Miki Liukkosen ystävä IS:lle: ”Viimeiset 4 kuukautta olivat hirvittäviä”


Miki Liukkosen ystävä ja hänen kirjojensa kustannustoimittaja Samuli Knuuti muistelee edesmennyttä kirjailijaa Iltasanomien haastattelussa.

Hän kuvailee Mikin olleen yksityiselämässään hyvin erilainen kuin julkisuudessa.

– Hänellä oli julkisuudessa karikatyyrimäinen kuva, sellainen terävästi sanaileva, koppava rocktähti. Mutta se oli hänen itse rakentamansa imago. Kahden kesken hän oli aivan toinen ihminen: hyvä kuuntelija ja todella valmis puhumaan ja innostumaan mistä tahansa aiheesta maan päällä. Autoimme toisiamme huolissamme, Knuuti kuvailee ystäväänsä Iltasanomille.

Hän lisää Mikin rakentaneen tietynlaisen imagon ujoutensa vuoksi.

Knuuti kertoo tavanneensa Mikin viimeisen kerran noin kuukausi sitten. Tuolloin keskustelu oli pyörinyt kirjailijan pahan olon ympärillä.

– Mikihän puhui näistä asioista avoimesti monissa lehdissä ja Instagramissa. Ei se ollut mikään salaisuus. Mutta viimeiset neljä kuukautta olivat kyllä aivan hirvittäviä. Kun tapasin Mikiä viimeksi, niin sillä tapaamisella puhuimme melkein kokonaan hänestä, Knuuti kertoo Iltasanomille.

Viimeisen kohtaamisen jälkeen ystävykset olivat olleet yhteydessä viestien välityksellä. Juhannuksen jälkeen Knuuti ei kuitenkaan enää kuullut Mikistä mitään.

SUOSITUIMMAT