Uutta tietoa syöpään sairastuneen prinsessa Catherinen tilanteesta


Walesin prinsessa Catherine joutui jättämään edustustehtävänsä alkuvuodesta. Ensin hänelle tehtiin vatsan alueelle kohdistunut leikkaus. Operoinnin jälkeen kävi ilmi, että prinsessalla on syöpä, ja Catherine jäi sairauslomalle määrittelemättömäksi ajaksi.

Nyt verkkouutissivusto Daily Beast (DB) kertoo, että Catherinea tuskin tullaan näkemään julkisuudessa myöskään loppuvuonna. Hovin sisäpiiriin kuuluva henkilö toteaa sivustolle, ettei prinsessa kalenterissa ole ainuttakaan edustustehtävää.

Myös Kensingtonin palatsin tiedottaja kommentoi Catherinen tilannetta aiemmin tällä viikolla.

– Prinsessan ei odoteta palaavan töihin ennen kuin hänen hoitotiiminsä on antanut sille hyväksynnän, tiedottaja totesi BBC:lle.

SUOSITUIMMAT