Kovien kipujen vuoksi sairaalaan joutunut Aki Manninen: ”Olen valmis lähtöön”


Aki Manninen kertoo Instagramissa joutuneensa hakeutumaan sairaalahoitoon. Kovat vatsakivut alkoivat yllättäen perjantain ja lauantain välisenä yönä. Lisäksi Aki oli havainnut virtsassaan verta.

– Totta kai sitä pelästyy, et mitä hemmettiä?? Kyllä sitä siinä yöllä ehti kaikki skenaariot käymään läpi tuloksia odotellessa ja onko kaikki ok, jos lähtö tulee, miten Tytöt täällä pärjää ja onko vakuutukset ok, et saavat asiat hoitoon. Onko syöpä, mikä syöpä? Aki kertaa yöllisiä tuntojaan.

Pelkoa oli lisännyt se, että Akin suvussa on eturauhasvaivoja. Avoimesti uskostaan puhunut Aki kertoo miettineensä sairaalassa myös kuolemanjälkeistä elämää.

– Sanoin lääkärille, et mä olen valmis lähtöön, mutta minun pieni tyttö tarvii vielä isää ja vaimo puolisoa.

Myöhemmin selvisi, että ainakin tämänhetkisen tiedon mukaan kipujen syynä on virtsatietulehdus. Aki sai antibiootit ja pääsi sairaalasta kotiin lauantaina aamupäivällä. Testituloksia pitää kuitenkin odottaa vielä pari päivää.

Akin sairastuminen osui erityisen ikävään kohtaan, sillä Rita-vaimo on parhaillaan ulkomailla Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksissa. Kaikeksi onneksi Akin äiti pääsi hoitamaan pariskunnan Donna-tytärtä keskellä yötä.

SUOSITUIMMAT