Seiskan kohuväite Kesärannan saunajatkoista – popparia houkuteltiin mukaan henkilökohtaisista syistä


Pääministeri Sanna Marinin (sd), 35, virka-asunnolla Kesärannassa järjestämät bileet ja saunajatkot ovat olleet viime aikoina kohun keskiössä.

Seiska uutisoi alkusyksystä pääministerin bilettämisestä Helsingin trendibaareissa, jonka jälkeen kohistiin Marinin tarkoin valituille musiikkialan edustajille järjestämästä bileillasta ja saunajatkoista, joihin kutsuttiin vain tarkoin valitut popparit.

Seiskan mukaan Marin on järjestänyt salaisia bileiltoja ja saunajatkoja Kesärannassa jo kesästä lähtien, ja että mukana on ollut samoja poppareita kuin virallisessakin illanvietossa. Nyt lehti väittää, että varsinkin Benjamin Peltosta, 24, on houkuteltu toistuvasti mukaan bileisiin henkilökohtaisista syistä, mutta ei Marinin vaan Seiskan mukaan hänen hyvän ystävänsä ja bileissä ”seremoniamestarina” toimineen kansanedustaja Ilmari Nurmisen (sd), 30, osalta.

Seiska kertoo saaneensa tietää ”kulttuuriväeltä”, että Nurminen kiinnostui Peltosesta suuresti sen jälkeen, kun tämä paljasti heinäkuun alussa Helsinki Pride -konsertin yhteydessä olevansa homoseksuaali.

Seiskan ”luotettavista lähteistä” saamien sisäpiiritietojen mukaan Nurminen ”tutustui suurella ilolla” Peltoseen ja että kaksikko on sen jälkeen bilettänyt Kesärannan saunajatkoilla.

Alla hyvät ystävykset Sanna Marin ja Ilmari Nurminen.

Benjamin Peltonen nousi pop-tähdeksi Instagramin kautta, jossa hänellä on 281 000 seuraajaa.

Lähde: Seiska

Kuvat: Instagram

Ylin kuva: Valtioneuvoston kanslia / Laura Kotilainen

SUOSITUIMMAT

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Seiska: Eläkkeellä oleva Kai Hyttinen kertoi, ettei pääse ilman kolotuksia ylös sängystä

Monessa mukana ollut laulaja ja näyttelijä Kai Hyttinen, 76, viettää Pirkanmaan Orivedellä eläkepäiviään. Kai kertoi Seiskalle eläkepäivistään:

Uutisankkuri Piia Pasasen poika pääsi ylioppilaaksi – katso ihastuttavat yhteiskuvat

Ylen uutisankkuri Piia Pasanen, 50, teki toissapäivänä sometililleen päivityksen, jossa kertoi poikansa päässeen ylioppilaaksi: - Juurihan hän meni ekaluokalle...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje