Tampereella räväytetään vuosisadan pikkujoulubileet – Mad X-mas Festival!


Tampereella juhlitaan joulukuun alussa Suomen suurimpia pikkujoulufestareita. Mukana on myös Latela Car Show ja jopa missikisat!

Mad X-mas Festivalilla on mukana kuumimpia kotimaisia ja ulkomaisia artisteja, kansainvälisiä EDM-artisteja sekä pyörremyrskyn lailla tanssijalkoja kutkuttava hittikimara 90-luvulta.

Tampereen megatapahtuma on tervetullut ja uudenlainen idea pitkään erityksissä olleille ihmisille.

– Idea uuden Mad X-mas Festivalin järjestämiseen lähti siitä, että halusimme toteuttaa kunnon festarit talven keskelle eikä vastaavaa tapahtumakokonaisuutta ole koskaan aiemmin järjestetty. Pitkittynyt pandemia on saanut kansan haaveilemaan kunnon juhlista ja megatapahtumien paluusta, joten tähän kysyntään haluamme tällä uudenlaisella tapahtumakokonaisuudella vastata. Luvassa on elämykselliset sisäfestarit, jossa nähdään laaja kattaus artisteja Suomi-, ysäri- ja EDM-genrestä. Osa artisteista on tulossa Tampereelle ensimmäistä kertaa. Kiinnostavan sisältökokonaisuuden lisäksi panostamme tapahtuman visuaaliseen ilmeeseen, näyttävään tekniikkaan sekä laadukkaaseen ja maittavaan ruoka- ja juomatarjontaan, jossa on myös tamperelaisia makuja. Tampere perinteisenä musa- ja festarikaupunkina on juuri oikea paikka tapahtumalle ja tänne on helppo tulla ympäri Suomen. Lisäksi Tampereen Messu- ja Urheilukeskus tarjoaa riittävän isot ja toimivat tilat sisäfestareiden sekä ison autonäyttelyn toteuttamiseen samanaikaisesti. Täällä mahtuu kunnolla bilettämään, kertoo Mad X-mas Festivalin toteuttamisesta vastaava Lars Kivistö

Evelina

Osa pikkujoulufestarin esiintyjistä on vielä julkaisematta, mutta seuraavat artistit on vahvistettu: Perjantaina 3.12. Suomi-teemassa SanniEvelinaPoju ja Kuumaa. Lauantaina 4.12., ysärin parhaissa Masterboy & Beatrix DelgadoLa CreamDazeHaddawayDr. Alban ja Chorale. Sunnuntaina 5.12. EDM & Hardstyle -teemassa Ben NickyBlasterjaxxDa TweekazMilla LehtoDj Orkidea ja Dj Orion.

Lauantaina esiintyvän Dr. Albanin taustalaulajana ihastuttaa myös todellinen monitoiminainen Henna Peltonen.

Dr. Alban ja Henna Peltonen

Mad X-mas Festivalin ikäraja on 18 vuotta.

Latela Car Show ja missikisat

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestetään samaan aikaan myös Latelan poikien johdolla ennennäkemätön koko perheen Latela Car Show, jossa on esillä yli sata huipputuunattua autoa. 

Latelan kulkuneuvot ovat monille tuttuja lehdistä, tapahtumista ja televisiosta. Nyt Latelan luomuksia ja tuttuja kasvoja pääsee seuraamaan Mad X-mas Festivalin yhteydessä järjestettävässä Latela Car Showssa. Luvassa on todella laaja koko perheen autonäyttely, joka tarjoaa monipuolisesti nähtävää vauvasta vaariin kaikkina kolmena päivänä sekä yli sata tuunattua autoa. Lauantaina järjestetään myös Latela Car Shown missikisat ja sunnuntai on pyhitetty lapsiystävälliseksi perhepäiväksi. Autonäyttelyyn ei ole ikärajaa. 

– Latela Car Show tarjoaa laajan kirjon toinen toistaan komeampia autoja uuden Mad X-mas Festivalin yhteydessä. Koko perheen autonäyttelyssä pääsee ihastelemaan vaikka mitä herkkuja aina rekoista mopoihin, sillä olemme halunneet tuoda yleisölle laajan kattauksen kulkuneuvoja joka genrestä. Ennakkosuosion perusteella autonäyttely osuu juuri sopivaan ajankohtaan ja ihmiset ovat todella kaivanneet tällaista tapahtumaa kaiken tämän korona-ajan jälkeen. Näyttelyyn haluavien määrä ylitti täysin odotuksemme eivätkä kaikki mahtuneet tällä kertaa edes mukaan. Tapahtumaan saapuvat Suomen tunnetuimmat autoporukat ja monet alan yritykset hyvien tarjousten kera. Olemme halunneet nostaa esille ja innostaa myös alasta kiinnostuneita nuoria. Teemme yhteistyötä muun muassa Tredun opiskelijoiden kanssa. Kelistä riippuen myös Latelan Transit saattaa esittää pihassa pyroshowta ja Latelan osastolta löytyy monipuolisesti sekä nykyistä että aiemmin rakennettua kalustoa. Esillä on myös Kalle Rovanperän drifting-auto. Joulukuussa kannattaa kyllä ottaa nokka kohti Tamperetta, kehottaa Latelan Lauri Huttunen

Järjestäjät pitävät tärkeänä tapahtuman toteuttamista terveysturvallisuus huomioiden. Jos pandemiatilanne pahentuu Pirkanmaalla ja sen myötä alueelle tulisi rajoituksia, Mad X-mas Festivaleilla ja Latela Car Showssa otettaisiin käyttöön koronapassi, mikä mahdollistaa tapahtuman toteuttamisen joka tapauksessa. Yleisöltä toivotaan yleisesti vastuullista toimintaa eli tapahtumaan on tärkeää saapua terveenä.  

SUOSITUIMMAT