Henna Peltonen rupeaa jakamaan hyvinvointi- ja motivaatiovinkkejä ilmaiseksi


Henna Peltonen on nainen, jota ei voi kuvailla yhdellä, kahdella eikä kolmellakaan määritelmällä. Vuoden 2017 bikini fitneksen EM-kultamitalisti toimii muun muassa hyvinvointiyrittäjänä, mallina, tanssijana ja Miss EW -luomumissikisojen luotsaajana. Kaiken tämän lisäksi hän ehtii vielä olla Reiki-hoitaja sekä aktiivinen äiti kahdelle lapselle.

Henna haluaa antaa hyvän kiertää, sillä lievittääkseen ihmisten kaamosväsymystä, hän kertoo rupeavansa tarjoamaan Instagram-tilillään ilmaisia hyvinvointi- ja motivaatiovinkkejä koko loppuvuoden ajan.

– Kirjoitin joskus hyvinvointiin liittyvää kolumnia mm. Keskisuomalaiseen ja olen paljon blogannut aiheesta sekä jakanut vinkkejä myös täällä somessa. Multa on viime aikoina toivottu tosi paljon treeni-, ruokavalio- ja motivaatiovinkkejä ja koska tähän aikaan vuodesta moni kamppailee kaamosta vastaan ja motivaatio on hukassa, päätin, että jaan täällä mun somessa storien puolella koko loppuvuoden säännöllisesti ilmaisia hyvinvointi- ja motivaatiovinkkejä kaikille.
Toivon, että vinkeistä tulee olemaan hyötyä monelle, sillä liikunta, oikea ravinto ja lepo on parasta itsestä huolehtimista ja lääkettä kaamokseen❤️💪
Stoorit ei ole jatkossa pelkästään tätä, mutta tulette säännöllisesti saamaan hyviä vinkkejä arkeen ja saa myös kysyä/esittää toiveita aiheesta.
Ihanaa energiaa kaikkien viikonloppuun ja voikaa hyvin💛✨

Alla Henna Peltosen päivitys.

SUOSITUIMMAT