Erika Vikman piikitteli Dannylle ja Helmi Loukasmäelle TikTokissa


Laulaja Erika Vikman, 27, ilmoitti syyskuun alussa Instagramissa yhteisesti Ilkka ”Danny” Lipsasen, 77, kanssa parin erosta.

Heti eroilmoitusta seuraavana päivänä Kirkkonummen Prismassa bongattiin Dannyn kanssa 19-vuotias viime kevään ylioppillas Helmi Loukasmäki, joka työskenteli koko viime kesän musiikkineuvoksen avustajana miehen huvilalla Rauman lähettyvillä. Danny kertoi Seiskalle kutsuneensa nuoren kaunottaren luokseen Lahdessa tehtäviä studioäänityksiä varten. Hän myös myönsi Loukasmäen yöpyvän luonaan.

Loukasmäki on kertonut, että kesällä huvilalla kaksikko kävi yhdessä asioilla, syömässä ravintoloissa ja veneilemässä saaristossa. Työssään Loukasmäki muun muassa teki ruokaa Dannylle sekä siivosi ja kävi kaupassa.

Vikman ei ole juurikaan kommentoinut eroa, mutta hän julkaisi TikTok-tilillään videon, jonka voi tulkita selväksi piikiksi Dannya ja Loukasmäkeä kohtaan. Videolla on Dannyn vanhoja kuvia ja Vikman ilmoittaa siinä näkyvästi englanniksi, ettei laita ruokaa eikä siivoa. Vikman kuitenkin poisti videon melko nopeasti TikTokista.

Danny on aiemmin antanut erosta useita kommentteja. Väitetysti ero johtui Erika Vikmanin salasuhteesta vuonna 2019 Valkeakosken kesäteatterin Danny-musikaalissa häntä esittäneen näyttelijän Ilkka Koivulan, 54, kanssa. Danny on myöntänyt, että Vikman muuttui selvästi ”Valkeakosken tapahtumien jälkeen”, ja että Vikmanista tuli sen jälkeen etäinen ja hän halusi muuttaa Tampereelle.

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT