Linnanmäen Huvipuisto avataan perjantaina 12.6.2020 – käytössä uusi hygianiaohjeistus


Linnanmäellä ollaan riemuissaan siitä, että kaikki huvittelijat pääsevät pian huvittelemaan huvipuistoon sekä siitä, että iso joukko kausityöntekijöitä pääsee aloittamaan kesätyönsä.

Valtioneuvosto linjasi 4.5.2020, että alueellisesti rajatut ulkotilat, kuten huvipuistot, voivat olla avoinna kesäkuusta alkaen, kun turvallinen huvittelu varmistetaan asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen kautta. Tämän johdosta Linnanmäen huvipuisto avataan perjantaina 12.6.2020 klo 11.

– Linnanmäen Huvipuiston avaamista odottavat riemulla innokkaiden huvittelijoiden lisäksi noin 600 kausityöntekijäämme, kertoo Lasten Päivän Säätiön toimitusjohtaja Pia Adlivankin.

– Huvipuistomme on puhjennut kevään aikana kukkaan ja viime kauden uusi huikea ratalaitteemme Taiga odottaa jälleen huimapäitä. Uusi Taigan kuvauspalvelumme ikuistaa mahtavan Taiga-matkan kuvaksi tai videoksi, jonka voi jakaa vaikka somessa kavereilleen. Lanseeraamme tälle kaudelle myös iki-ihanan Rolle-pellen seuraksi kaksi uutta kaveria, jotka huvipuistomaiseen tapaan opastavat turvalliseen huvitteluun ja hauskuuttavat asiakkaitamme puistossa, Adlivankin jatkaa.

Huvipuiston alueella tullaan valtioneuvoston ohjeiden pohjalta rajaamaan väkimäärää ja mukauttamaan tarvittaessa toimintaa. Linnanmäki saa vielä toukokuun aikana lisätietoa viranomaisilta rajoituksiin liittyvistä ohjeista, mutta Linnanmäki on jo valmistautunut turvalliseen huvitteluun.

Lähes kaikki laitteet käytössä

Linnanmäen Huvipuiston alue on iso ja turvavälit tullaan huomioimaan kaikessa toiminnassa. Laitteilla samaan seurueeseen kuuluvat toki pääsevät istumaan lähekkäin. Lähes kaikki huvilaitteet ja pelit tulevat olemaan asiakkaiden käytössä. Huvipuistossa suurin osa kioski- ja ravintolapisteistä palvelee normaalistikin ulkona syöjiä, ja sitä Linnanmäki suositteleekin erityisesti tänä kesänä.

Käsidesiä ja lisäsiivoojia

Huvipuiston jokapäiväiseen toimintaan kuuluu normaalistikin asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuudesta huolehtiminen. Linnanmäellä hupimestarit saavat ylimääräisiä lisähygieniakoulutuksia ja asiakkaille viestitään monipuolisesti turvaväli- ja hygieniaohjeistuksista huvipuiston alueella. Huvipuistoista löytyy monien käsienpesupaikkojen lisäksi runsaasti käsien desinfiointimahdollisuuksia eri palvelupisteissä. Lisäksi huvipuistossa viilettää normaalia enemmän siistijöitä huolehtimassa koko huvipuiston säännöllisestä siivoamisesta, puhtaanapidosta ja desinfioinnista.

– Olemme sitoutuneet tarjoamaan terveydelle turvallisen ympäristön huvitteluun ja työntekemiseen. Turvallisen ja terveellisen huvipuistokokemuksen tuottaminen kaikille, niin asiakkaille kuin työntekijöillemmekin, on aina ollut huvipuistotoiminnan ytimessä, Adlivankin painottaa.

Linnanmäki suosittelee huvittelijoita ostamaan rannekkeet ennakkoon S-ryhmän Prismoista, Sokos-tavarataloista ja S-marketeista, joiden tarkemmat toimipaikat julkistetaan myöhemmin Linnanmäen verkkosivuilla. Rannekkeen ennakkoon ostamalla huvittelija voi välttää paikan päällä jonottamisen ja lisäksi rannekkeen hinta on huvittelijalle hieman edullisempi. Ennakkomyynti S-ryhmän toimipaikoissa alkaa viikkoa ennen huvipuiston avaamista. Sisäänpääsy huvipuistoon on tänäkin vuonna maksuton.

Lähde ja kuva: Linnanmäki

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT