UMK:ssa on vain yksi ennakkosuosikki, arvaatko kuka?


Lauantaina selviää, kuka edustaa Suomea toukokuussa Torinossa järjestettävissä Euroviisuissa.

Paula Vesalan ja Miisa Rotola-Pukkilan (Mmiisas) juontavat UMK22: Finaalin, jossa kilpailevat Bess (”Ram pam pam”), Cyan Kicks (”Hurricane”), Isaac Sene (”Kuuma jäbä”), Olivera (”Thank God I’m an Atheist”), The Rasmus (”Jezebel”), Tommi Läntinen (”Elämä kantaa mua”) ja Younghearted (”Sun numero”).

Mr Greenin mukaan UMK:n ylivoimainen ja ainoa voittajasuosikki on ollut alusta lähtien The Rasmus. Toiseksi todennäköisin voittajaehdokas oli ensin Cyan Kicks, mutta sitten Bess kiilasi kirkkaasti ohi. The Rasmuksen kärkiasema on vahvistunut jatkuvasti, samalla kun Bessiä lukuun ottamatta kaikkien muiden finalistien kertoimet ovat vajonneet alaspäin. Epätodennäköisimpänä voittajaehdokkaana majailee Tommi Läntinen ylivoimaisesti suurimmalla kertoimella.

Finalistien ennakkoasetelmat näyttävät mukailevan UMK-videoiden katselukertoja YouTubessa, jossa The Rasmuksen video on saanut 1,1 miljoonaa katselua. Cyan Kicksillä on toiseksi eniten katseluja (776 000) ja Bessillä kolmanneksi eniten (757 000).

YouTube-luvut eivät aina kerro koko totuutta, sillä esimerkiksi viime vuonna Teflon Brothers x Pandora keräsiennen UMK-finaalia ”I Love You” -kappaleellaan noin 100 000 katselukertaa enemmän kuin Blind Channelin ”Dark Side”, joka kuitenkin voitti UMK:n ylivoimaisesti ja sijoittui Euroviisuissa kuudenneksi.

UMK22: Finaali kisataan TV1-kanavalla lauantaina 26.2. klo 21.00 alkaen. Voittajan määrittävät finaalissa annetut yleisöäänet (75 %) ja kansainvälisen raadin antamat pisteet (25 %).

Lähde: Mr Green

Kuva: Yle

SUOSITUIMMAT