Seiska: Sara Sieppi ja Jutta Larm joutuivat lopettamaan yhteisen bisneksensä


Sara Sieppi ja Jutta Larm aloittivat viime vuoden heinäkuussa yhteisen liiketoiminnan. Kyseessä oli Raffia Living -nimeä kantava nettikauppa, jossa myytiin bohotyylisiä sisustuotteita ja huonekaluja.

Sekä Sara että Jutta mainostivat firmansa tuotteita ahkerasti Instagramissa. Seiskan toimittaja oli kiinnittänyt huomiota siihen, että kyseisellä rintamalla on ollut pitkään hiljaista. Syyksi oli selvinnyt se, ettei koko nettikauppaa ole enää olemassa, vaan osoite ohjautuu ulkomaalaiselle sivustolle.

Seiska on tavoittanut Jutan kommentoimaan yhteisyrityksen melko lyhyeksi jääneen taipaleen päättymistä.

– Tällä hetkellä on niin isoja hankkeita menossa, joihin pandemia on tuonut omat haasteensa, että yrittäjänä pitää tarkkaan miettiä, mihin aikaansa käyttää. Päätös verkkokaupan kiinni laittamisesta oli siis helppo.

Lisäksi Jutta paljasti, että hän ei ole Saran kanssa varsinaisesti missään vaiheessa investoinut yritykseen. Kyseessä oli niin kutsuttu drop shipping -liiketoimintamalli. Siinä yrittäjän ei tarvitse sijoittaa omaan varastoon tai henkilöstöön rahaa, vaan tuotteet toimitetaan suoraan valmistajan varastolta asiakkaalle.

SUOSITUIMMAT

Seiska: Roope Salmisen salattu avopuoliso on Sannin ex-rakas – tässä rakastavaisten muut eksät

Juontaja-muusikko Roope Salminen ei ole viime aikoina kommentoinut yksityiselämäänsä julkisesti eikä mahdollista puolisoaan, mutta Seiska uutisoi varmana tietona, että Salminen asuu yhdessä...

Seiska: Piritasta eronnut Niklas Hagman löysi uuden rakkaan!

Seiska tietää kertoa, että entinen jääkiekkoilija Niklas Hagman on löytänyt elämäänsä uuden rakkauden. Hänen on nähty lomailevan Kreikassa näyttävän vaaleaverikön kanssa. Kaksikko...

Seiska: Johanna Tukiaisen äiti järkyttyi sieppauksesta: ”Kukaan ei pysty ymmärtämään, miksi he toimivat näin!”

Seiska uutisoi eilen maanantaina Johanna Tukiaisen, 44, siepanneen sijaishuoltajuuteen oikeudessa määrätyn puolitoistavuotiaan tyttärensä ja lähteneen karkumatkalle epäillysti ex-kihlattunsa, loviisalaisen Veijo Lallin, 61,...

Seiska: Vesa-Matti Loirin terveysongelmat pahenivat tragedian myötä

Kerroimme aiemmin tällä viikolla Seiskan uutisoinnin pohjalta, että Vesa-Matti Loiri, 77, on joutunut sairaalahoitoon. Viihteen monitaituri on kärsinyt...

Sointu Borg Seiskalle Diili-voittonsa lopputuloksesta: ”Mitä sitä turhia kiertelemäänkään”

Kun Sointu Borg voitti viime vuonna Diili-kilpailun, hän sai ohjelmassa luvatun palkinnon eli kehitysjohtajan pestin Jaajo Linnonmaan yhtiöihin. Borg...

Seiska: Johanna Tukiainen sieppasi tyttärensä! Pakomatkalla poliisi perässään

Poliisi etsii Johanna Tukiaista, 44, jota syytetään tyttärensä sieppaamisesta, uutisoi Seiska. Seiskan mukaan Tukiaisen puolitoistavuotiaasta tyttärestä tehtiin toukokuun alussa...

Salkkarit-tähti meni naimisiin! Katso kuva persoonallisesta häätyylistä Seiskan kuvalinkistä

Seiskan kuvaaja on ollut todistamassa, kun Salatuista elämistä tunnetuksi tullut Petteri Paavola on astellut tuoreen vaimonsa kanssa kirkosta ulos.

31-vuotias Emmerdale-näyttelijä on kuollut

Näyttelijä ja muusikko Sam Gannon, 31, menehtyi yllättäen lomamatkalla Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Tiedotusvälineiden mukaan Gannon oli Kaliforniassa sukuloimassa. Kuolinsyy ei...

Poliisi aloittaa tehostetun valvonnan näissä paikoissa

Poliisi tiedottaa aloittavansa tehovalvontajakson, joka kestää valtakunnallisesti 21. elokuuta asti. Koko Suomen kattava tehostettu valvonta käynnistyy koulujen alkamisen myötä...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje