Turun perinteiseen joulurauhan julistamiseen tuli merkittävä muutos


Turku julistaa joulurauhan jouluaattona 24.12. klo 12.00, mutta tänä vuonna julistus joudutaan toteuttamaan perinteestä poikkeavalla tavalla.

Joulurauha julistetaan huomenna ilman yleisöä. Ratkaisuun on päädytty vakavan koronavirustilanteen ja siihen liittyvien yleisten rajoitusten vuoksi.

Vanha Suurtori rajataan aidoin eikä yleisöllä ole pääsyä alueelle. Julistus luetaan ilman äänentoistoa eikä se kuulu Vanhalla Suurtorilla. Turun kaupunki kehottaa kaupunkilaisia nauttimaan joulurauhan julistuksen tunnelmasta kotioloissa.

Joulurauhan julistus lähetetään suorana lähetyksenä Yle 1 -kanavalla. Julistusta voi seurata myös radion välityksellä ja netin kautta ympäri maailman.

Suomeksi ja ruotsiksi luettavan joulurauhan julistuksen tekee jo kahdeksatta kertaa Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen. Viittomakielen tulkkina toimii Eva Mäkinen.

Yle kuvaa joulurauhaa myös ilmasta ja saattaa olla omaa lentotoimintaa Suurtorin sekä Brahenpuiston alueella. Tämän vuoksi yksityishenkilöt eivät voi lennättää alueella turvallisesti omia dronejaan.

Tilaisuudessa esiintyvät Laivaston soittokunta, mieskuoro Laulun Ystävät ja mieskuoro Naskalit musiikkikomentajakapteeni Petri Junnan johdolla. Soittajien, kuoron, yleisradiolaisten ja kaupungin henkilökunnan osalta noudatetaan turvavälejä.

700-vuotias pysyvä perinne

Joulurauhan julistamisen perinne on jatkunut Turussa lähes katkeamattomana keskiajalta lähtien, 700 vuoden ajan.

Turun joulurauhan julistus on radioitu vuodesta 1935 lähtien. Televisiolähetykset aloitettiin vuonna 1983 kotimaahan ja vuonna 1986 myös Ruotsiin. Nykyään joulurauhan julistusta voi seurata internetin välityksellä suorana lähetyksenä ympäri maailmaa.

Turun joulurauhan julistuksen ohjelma 24.12.2020:

  • klo 11.57 Jumala ompi linnamme – virsi 170; 1, 4
  • klo 12.00 Turun Tuomiokirkon kello lyö 12. Alkufanfaari Marsalkan hopeatorvet marssista, säv. Artturi Rope
  • Suomen Turku julistaa joulurauhan, protokollapäällikkö Mika Akkanen
  • Maamme-laulu (1. suomi, 1. ruotsi, 2. suomi)
  • Porilaisten marssi

(Kuvassa Vanha Suurtori vuonna 2009, kuva: Wikimedia Commons)

SUOSITUIMMAT