Seiska: Maski-gate jatkuu – Onni Sarmaste vapautui syytteistä, mutta nyt Tiina Jylhä haastoi hänet oikeuteen


Keväällä 2020 Suomessa nousi ennenkuulumaton kohu, kun Huoltovarmuuskeskus (HVK) tilasi yhteensä 10 miljoonalla eurolla kiinalaisia suojamaskeja ulosotossa olleelta pikavippiliikemies Onni Sarmasteelta sekä törkeistä talousrikoksista tuomitulta Tiina Jylhältä.

Yle uutisoi, että syyttäjä teki 19.11. päätöksen syytämättä jättämisestä liittyen Sarmasteen ja toisen henkilön epäiltyyn törkeään petokseen 2020 kevään 5 miljoonan euron maskikaupoissa, kun HVK ei saanut sovittua määrää maskeja ja jo saadut olivat käyttökelvottomia. Syyttäjän mukaan Sarmasta ja toinen epäilty eivät tahallaan erehdyttäneet HVK:n edustajaa maskikaupassa.

Onni-Sarmaste-Facebook
Onni Sarmaste, kuva: Facebook

Sarmaste aikoo nyt ryhtyä toimenpiteisiin niitä tahoja vastaan, jotka ovat aikanaan käynnistäneet esitutkinnan. Sarmasteen juristi ei ole vielä ottanut kantaa syytteen kohteisiin, aikatauluun eikä mahdollisesti vaadittaviin korvaussummiin.

Myös HVK aikoo vaatia Sarmasteelta korvauksia maskisotkusta.

Sarmaste syyttää Tiina Jylhän kiristäneen häntä keväällä 2020 liittyen HVK:n tilittämiin rahoihin. Kiristysrikossyyte on edelleen esitutkinnassa. Iltalehden mukaan Viron poliisi on tehnyt esitutkintaan liittyen virka-apuna Suomen poliisin pyynnöstä kotietsinnän Jylhän ja miehensä Tapio ”Tape” Valkosen Tallinnassa sijaitsevaan asuntoon.

Jylhä on kiistänyt kiristämisen, ja hän jätti Seiskan mukaan Helsingin käräjäoikeuteen Sarmasteesta siviilipuolen kanteen viime perjantaina, eli samana päivänä kun tämä sai syyttämättäjättämispäätöksen.

Ulosottotaustainen Sarmaste tienasi Iltalehden mukaan maskikauppojen myötä vuonna 2020 ansiotuloja 533 534 euroa. Vuonna 2019 hänen ansiotulonsa olivat 57 183 euroa.

Tiina Jylhän kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT

Seiska: Roope Salmisen kähmiminen laivalla sai katsojat hämmästymään – kuvalinkki

Roope Salminen esiintyi viime sunnuntaina Koirat-yhtyeensä kanssa. Baltic Princessillä. Jossain vaiheessa Roope esitti myös yhteiskappaleen tyttöystävänsä Evelinan kanssa. –...

Nyt puhuu Jethro Rostedt itse – Seiska: ”Yritys ei ole missään syöksykierteessä”

Jokin aika sitten Jethro Rostedtin liikekumppani Timo Moilanen teki Facebookissa julkisen vuodatuksen. Bisnesmies antoi ymmärtää, että Jethron 40 prosentin osuus Aninkaisten kiinteistövälitys...

Suvi Teräsniska teki koskettavan somepäivityksen

Viime kuun puolivälin tienoilla uutisoimme, että laulaja Suvi Teräsniska, 33, on perunut yllättäen esiintymisiä tässä ja ensi kuussa. Sitten...

Vartijoiden käsiin menehtyneen naisen viimeisistä hetkistä uutta tietoa

Poliisi on tänään tiedottanut Espoossa Iso Omena -kauppakeskuksessa tapahtuneen kuolemantapauksen tutkinnan etenemisestä. Poliisi on nyt kuulustellut toistamiseen miestä, joka pyysi turvallisuusalan työntekijät...

Mallikaunottaren jätti-implantti räjähti – katso hämmentävä kuva

Kanadalaisen glamourmallin Mary Magdalenan kohtalo toimii varoittavana esimerkkinä kauneuskirurgiasta. Marylle tehti ensimmäiset operoinnit jo 18-vuotiaana. Sittemmin hän jäi leikkauksiin...

Seiska: Uupunut Danny lähti pitkälle lomalle Helmin kanssa – kertoi asian taustoista

Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsanen, 80, lomailee paraikaa Thaimaan lämmössä, jossa on ollut jo tammikuun puolesta välistä asti. Matka kestää tämän kuun loppuun.

Harri Syrjänen laittoi hampaansa uuteen uskoon – katso kuvat muutoksesta

Julkkiskokki Harri Syrjänen kertoo Instagramissa käyneessä isossa hammasremontissa. Mies on kuulemma haaveillut muutoksesta jo pidemmän aikaa. Lisäksi Syrjäsellä on ollut kaikenlaista vaivaa...

IS: Pekka Pouta loukkaantui vakavasti – ainakin 2 kk sairauslomalla

Suosikkimetereologi Pekka Poutaa ei tulla näkemään ruudussa pitkään aikaan. Pouta kertoo Iltasanomille kaatuneensa pahasti viime perjantaina. – Sääriluuni meni...

Suosikkimissi Mira Salo, 41, löysi rakkauden – katso yhteiskuva

Monien mielestä kautta aikojen kauneimpiin misseihin kuuluva Mira Salo on mennyt kihloihin. Vuoden 2004 Miss Suomi kertoi iloiset uutiset Instagramissa.

Anna Puu julkaisi someen kuvan – sai raskausspekulaatiot liikkeelle

Laulaja Anna Puu, 41, teki sometililleen postauksen, jossa oli Baltic Princess -laivan vessasta otettu kuva keikan jälkeen. Hän kirjoitti julkaisun yhteyteen näin...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje