Kerttu Rissasen vointi romahti jälleen – hoidot eivät tuottaneet toivottua tulosta


Kerttu Rissanen on kärsinyt viime vuodet terveysongelmista. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Nyt Kerttu kertoo Instagramin stories-osiossa vointinsa huonontuneen jälleen. Hän on kärsinyt viime aikoina voimakkaasta väsymyksestä, huimauksesta sekä pahoinvoinnista. Tutkimuksissa oli käynyt ilmi, että Kertun rauta-arvot ovat jälleen romahtaneet.

– Tuo 9 ei oo mikään mun matalin arvo edes (valitettavasti) mikä ollut, mutta olin kyllä tosi yllättynyt, että miten se on voinut taas laskea käytännössä nolliin näin lyhyessä ajassa, Kerttu selostaa.

– Olin siis viime vuoden loppusyksystä kolmannessa rautainfuusiossa, jonka jälkeen ferritiini oli noussut 68 (mulla ei ole koskaan aiemmin edes noussut noin ylös), Kerttu täsmentää.

Kerttu on tilanteestaan hämillään ja turhautunut. Kaikesta huolimatta hän on helpottunut, että syy oireisiin on sama kuin ennenkin.

– Siis kiva, että selvisi, mistä nämä oireet taas johtuu kun pelkäsin, että nyt on jotain uutta, kun en ajatellut, että rauta-arvot olisi taas näin nopeasti romahtanut.

SUOSITUIMMAT