Lääkärit varoittavat vaarallisesta tatuointivillityksestä


Tatuointeja otetaan näkyvien vartalon osien lisäksi myös vaatteiden alla oleviin yleensä piilossa oleviin paikkoihin. Viime vuosina tatuoinnissa on alettu mennä myös vartalon sisälle, kun suuhun tehdyt tatuoinnit alkoivat yleistyä.

Suun limakalvolle tehtävään tatuointiin ei vaadita tatuoijalta erityistä lisäkoulutusta, joka voi Dentistry iQ -sivuston mukaan olla vaarallista asiakkaalle, sillä limakalvotatuointia tehtäessä täytyy olla erityisen huolellinen varsinkin hygienian suhteen.

Jos haluat ottaa tatuoinnin esimerkiksi kitalakeen tai huulen sisäpinnalle, sinun kannattaa olla hyvin selvillä tatuoijan taustoista ja ammattitaidosta. Lääkärit varoittavat, että jos tatuoija ei kysy ennen toimenpidettä terveydentilastasi ja mahdollisista sairauksista, hälytyskellojen täytyy alkaa soida.

Sen lisäksi, että limakalvolle tehtävät tatuoinnit ovat normaalia haastavampia hygienian ja terveysriskien osalta, ne myös haalistuvat normaalia nopeammin, koska limakalvon solut uusiutuvat nopeammin. Tatuointi voi myös levitä limakalvolla, jos musteen syvyys ei ole oikea.

Lääkärit varoittavat myös, että tatuointimusteessa olevat aineet voivat aiheuttaa suussa allergisia reaktioita, mikä voi esimerkiksi pahentaa orastavia iensairauksia. Lisääntynyt bakteerien määrä suussa myös nopeuttaa plakin kehittymistä ja siten reikiintymistä.

Jos haluat suuhusi tatuoinnin, tee taustatutkimukset hyvin myös oman terveytesi osalta ja varmista, että asialla on ammattinsa hyvin osaava tatuoija.

Alla kuvia suuhun tehdyistä tatuoinneista.

Picture1
Picture2
Picture3

Lähde ja kuvat: Dentistry iQ

Ylin kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

Seinäjokinen mies meni mökilleen – kaapista tehty löytö ällistytti, kuva!

Seinäjokinen mies lähti käymään mökillään, jossa oli viimeksi viettänyt aikaa joulun maissa eli pari kuukautta sitten. Kaapista hän löysi...

Oho! Marinin ex-mies Markus Räikkönen julkaisi yllättäviä kuvia

Sanna Marin ja Markus Räikkönen ilmoittivat hiljattain hakeneensa avioeroa. Kumpikin osapuoli on ikävästä uutisesta huolimatta esiintynyt sosiaalisessa mediassa sangen hyväntuulisena.

Poliisi etsii 57v naista – kaikki havainnot hätänumeroon 112!

EDIT 28.5.2023: Nainen on löytynyt hengissä. Poliisi kiittää kansalaisia avusta. Kadonneen kuva poistettu. Poliisi etsii tänään 27. toukokuuta kadonnutta...

IL: Nyt puhuu sisäpiiri: Sanna Marinin muuttunut käytös hämmästyttää

Sanna Marinin elämä muuttui pienessä ajassa radikaalisti. Ensin demarit menettivät eduskuntavaaleissa suurimman puolueen paikan. Pari päivää myöhemmin Marin ilmoitti jättävänsä pestinsä puolueen...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje