TE: Kela on maksanut jopa 4 200 €/päivä yhdelle henkilölle tartuntatautipäivärahaa 


Talouselämä on pyytänyt Kelalta yksityiskohtaisia tietoja viime vuonna maksetuista tartuntatautipäivärahoista. Kyseistä korvausta maksetaan, mikäli tartuntatautilääkäri on määrännyt henkilön eristykseen tai karanteeniin, eikä hän siksi voi tehdä ansiotyötään.

Jos työntekijä pystyy tekemään etätöitä tai on vuosilomalla, päivärahaa ei makseta. Etuus maksetaan ansiotulojen mukaan eikä ylärajaa ole.

Talouselämän saamien tietojen mukaan yksi henkilö on saanut viime vuonna peräti 4 267 euron päiväkorvauksen. Yli tuhannen euroa päivältä on saanut 92 henkilöä. Viiden suurimman päivärahan keskiarvo on 3 281 euroa.

Kela antamista tiedoista ei käy ilmi, kuinka monelta päivältä henkilöt ovat etuutta saaneet.

SUOSITUIMMAT

Seiska: Uutta tietoa Martina Aitolehden ja Stefan Thermanin erikoisesta kuviosta

Hyvinvointivaikuttaja Martina Aitolehti, 40, viihtyy tiiviisti taas eksänsä kohuliikemies Stefan ”Stefu” Thermanin, 35, Hangon tiluksilla. Sen sijaan tilan isäntä Thermania ei...

Jesse Kaikuranta herättää huolta tilapäivityksellään – ”sain lääkäriltä huonoja uutisia”

Laulaja ja pop-muusikko Jesse Kaikuranta sai terveyteensä liittyviä huolestuttavia uutisia lääkäriltä. Mies kertoo tuntemuksistaan somekanavallaan julkaistussa kuvassa. – Mä...

Tältä Janni Hussi näytti teinityttönä – katso!

Juontaja, yrittäjä ja sisällöntuottaja Janni Hussi, 31, julkaisi muutama päivä sitten Instagram-tililleen kaksi kuvaa, joista ensimmäinen on otettu hänen nuoruusajoilta.

Seiska: Muusikko Leri Leskinen hakee avioeroa – Kristiina-puoliso tilitti pettämisestä

Vain elämää -sarjassa kapellimestarina toimiva Leri Leskinen, 55, hakee vaimostaan avioeroa kertoo Seiska. Monet luulivat, että jätetty osapuoli olisi...

Seiska: Martina Aitolehdellä ja Stefan Thermanilla hämmentävä kuvio

Hyvinvointivaikuttaja Martina Aitolehti, 40, on nähty viime aikoina eksänsä kohuliikemies Stefan ”Stefu” Thermanin, 35, tiluksilla Hangossa. Asiasta uutisoi Seiska. Tämän...

IL: Näin Olli Lindholmin patsaan tekijä vastaa murskakritiikkiin

Olli Lindholmin näköispatsas paljastettiin viime viikon perjantaina. Legendaarisen Yö-yhtyeen nokkamiehen muistomerkki komeilee Pomarkussa sijaitsevassa taidepuistossa. Patsaan on veistänyt moottorisahataitelija...

Näistä kolmesta oireesta voit tunnistaa sydämen vajaatoiminnan

Sydämen vajaatoiminta johtuu siitä, että sydän ei pysty pumppaamaan verta elimistöön niin voimakkaasti kuin olisi tarve. Tämä sairaus on yleistä 70-vuotiailla ja...

Anna Puu kävi pistoshoidossa – laukoo Seiskassa arvostelijoilleen: ”Haistakaa nyt…”

Anna Puu kertoi hiljattain Instagramissa käyneensä pistoshoidossa. Laulaja oli halunnut tasoittaa kaulassaan ollutta juonnetta, joka oli häirinnyt häntä jo vuosia.

Tältä näyttää Michael Monroen Johanna-vaimo – katso kuva

Michael Monroe ei juurikaan tuo yksityiselämäänsä julkisuuteen. Rokkikukko on kuitenkin tehnyt romanttisen poikkeuksen hääpäivän kunniaksi. Michael on julkaissut Instagramissa...

Autoilijoita odotti melkoinen yllätys lauantaiaamuna Rovaniemellä

Hätäkeskukseen ilmoitettiin lauantaiaamuna, että useampi auto oli joutunut ilkivallan kohteeksi Rovaniemellä Kuukkelintiellä. Ainakin viidestä autosta oli puhkottu renkaat. Asukkaiden...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje