Suomalaiskotien vaarallisin laite löytyy keittiöstä – aiheuttaa vuosittain satoja paloja


Vuosikymmenien jäänne vanhoissa toimistoissa ja myymälöissä tuottaa yhä yllättävän paljon paloja – sama laite tuottaa vaaratilanteita myös kotona.

Kyseinen laite on liesi. Ruuan valmistuksen päätteeksi päälle unohtuneesta liedestä tai vahingossa päälle pyrähtäneestä keittolevystä aiheutuu LähiTapiolan mukaan vuosittain satoja paloja.

Liesi aiheuttaa vaaroja kotien lisäksi myös vanhoissa toimisto- ja liikerakennuksissa. Vuosikymmeniä sitten henkilökunnan taukotiloihin ruuan lämmittämiseen asennetut liedet ovat enää hyvin vähällä käytöllä, mutta Pelastustoimen onnettomuustilaston mukaan huomaamatta päälle kääntyneet keittolevyt ovat aiheuttaneet keskimäärin noin 15 paloa vuodessa viiden viime vuoden aikana toimistoissa ja liikerakennuksissa.

– Kotona tulipaloista suuri osa syttyy lieden unohtumisesta päälle. Kuuma liesi sytyttää lieden päälle unohtuneet esineet, tai jopa pelkästään lieden vieressä olevat esineet, LähiTapiolan asumisen turvallisuuden palveluista vastaava projektijohtaja ja paloinsinööri Antti Määttänen kertoo.

– Toimistoissa ja liikerakennuksissa liesi on keskeinen syttymiskohta. Aikanaan liesiä asennettiin suurena edistysaskeleena henkilökunnan taukotiloihin ruuan lämmittämistä varten. Mikroaaltouunit ovat korvanneet liedet ruuan lämmittäjinä, mutta paikalleen jätetyt liedet aiheuttavat paloja vahinkojen ja huolimattoman käytön vuoksi.

Määttäsen mukaan toimistojen ja muiden liiketilojen käyttämättömänä olevat liedet olisi hyvä poistaa. Mikäli remonttiin ei haluta ryhtyä, nopea varotoimi olisi poistaa sähkökaapeista liesien sulake. Näin liesi ei menisi vahingossa päälle.

Kotioloissa liesipalot ovat liiankin yleisiä

Myös kodeissa tapahtuvissa paloissa liesi on palonaiheuttajana yleinen. Liedelle unohtunut ruoka tai huomaamatta päälle mennyt levy aiheuttaa usein paloja.

Ihmisten huolimattomasta toiminnasta aiheutuu paljon paloja, mutta yleistä on myös se, että liedelle ja uuniin unohdetaan ruokia kypsymään. Myös ikääntyvien ihmisten keittiöissä paloja tapahtuu, kun muisti temppuilee ja liedet ja uunit jäävät sen vuoksi päälle.

– Suomessa ikääntyvien ihmisten määrä on iso ja samalla muistisairaudet ja muut toiminnan häiriöt ovat lisääntyneet, Määttänen sanoo.

Määttäsen mukaan yksi hyvä ratkaisu liesipalojen vähentämiseksi olisi asentaa keittiöön induktioliesi. Mikäli keittiöremonttiin ei haluta ryhtyä, lieteen voi asentaa liesiturvalaitteen, joka maksaa joitakin satoja euroja.

– Meillä Suomessa liedet toimivat pääosin kolmivaihevirralla, jolloin asennuksessa tarvitaan aina sähkömiestä. Monessa muussa maassa lieden voi asentaa pistokkeella. Näin esimerkiksi liesivahdin asentaminen olisi paljon halvempaa, Määttänen sanoo.

– Jos joku toisi tänä päivänä markkinoille kotiin tarkoitetun tuotteen, jossa metallilevyt lämpenevät jopa yli 600 asteiseksi ilman mitään aikarajoitinta, ei se todennäköisesti onnistuisi. Induktioliesi on tuonut kehitystä tähän asiaan, mutta edelleen vanhoja liesiä asennetaan asuntoihin.

Edullisimpia ratkaisuja liesipalojen ehkäisemisessä ovat liesiajastimet ja liesihälyttimet.

Näin ehkäiset liedestä aiheutuvia paloja

  • Vartiointi. Älä jätä liettä tai uunia koskaan ilman vartiotta. Vartioimattomana esimerkiksi ruoka usein unohtuu liedelle tai uuniin ja näin voi aiheuttaa palovaaran.
  • Sammutuksen varmistus. Tarkista aina, että liesi tai uuni on pois päältä ruuanvalmistuksen päätyttyä. Tarkista myös aina lähtiessäsi kotoa, että liesi tai uuni ei ole jäänyt päälle. Lisäksi katso, että kuumalla hellalla ei ole mitään herkästi palavaa tavaraa.
  • Liesihälytin hälyttää nousevista lämpötiloista. Laite ilmoittaa, jos esimerkiksi liedellä lämpötila nousee vaarallisesti.
  • Liesiajastin katkaisee liedestä sähkön määrätyn ajan jälkeen.
  • Liesivahti sulkee lieden vaaratilanteessa. Liesivahti on lieteen asennettava lisälaite, joka tunnistaa lämmönvaihtelut ja savun liedellä. Vaaratilanteessa vahti katkaisee liedestä sähkön.
  • Induktioliesi toimii vain magneettisilla keittoastioilla. Liesi lämmittää keittoastian, mutta ei lämpene itse. Jos keittoastian ottaa pois liedeltä, liesi sammuu.

Lähde: LähiTapiola

Kuvituskuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje