Sini Ariellin outojen oireiden syy selvisi: ”Luulin, että olen tulossa hulluksi”


Pin-up-malli Sini Ariell kertoo Facebookissa saaneensa huojentavia uutisia. Kahden pienen lapsen äidin erikoisten oireiden syy on nimittäin viimein selvinnyt.

– Mulla todettiin pitkäaikainen univaje ja sen aiheuttamien asioiden ja olotilojen kanssa nyt kamppaillaan, paranemisessa kuulema menee aikaa, Sini selostaa.

Hän kertoo rampanneensa lääkärissä pidemmän aikaa.

– Ensin koitettiin pariakin lääkitystä,luultiin aluksi masennukseksi, keskittymishäiriöksi, itkuisuus tunneailahteluiksi jne. sitten joksikin muuksi (…) Psykologi sen sitten lopulta itse asiassa hoksasi.

Sini kertoo nukkuneensa viimeksi kunnolla vuonna 2019 joulukuussa. Hänen kuopuksensa Indy on oppinut vasta hiljattain nukkumaan satunnaisia öitä ilman jatkuvaa heräilyä. Vanhin tytär Penny on viisivuotias.

– Kahden vuoden aikana mulle on kertynyt univajetta niin paljon, että se alkoi vaikuttaa mun mielenterveyteen. Luulin miltei, että olen tulossa hulluksi, Sini toteaa.

Kaikeksi onneksi hänellä on läheisiä, jotka ovat tarjonneet auttavan kätensä. Sinin äiti on matkustanut Australiaan auttamaan lasten hoidossa. Näin Sini saa pitkästä aikaa nukkua rauhassa ja kerätä voimiaan.

SUOSITUIMMAT