Sampo Kaulanen hurahti outoon aineeseen – aiheuttaa näkyjä ja hallusinaatioita


Kyläkauppias Sampo Kaulanen kertoo jättäneensä alkoholin jo vuosi sitten. Nyt hän matkaa Costa Ricaan ayahuasca-keitoksen lähteelle.

-Taas mennään! Costa Rica! Olen nyt ollut kohta vuoden käyttämättä alkoholia. Se tapa jäi viime kerralla kun kävin Rythmiassa hoidattamassa itseäni. Sitä edellisellä kerralla tipahti nuuskankäyttö, Sampo kertoo.

-Moni on kyseenlaistanut tätä ayahuascha-metodia, mutta mulle se on toiminut. En kuitenkaan lähe tätäkään kellekään suosittelemaan, koska kaikkeen liittyy riskejä ja varsinkin Suomessa keskustelukulttuuri aiheen ympärillä on todella nihkeä. Mut eipä siinä mitään! Lähetäänpä kattoon mitä universumilla ja mama Ayalla on tällä kertaa tarjottavana.

Ayahuasca on vakiintunut nimitys tavallisimmin amazoninajahuaskaliaanista ja shamaanikahvikista valmistettavalle psykoaktiiviselle kasvisuutejuomalle, joka on peräisin Amazonin alueen alkuperäiskansojen traditioista.

Ayahuascan aiheuttamia näkyjä kutsutaan länsimaissa usein hallusinaatioiksi tai visioiksi. Visioita kuvaillaan usein toismaailmallisiksi ja ne ovat sisällöllisesti rikkaita, informatiivisia ja värikkäitä kohtauksia, joiden teemoja voivat olla kokemus vuorovaikutuksesta erilaisten henkiolentojen tai jumalten kanssa, terapeuttiset parantumiskokemukset fyysisistä ja psyykkisistä vaivoista tai majesteettiset näyt luonnonmaisemista tai futuristisista kaupungeista.

Ayahuasca on myös voimakkaasti emeettinen eli oksettava. Kokonaisvaltainen puhdistuminen oksentamalla tai ulostamalla on keskeinen osa ayahuascan perinteistä käyttöä.

Joillain hallusinogeeneiksi tai psykedeeleiksi luokiteltavilla lääkekasvejuomilla, ayahuasca mukaan lukien, oletetaan olevan terapeuttisia ominaisuuksia. Psykedeeliavusteisen terapian tehokkuudesta väitetään olevan näyttöä riippuvuuksien, masennuksen, ahdistuksen ja muiden traumapohjaisten psyykkisten ongelmien hoitamisessa. Ajatus ayahuascan terapeuttisuudesta on yksi keskeisimmistä syistä, miksi monet länsimaalaiset ovat hakeutuneet ayahuasca-rituaaleihin ja -seremonioihin viimeistään 1980-luvulta alkaen.

SUOSITUIMMAT

Suomalaislaulaja hakattiin sairaalaan – kuva ei herkille!

Los Angelesissa asuva suomalaislaulaja Emma Olivia joutui erittäin vakavan hyökkäyksen kohteeksi sunnuntai-aamupäivällä puoli kymmenen aikaan. Emma oli normaaliin tapaan...

Helmi-ystävä tunteikkaana Dannyn syntymäpäivänä: ”Paljon onnea rakas”

Danny täytti lauantaina 24. syyskuuta kunnioitettavat 80 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi veteraanilaulajan ystävätär Helmi Loukasmäki julkaisi tunteikkaan kirjoituksen Instagramissa. -...

Oletko nähnyt etsintäkuulutettua Terno Lindgrenia? Poliisi julkaisi tarkan kuvan

Poliisi pyytää kansalaisten apua Terno Antero Lindgrenin tavoittamiseksi. Syynä on uusien rikosten ja vahinkojen estäminen. Lindgren on tuomittu useista...

Seiska: Jari Sillanpää avautui tapahtumista, jotka johtivat seksuaalirikostuomioon

Iskelmälaulaja Jari Sillanpää, 56, kertoi Seura-lehdessä vaikeuksista, joita hän on kokenut viime vuosina. Vuonna 2018 Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksista kahdesti. Ensimmäinen...

Tältä näyttää Dannyn 77v pikkuveli – IS:n kuvalinkki

Danny juhlisti 80-syntymäpäiväänsä torstaina 22. syyskuuta Helsingin Kaivohuoneella. Varsinainen merkkipäivä oli pari päivää myöhemmin. Paikalla ollut Iltasanomien toimittaja on...

Tamperelaiseen hoivakotiin tarkastuskäynti: Toiminta lopetettava heti!

Tampereella sijaitseva Tammistokoti on otettu Tampereen kaupungin huomaan. Toimintaa pyöritti Yrjö & Hanna Oy, joka on takonut kahdeksan miljoonan euron liikevaihtoa.

Vau! Tältä Susanna Laine näytti 17 vuotta sitten Miss Suomi -kilpailussa – katso kuva

Susanna Laine, 41, osallistui Miss Suomi -kilpailuun vuonna 2005 ja hänestä tuli toinen perintö­prinsessa. Laine julkaisi lauantaina Instagram-tililleen kuvan...

Seiska: Danny täyttää lauantaina 80 vuotta – avautui kuolemasta

80 vuotta ylihuomenna täyttävä Ilkka ”Danny” Lipsanen tekee merkkivuotensa kunniaksi juhlakiertueen ympäri Suomea ja siihen kuuluu yhteensä 30 konserttia. Ikämiehenä Dannylla on...

K-ryhmän kaupoissa myytyä jäätelöä vedetään pois myynnistä – katso kuva tuotteesta

Haugen-Gruppen Finland Oy on elintarvikkeiden maahantuoja ja he ilmoittivat vetävänsä myynnistä tuotteen Häagen-Dazs™ Caramel Collection monipakkaus jäätelö. Tuotteen pakkauskoko on (4x95ml) ja EAN-koodi...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje