Sara Sieppi erosi itkien: ”En voi enää sulkea silmiäni”


Vuoden 2011 Miss Suomi ja nykyisin somevaikuttajana työskentelevä Sara Sieppi, 30, on mukana Iholla-realitysarjan uudella tuotantokaudella. Viime kevään ja alkusyksyn välillä kuvatuissa jaksoissa koetaan jälleen suuria tunteita.

Tänään 11.1 nähtävässä ensimmäisessä jaksossa juhlitaan ensin vappua, mutta myöhemmin tunnelma muuttuu surullisemmaksi, kun Sieppi paljastaa olleensa reilut puolitoista vuotta on-off-suhteessa ”erään henkilön” kanssa. Hän on halunnut pitää suhteen salassa, ja tekee lopulta itkuisena kipeän päätöksen.

– Itken tosi harvoin. Silloin kun itken, niin päästän kaiken ulos, hän sanoo. 

– Se on ollut kuitenkin jo pidempään mun elämässäni. Hän tulee elämääni milloin itse haluaa ja lähtee pois, sitten kun hänestä tuntuu siltä. Olen ollut se tyyppi, joka on ottanut hänet elämään aina uudestaan ja uudestaan. Sitten käy näin. 

Sieppi oli jutellut suhteen tilasta puolitoista viikkoa aiemmin kyseisen henkilön kanssa.

– Mulla jäi kuitenkin siitä hyvä mieli ja ajattelin, että vitsit, katsotaan, mitä tässä tapahtuu. 

Hän ei kuitenkaan lopulta enää kestänyt suhteen epävarmana jatkunutta tilannetta ja päätti suhteen.

– Laitoin hänelle äsken viestin, jossa sanoin, että minun on pakko sulkea hänet pois elämästäni, ja se tekee kipeää. Nyt mun on pakko aloittaa puhtaalta pöydältä. Täytän kuukauden päästä 30 vuotta, enkä voi enää sulkea silmiäni mahdollisilta muilta jutuilta, mitä elämällä on tarjottavana. Tykkään siitä ihmisestä tosi paljon, mutta välillä pitää kuunnella itseään. Jos se sattuu enemmän mitä se antaa, niin sitten täytyy jatkaa eteenpäin, hän sanoo ohjelmassa.

Iholla-sarjan uusi kausi alkaa tänään 11.1. discovery+ -palvelussa. Siepin lisäksi sarjassa seurataan Martina Aitolehden, Tuure Boeliuksen ja Piritta Hagmanin elämää.

SUOSITUIMMAT

Seiska: Sabina Särkän ja aviomiehen julkinen toiminta hämmästyttää

Seiska kertoo saaneensa jo pidemmän aikaa vihjeitä, että Sabina Särkän avioliitto olisi ajautunut jonkinlaiseen kriisiin. Miss Suomen perintöprinsessana...

Salkkarit-tähti meni naimisiin! Katso kuva persoonallisesta häätyylistä Seiskan kuvalinkistä

Seiskan kuvaaja on ollut todistamassa, kun Salatuista elämistä tunnetuksi tullut Petteri Paavola on astellut tuoreen vaimonsa kanssa kirkosta ulos.

Seiska: Piritasta eronnut Niklas Hagman löysi uuden rakkaan!

Seiska tietää kertoa, että entinen jääkiekkoilija Niklas Hagman on löytänyt elämäänsä uuden rakkauden. Hänen on nähty lomailevan Kreikassa näyttävän vaaleaverikön kanssa. Kaksikko...

Saija Tuupanen joutui hakeutumaan hoitoon – ainakin yksi keikka peruttu

Saija Tuupanen kertoo Instagramissa sairastuneensa. - Voi änkeröinen! Ääni katosi ja täällä matkataan lääkäriin, suosikkilaulaja selostaa.

Seiska: Vesa-Matti Loirin, 77, terveydentila romahti – joutui sairaalahoitoon

Koko kansan tuntema näyttelijä ja muusikko Vesa-Matti Loiri, 77, on joutunut sairaalahoitoon. Asiasta kertoi Seiskalle rakastetun viihdetaiteilijan lähipiiri.

Seiska: Vesa-Matti Loirin terveysongelmat pahenivat tragedian myötä

Kerroimme aiemmin tällä viikolla Seiskan uutisoinnin pohjalta, että Vesa-Matti Loiri, 77, on joutunut sairaalahoitoon. Viihteen monitaituri on kärsinyt...

Mika Salo esitteli tyttöystävänsä – poseeraavat yhdessä hääjuhlassa

Formula 1 -kisoissa nykyisin tuomarina sekä tv-lähetyksissä kommentaattorina toimiva entinen F1-kuljettaja Mika Salo, 55, oli viime keväänä lehtiotsikoissa hämmentävien naissuhteidensa takia.

Seiska: Stefan Thermanilta meni koti alta

Seiska uutisoi, että kohuliikemies Stefan Therman on joutunut muuttamaan pois asunnostaan Helsingin kantakaupungin arvokorttelista. Seiskan mukaan Thermanin naapurit saivat...

Seiska paljasti salaloman! Vaihtoiko Erika Vikman Dannyn goottirokkariin?

Erika Vikman, 29, ja The 69 Eyes -yhtyeen laulaja "Jyrki 69" Linnakivi, 53, nähdään syksyllä Vain elämää -sarjan uudella kaudella, joka kuvattiin...

Seiska: Roope Salmisella ollut salasuhde Evelinan kanssa jo vuosien ajan, jopa asuessaan Helmi-Leena Nummelan kanssa

Seiska julkaisi melkoisen paljastusuutisen, jonka mukaan viime keväänä Myyrä-ohjelmaa juontanut Roope Salminen, 32, olisi pettänyt avokumppaniaan ja lapsensa äitiä, näyttelijä Helmi-Leena Nummelaa,...