Huomaamattomasta pikkuvuodosta suuri lasku: ”Yhtä hyvin voisi pudotella satalappusia pöntöstä alas” – tee tämä testi


Huomaamaton pikkuvuoto aiheuttaa valtavaa energiahukkaa, puhumattakaan rahallisesta menetyksestä.

Vaikka pieni vuoto vaikkapa vessanpöntössä ei välttämättä aina tarkoita rakennusta vaurioittavaa katastrofia, siitä voi aiheutua yllättävän suuria ja täysin turhia kustannuksia.

Suoraan viemäriin ohjautuva vuoto jää usein huomaamatta tai sitä ei pidetä merkittävänä asiana, eikä siihen reagoida nopeasti, mutta esimerkiksi vaikeasti huomattava ja viattoman oloinen vuoto vessanpöntössä voi kuluttaa vettä jopa 33 000 litraa kuukaudessa ja vuotava hana 1 200 litraa kuukaudessa.

– Yhtä hyvin asukas voisi pudotella satalappusia pöntöstä alas, sillä vuotavien vesikalusteiden tuoma lisämaksu vesilaskuun vuositasolla voi olla yli tuhatkin euroa, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen toteaa.

Kukkarovaikutusten lisäksi vuotava vesikaluste on ympäristön kannalta turha tuhlari, sillä vuotanut vesi joudutaan käsittelemään jäteveden puhdistuslaitoksessa, mikä on ympäristön kannalta täysin turhaa tuhlaamista.

Mäkisen mukaan vuodot on yllättävänkin helppo havaita. Esimerkiksi wc-pöntön sisäpuolen tulisi olla kuiva käyttökertojen välillä, joten vuodon havaitsemiseen riittää pala wc-paperia, joka painetaan pöntön sisällä takaseinää vasten. Pienikin vuoto näkyy heti kastuvana paperina.

Usein vuoto johtuu kuluneesta tiivisteestä. Sen uusiminen käy LVI-ammattilaiselta sukkelasti. Mikäli kyseessä on vanha vesikaluste, sen vaihto uuteen energiatehokkaampaan on varsin varteenotettava vaihtoehto.

Kylpyhuoneen ja vesikalusteiden päivityksessä voi hyödyntää kotitalousvähennystä kahdella vaihtoehdolla: joko 15 prosenttia työstä maksetusta palkasta sekä palkan sivukulut tai 40 prosenttia ennakkoperintärekisteriin kuuluvalle yrittäjälle tai yritykselle maksetusta työkorvauksesta. Vähennys lasketaan arvonlisäverollisesta hinnasta. Vähennystä saa vain työn osuudesta, ei esimerkiksi materiaaleista ja matkakuluista. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärää vuonna 2022 on 2 250 euroa. 

SUOSITUIMMAT