Tv-tähti John Reilly on kuollut – muistetaan mm. sarjoista General Hospital ja Beverly Hills 90210


Yhdysvaltalainen näyttelijä John Reilly on kuollut lauantaina 86-vuotiaana. Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Pitkän uran televisiossa tehnyt Reilly esiintyi useissa kymmenissä sarjoissa, mutta Yhdysvalloissa hänet tunnetaan parhaiten 11 vuotta kestäneestä Sean Donelyn roolista suositussa sairaalamaailmaan sijoittuvassa saippuaoopperasarjassa General Hospital.

Reilly on esiintynyt myös mm. sarjoissa Dallas, Dynastia, Lemmenlaiva, Kultainen apina, Rautamies, Beverly Hills 90210, Melrose Place, Mary Tyler Moore Show, Passions, Sunset Beach ja The Bay.

Reillyä jäivät kaipaamaan fanien lisäksi vaimo Liz ja kolme tytärtä. Yksi tyttäristä, myös näyttelijänä työskentelevä Caitlin Reilly, kertoi sunnuntaina Instagramissa rakkaan isänsä kuolemasta ja muisteli häntä kauniilla tekstillä.

– John Henry Matthew eli Jack. Maailman kirkkain valo on sammunut. Kuvittele maailman paras ihminen. Kuvittele nyt, että hän on oma isäsi. Olen niin kiitollinen, että hän oli isäni. Olen niin kiitollinen, että sain rakastaa häntä. Olen niin kiitollinen, että ehdin halaamaan häntä ja jättämään jäähyväiset. En tiedä mitä tehdä tästä eteenpäin, mutta tiedän, että hän tulee aina olemaan kanssani. Rakastan sinua ikuisesti isi.

Ylin kuva: John Reilly The Mary Tyler Moore Show’ssa vuonna 1970

SUOSITUIMMAT