuo esiin erityisesti Suomessa asuvat ulkomaalaiset, jotka eivät välttämättä tiedä korvasienen myrkyllisyydestä ja sen oikeasta käsittelystä. Ruokavirasto onkin julkaissut kuluttajille esitteitä korvasienten käsittelyohjeista myös englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja venäjäksi.

Alla korvasienten käsittelyohjeet.

Keittäminen

Korvasienet on keitettävä kahteen kertaan runsaassa vedessä (1 osa sieniä ja 3 osaa vettä) vähintään viisi minuuttia per kerta ja huuhdeltava hyvin molempien keittokertojen jälkeen runsaassa vedessä.

Kuivaaminen

Korvasieniä voidaan säilöä kuivaamalla ne rapeiksi. Kuivattuja korvasieniä on liotettava vähintään kaksi tuntia ennen käyttöä (100 g sieniä ja 2 l vettä). Liotuksen jälkeen korvasienet keitetään kahteen kertaan kuten tuoreet korvasienet.

Muista

Korvasieniä kuivattaessa tai keitettäessä on tuuletettava hyvin. Korvasienten liotus- ja keittovettä ei saa käyttää ruoanvalmistuksessa.

SUOSITUIMMAT