THL:n ja STM:n edustajat huolissaan pääkaupunkiseudun päätöksestä avata lasten ja nuorten harrastustoiminta


Koronatartuntojen määrät ovat nousseet Suomessa. Viruksen takia on karanteenissa nyt jo 10 000 ihmistä.

Torstaina Suomessa ilmoitettiin 423 uutta koronavirustartuntaa. Yhteensä tartuntatapauksia on nyt todettu 44 039. Tautiin liittyviä kuolemia on keskiviikkoon 27.1.2021 mennessä raportoitu 660, joka on 5 enemmän kuin maanantaina.

Koronatartuntojen nousun lisäksi myös sairaalahoitoa tarvitsevia potilaita on hieman aiempaa enemmän. Keskiviikkona 27.1. heitä oli 148. Näistä perusterveydenhuollossa oli yhteensä 47 potilasta, erikoissairaanhoidossa yhteensä 81 potilasta ja tehohoidossa 20. 

Maailmanlaajuisesti koronatapauksia on THL:n mukaan raportoitu torstaihin mennessä yli 100 miljoonaa ja tautiin liittyviä kuolemia yli 2,1 miljoonaa.

Muuntunut virus aiemmin luultua vakavampi?

Suomessa on havaittu muuntunutta koronavirusta 14.12.2020 alkaen 106 näytteessä. Suurin osa tapauksista on lähtöisin Isosta-Britanniasta ja pienempi osa Etelä-Afrikasta.

THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen kertoi torstaina THL:n ja STM:n tiedotustilaisuudessa, että virusmuunnos on mahdollisesti aiemmin luultua vakavampi.

– Näyttäisi siltä, että virusmuunnos voisi mahdollisesti olla tapauskuolevaisuudelta hieman korkeampi kuin nykyinen viruskanta, Salminen totesi.

Hän kuitenkin huomautti, että tietoihin pitää suhtautua varauksella, koska niitä on vielä melko vähän.

Pääkaupunkiseutu vapauttaa lasten ja nuorten harrastustoiminnan

Pääkaupunkiseudun kaupungit ilmoittivat keskiviikkona päättäneensä avata alle 20-vuotiaiden harrastukset 1. helmikuuta alkaen.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori perusteli harrastustoiminnan vapauttamista sillä, että pääkaupunkiseudulla asuu 250 000 alle 20-vuotiasta ja ”heidän hyvinvointinsa varmistaminen on kaupungeille kohtalonkysymys”.

STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki sanoi tiedotustilaisuudessa olevansa huolissaan pääkaupunkiseudun päätöksestä.

Salminen puolestaan totesi, että THL:llä on ”ymmärrystä” kaupunkien ratkaisuun, mutta hän kehottaa alueita miettimään, onko rajoitusten höllentäminen tarpeen. Hän kuitenkin muistutti, että korona on aikuisten tauti.

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT