Eevi Teittisen vauva joutuu leikkaukseen – ei ole enää oma itsensä


Eevi Teittinen kertoo Instagramissa reilun vuoden ikäisen Ellen-tyttären sairastelleen syyskuusta lähtien. Hän on joutunut syöttämään vauvalle kuukausitolkulla antibiootteja korvatulehdusten vuoksi. Jatkuvalla lääkkeiden käytöllä on ollut seurauksensa.

– Kyse ei ole koskaan ”vain korvatulehduksesta”, sillä se on vaikuttanut negatiivisesti suoliston mikrobistoon ja saanut myös aikaan alentuneen vastustuskyvyn. Terveydellisten seikkojen lisäksi oon ollut tosi huolissani siitä, ettei mun lapsi ole saanut olla oma itsensä niin pitkään aikaan. Iloinen, naurava, määrätietoinen ja kaikkia rakastava tulipippurini, Eevi selostaa.

Niinpä Ellen-tyttärelle on päädytty tekemään korvien putkitus.

– Onneksi tähän tulee nyt loppu! Eevi kiteyttää huojentuneena.

Hän toteaa kuluneen vuoden olleen muutenkin raskas. Vauva syntyi keskosena ja arjessa on siksi ollut erityisiä haasteita heti alusta alkaen.

SUOSITUIMMAT