THL teki huolestuttavan havainnon Suomen kasvavista koronatartuntamääristä


Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL sekä Sosiaali- ja terveysministeriö STM pitivät tänään tilanne­katsauksen koronavirustilanteesta.

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että Suomen covid-19-tapausten määrä ja ilmaantuvuus ovat nousussa. Uusia tartuntoja havaitaan nyt niin paljon, että epidemiatilanne voi heikentyä nopeasti koko maassa.

Viikolla 46 (9.11.-15.11.) Suomessa todettiin 1534 uutta tapausta, kun edellisellä viikolla niitä oli 122 vähemmän.

Valtaosa viime viikolla todetuista tartunnoista oli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella, jossa ne ovat kasvaneet viikosta 43 lähtien noin sadalla tapauksella viikoittain. Viikolla 46 HUS:in alueella todettiin 986 tapausta ja alueen leviämisvaiheen kriteerit alkavat täyttyä.

Suurin osa koronatartunnoista on peräisin kotimaasta. Ulkomailla saatujen tartuntojen osuus kaikista uusista tartunnoista oli noin 6 % ja noin 6 % tartunnoista oli ulkomailta saatujen tartuntojen Suomessa tapahtuneita jatkotartuntoja.

Uusista tartunnoista yli kolmannes todettiin henkilöillä, jotka olivat jo karanteenissa.

Sairaalahoitoa tarvitsevien määrät hieman nousussa

Sairaala- ja tehohoitoa tarvitsevien potilaiden määrä on kasvanut lokakuusta alkaen. Sairaalahoidossa oli 18.11.2020 yhteensä 90 potilasta, joista 12 oli tehohoidossa. 
Taudista parantuneita arvioidaan olevan noin 15 300, mikä on yli 75 % todetuista tartuntatapauksista. Suomessa on tähän asti todettu yhteensä 19 935 tautitapausta. Tautiin liittyviä kuolemia on todettu 374.

Vanhempien ikäluokkien tartuntamäärät kasvaneet

THL:n mukaan valtaosa tartunnoista todetaan nuoremmissa ikäluokissa ja työikäisillä aikuisilla, mutta vanhemmissa ikäluokissa todettuja tapauksia on nyt jonkin verran enemmän kuin edellisillä viikoilla. Yli 60-vuotiaiden osuus tartunnoista on kasvanut yli 12 prosenttiin ja yli 70-vuotiaiden osuus oli viikolla 46 huolestuttavasti 6 %, kun viimeisen kuukauden aikana se on ollut noin 3-4 %.

Varsinkin yli 70-vuotiaat kuuluvat koronaviruksen kannalta riskiryhmään, sillä heillä on suurempi riski saada koronaviruksen aiheuttama vaikeampi tautimuoto.

THL ja STM korostavat, että riskiryhmien suojeleminen tartunnalta on erittäin tärkeää. Jokaisen tulee omalta osaltaan hidastaa koronaviruksen leviämistä toimimalla vastuullisesti sekä noudattamalla viranomaisten antamia ohjeita ja suosituksia. Viranomaiset muistuttavat, että lähikontaktien vähentäminen on tässä tilanteessa tärkeää kaikille kansalaisille, myös heille, joilla ei ole oireita.

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Mitä tälle nuorelle törkeälle mieskuskille pitäisi sinusta tehdä?

Poliisipartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa Kuopion keskustan läheisyydessä perjantai-iltana, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Partio mittasi tutkalla henkilöautolle nopeudeksi 147 km/h, kun...

Pippa Laukan tytär on äitinsä kaksoisolento – katso upea ylioppilaskuva!

Pippa Laukan tytär pääsi eilen ylioppilaaksi. Pippa on julkaissut Instagramissa kuvan, jossa vanhemmat poseeraavat valkolakitetun tyttärensä rinnalla.- Niin ylpeitä tästä upeudesta, Pippa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje