Ensitreffit alttarilla -ohjelman Tuula paljasti parantuneensa vaikeasta sairaudesta


Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan tällä kaudella osallistunut Tuula on totuttu näkemään ruudussa kaikin puolin hyvinvoivan näköisenä. Näyttävä nainen on myös erittäin empaattinen ja hänellä riittää jaksamista myös muiden murheiden kuuntelemiseen. Tuula on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, kuinka vähän me tiedämme kanssaihmistemme kokemasta tuskasta ja kärsimyksestä ulkokuoren takana.

Tuula on kertonut Instagram-tilillään kärsineensä vakavasta syömishäiriöstä. Hän oli sairastunut 13-vuotiaana ja painanut tulloin vain 40 kiloa laihdutettuaan 15 kiloa.

– Rakastin nälkää. Purukumin palasessa on 3 kilokaloria ja jos juo 3 litraa vettä ennen painokontrollia, ei jää kiinni. Kerran jo alkaneet kuukautiseni loppuivat ja sydän oli kovilla. ”Kuolet, jos jatkat näin” sanoi lääkäri. Silti olin ylpeä itsestäni ja olin haljeta onnesta, Tuula muistelee nuoruutensa ajatuksenjuoksua.

Jossain vaiheessa Tuulan sairaalloinen laihduttaminen oli muuttunut ahmimiseksi.

– Ruuasta tuli tapa paeta ahdistusta, pelkoa, surua, riittämättömyyttä, tyhjyyttä ja mitä vielä. Siitä tuli paras ystävä yksinäisiin iltoihin ja päihde, jolle en ole löytänyt veroista. Siitä tuli koko elämä.

Ahmimisen jälkeen Tuula kertoo rankaisseensa itseään jopa viikon kestäneellä nälkiinnyttämisellä, jonka jälkeen oli alkanut jälleen uusi ahmimiskohtaus. Hän kuvailee hyvin koskettavasti, kuinka syömishäiriöstä kärsivän elämä pyörii lähes kokonaan ruuan ympärillä.

– Tänä aikana olen valmistunut peruskoulusta, lukiosta ja ammattikorkeakoulusta. Asunut 12 eri osoitteessa. Rakastanut sydän pakahtuen kolmea eri miestä. Eronnut kolmesti. Menettänyt kolme isovanhempaa ja saanut uusia ystäviä. Muun muassa. Ja silti kaikkein tärkeintä niissä 5475:ssä päivässä on ollut se, mitä söin. Hautajaispäivää, jona pystyin vastustamaan kakkua, pidän luultavasti onnistuneempana, kuin niitä lukemattomia iloisia juhlapäiviä, joina olen ahminut.

Tuula kertoo, että hän taisteli syömishäiriön kanssa lähes 15 vuotta. Hän oli toipunut viimein kolme vuotta kestäneen terapiajakson avulla.

– Voin vihdoin vakaasti sanoa pystyväni suhtautumaan syömiseen, normaalisti en varmaan enää ikinä, mutta neutraalimmin. Aion tästä eteenpäin syödä joka ikinen vappu Lauantai-pussin. Ilman diagnoosia, Tuula päättää vuoden 2020 vappuna julkaisemansa rohkean kirjoituksen.

SUOSITUIMMAT