Tuure Kilpeläiseltä yllättävä ilmoitus: ”Erkaantumiseen ei liity mitään draamaa tai riitaa”


Muusikko Tuure Kilpeläinen, 51, ilmoitti yllättäen Instagramissa, että hänen 12-vuotinen taipaleensa Kaihon Karavaani -yhtyeensä kanssa päättyy.

– Rakkaat ihmiset, täten ilmoitan, että Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani jää ensi kesän jälkeen pidemmälle tauolle. 

Rajoitustoimien niin salliessa yhtye aikoo jatkaa keikkailua maalis-huhtikuussa konserttisalikiertueen merkeissä ja kesällä on vielä festivaalikeikkoja, mutta bändin yhteinen toiminta lakkaa syyskuun 2022 alussa.

– Erkaantumiseen ei liity mitään draamaa tai riitaa, Kilpeläinen sanoo.

Hän kehuu vuolaasti yhtyettä ja sen keskuudessa vallitsevaa veljeyttä, mutta hän kokee tarvitsevansa muutosta.

– Minulle on vähitellen voimistunut olo, että täytyy katsoa mitä muuta täällä voisi tehdä. Luovan työn edellytys on, että antaa tilaa uudelle. Muutos on tässä kohdassa oikealta tuntuva ratkaisu, vaikka se pelottaa ja joka toinen päivä aiheuttaa sietämätöntä haikeutta. Nämä jäbät ovat minulle rakkaita ja meillä on edelleen hauskaa yhdessä. En haluaisi joutua erilleen heistä mutta täytyy etsiä lähdettä, jossa on mahdollisesti jotain uutta.

Vain elämää -sarjassa viime syksynä nähty Kilpeläinen ei vielä tiedä, mitä aikoo tehdä jatkossa.

– Musiikkia, kirjoittamista, maalaamista… en tiedä vielä tarkkaan mitä se on. Ensin täytyy putsata pöytä, ennen kuin uutta alkaa virrata.

Syyskuun alussa ”Karavaani ajaa vankkurit jäihin”.

Kilpeläisen suurimpiin hitteihin kuuluvat mm. ”Autiosaari”, Valon pisaroita” ja ”Rakastan sua niin et se sattuu”. Hän on naimisissa entisen huippu-urheilijan ja sittemmin näyttelijäksi ja kuvataiteilijaksi ryhtyneen Manuela Boscon, 39, kanssa. Uusioperheessä on viisi lasta. Bosco odottaa parhaillaan pariskunnan toista yhteistä lasta.

Alla Tuure Kilpeläisen julkaisu.

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

IS: Lauri Tähkä on saanut syytteen seksuaalirikoksesta

Laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 49, on saanut seksuaalirikoksesta syytteen ja sen rikosnimike on pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Syötkö jotain näistä lääkkeistä – varo!

Tuntuuko että ihosi on tavallista herkempi auringolle? Paloitko? Voi olla, että lääkeaineesi herkistää auringonvalolle. Tiettyjen lääkeaineiden kanssa tulee olla...

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

KK: Sisko paljastaa Kikan todellisen kuolinsyyn

Kikan sisko Kati Lahti palaa Kodin Kuvalehden haastattelussa vuonna 2005 menehtyneen laulajan viimeisiin hetkiin. Hän korostaa, että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje