Miksen ole käyttänyt intuitiota parisuhteissani?


Viime postauksessa kerroin herkkyydestäni ja mm. intuitiosta. Halusin kirjoittaa vielä jatko-osan, sillä moni varmasti postauksen luettuaan saattoi ihmetellä, miksi en sitten ole käyttänyt intuitiotani mm. ihmissuhteissa, jos minulla sellainen kerta on.

Olen monesti todennut, että vaikka herkkyys on lahja, se on joskus myös rasite. Usein herkkä ihminen haluaa ymmärtää kaikkia ja kaikkea ja haluaisi parantaa ja pelastaa koko maailman. Herkkä ihminen ei tuomitse vaan pyrkii aina ennenkaikkea ymmärtämään. Liian usein jopa oman hyvinvoinnin kustannuksella.

Jos olisin aina kuunnellut intuitiotani, olisin säästynyt elämässäni paljolta. Todella paljolta. Koko ikäni intuitio on ollut vahvasti läsnä ja yrittänyt toistuvasti varoittaa minua mm. ihmisistä ja tilanteista, joista seuraa harmia.

Mutta olen aina onnistunut hiljentämään sisäisen ääneni ja huutavat varoitusäänet vain todetakseni myöhemmin, että kyllähän minä tämän tiesin. Tätä se intuitio yritti minulle kertoa, olisi pitänyt kuunnella.

Olen ollut mm. erittäin myrkyllisessä parisuhteessa. Minulla soivat aikoinaan kaikki hälytyskellot jatkuvasti ryhtyessäni tähän suhteeseen. Silti ryhdyin tähän, sillä haluan uskoa ihmisistä aina viimeiseen asti hyvää.

Tiesin joka kerta, kun minulle valehdellaan. Tiesin, että minua jatkuvasti manipuloidaan ja lisäksi annoin kohdella itseäni myös henkisesti ja fyysisesti kaltoin.

Uskon, että olen alunperin vaimentanut toistuvasti sisäisen ääneni, sillä minun on yksinkertaisesti kuulunut kohdata tietyt ihmiset ja asiat elämässäni ikäänkuin oppiläksyinä. Vasta viimeisen kuluneen vuoden aikana koen elämän todella opettaneen minut käyttämään tuota syntymälahjaa, intuitiota.

Olen ottanut tietoisesti etäisyyttä kaikkiin ihmisiin, joista välittyvä energia ei ole minulle hyväksi ja joista intuitio minua on varoittanut, ja se on ollut hyvin voimaannuttavaa ja vapauttavaa. Olen oppinut myös kiitollisuutta kaikkea elämässäni kohdanneita haasteita kohtaan.

Jatkossa aion vaalia sekä kuunnella intuitiotani, sillä sen viisaus on valtava. Sitä ei sovi vähätellä.

Intuitiota pystyy myös vahvistamaan. Pysähtymällä, kuuntelemalla itseään, liikkumalla luonnossa, metsässä, avantouinnilla, lukemalla kirjoja, maalaamalla, syömällä terveellisesti, meditoimalla (suosittelen Martta Jeminan 8D-meditaatiota, tästä tulossa myös kokonaan oma postaus).

Mm. Näiden edellämainittujen avulla nykyään vahvistan omaa intuitiota ja kohdatessani uusia ihmisiä, minulla on tuntosarvet pystyssä valmiina aistimaan mitä energiaa ihminen ympärilleen välittää.

Minulle on samantekevää mitä kohtaamani ihmiset minulle sanovat tai jättävät sanomatta, sillä nykyään intuitioni kertoo minulle hyvin nopeasti paljon enemmän.

Suosittelen kuuntelemaan sisäistä ääntä, sillä se lisää valtavasti hyvinvointia, sisäistä rauhaa ja vahvuutta, sekä tuo elämään tasapainoa. Ja mikä parasta, meillä kaikilla on se.

Mitä intuitio oikein on? ”Intuitio on kyky saada tietoa tai ymmärtää asioita ilman tietoista päättelyä. Intuition varassa henkilö toimii tunteen tai vaiston ohjaamana ymmärtämättä täysin, miksi toimii niin kuin toimii. Intuitiivinen oivaltaminen on nopeaa, mikä erottaa sen rationaalisesta ajattelusta.” Lähde: Wikipedia 

Seuraathan minua myös Instagramissa ♥️

Kuvat: Sanna Voimanen & Petri Naukkarinen

SUOSITUIMMAT