Koti Blogi Sivu 931

Keuhkolääkäri varoittaa uudesta epidemiasta kuukauden sisällä – ”Ensivaikutelmana kuvista oli puhdas järkytys”

0
koronamaski

Keuhkolääkäri ja Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tutkimusvaradekaani Marjukka Myllärniemi varoittaa blogikirjoituksessaan kuukauden kuluttua odottavasta uudesta koronaepidemian aallosta.

Myllärniemi ei usko arvioita, että koronavirus olisi muuttunut kesän aikana vähemmän vaaralliseksi. Hänen mukaansa seuraava aalto olisi ehkä voitu estää varhaisemmalla maskisuosituksella.

”Puhdas järkytys”

Myllärniemi kertoo kokemuksistaan viime keväänä, kun koronapandemia laajeni suuressa mittakaavassa myös Suomeen.

Myllärniemi katsoi maaliskuussa erikoistuvien lääkärien kanssa Meilahden kolmiosairaalassa osastolla olevien potilaiden keuhkokuvia ja kuumekäyriä nähdäkseen niistä kliinistä kuvaa.

– Ensivaikutelmana kuvista oli puhdas järkytys, emme olleet uskoa silmiämme. Oli kuin olisimme katsoneet saman potilaan kuvaa 20 kertaa. Viruspneumoniitti on yleensä harvinainen sairaus, mutta nyt niitä oli siinä rivissä kymmeniä ja koko ajan tuli lisää. Keuhkokuvat olivat täynnä vaaleita läiskiä, ja potilailla oli sahaava, korkea kuume. Happeutuminen oli osalla heikkoa, ja lisähapen tarve voimakas, jopa viidennes potilaista ajautui tehohoitoon.

Myllärniemen mukaan yleensä influenssapneumoniittipotilas paranee viikossa ja viimeistään siinä vaiheessa, kun sekundäärinen bakteerikeuhkokuume on hoidettu, mutta Covid-pneumoniittipotilas oli osastolla reilusti toista viikkoa, teho-osastohoitoineen vielä pidempään.

– En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Soitin keuhkosairauksien emeritaprofessori Brita Stenius-Aarnialalle kysyäkseni neuvoa. Hän kertoi 1980-luvun polioepidemiasta ja kysyi varovasti: ”Auttaisikohan pieni steroidi tässä?” Nyt tiedämme vastauksen: Pieni annos deksametasonia oikeassa vaiheessa vähentää kuolleisuutta pneumoniittipotilailla.

Myllärniemi kertoo, että maaliskuussa ensimmäisen kymmenen vuorokauden aikana Meilahden kolmiosairaalan vuodeosastoille tuli 60 pneumoniittipotilasta, joista 20 prosenttia joutui teho-osastolle. HUSin sisäisen tiedonannon mukaan siellä hoidettiin potilaita kevään aikana kaikkiaan 614.

– Jos epidemian olisi annettu jatkua ilman rajaustoimia, vuodeosastokapasiteetti ei olisi riittänyt ilman kenttäsairaalaa, ja senkin paikat olisivat vähitellen loppuneet.

Hallituksen rajaustoimien vaikutuksena 21.4.2020 jälkeen potilaiden määrät alkoivat vähentyä, ja toukokuussa Myllärniemen mukaan jo ihmeteltiin, minne potilaat hävisivät.

Myllärniemi varoittaa kuitenkin seuraavasta korona-aallosta, sillä rajoitusten purkamisen jälkeen yökerhot ovat auki ja epidemia leviää nuorissa. Hänen mielestään virus ei myöskään ole muuttunut vähemmän vaaralliseksi.

– Olisi varomatonta nyt tehdä se johtopäätös sairastuvuudesta ja sairaalapotilaiden määristä, että virus olisi muuntunut heikommaksi. Tämä olisi aloittelijan virhe. Sama ilmiö on nähty Israelissa, Floridassa ja paraikaa Espanjassa. Taudin levittyä nuoremmassa väestönosassa se alkaa levitä heidän vanhempiinsa ja isovanhempiinsa.

Uusi epidemia jo kuukauden sisällä

Myllärniemen mukaan uusi koronaepidemia alkaa Suomessa jo kuukauden sisällä. Tämä olisi hänen mukaansa voitu välttää, jos jo aiemmin olisi otettu käyttöön maskipakko.

– Ilmojen kylmetessä aerosoli lentää paremmin ja tulee aiheuttamaan uuden pneumoniittiepidemian noin kuukauden sisällä. Paljon on myös siitä kiinni, kuinka terveysviranomaiset pystyvät motivoimaan kasvomaskin käyttöä suomalaisille. Aikaikkuna kasvomaskisuositukselle olisi ollut keväällä 2020. Emme ehkä olisi nyt toisen aallon kiihtymisvaiheessa, jos maskit olisi tuolloin otettu käyttöön.

Rokotteet ja lääkkeet

Maailmalla on useita pitkälle edenneitä koronarokotetutkimuksia, joita on jo testivaiheessa. Valitettavasti yksi suurimmista, AstraZenecan tutkimus, keskeytettiin juuri brittiläisen potilaan selittämättömän sairauden takia. AstraZenecan mukaan kyseessä on yksittäistapaus ja että keskeytys on rutiinitoimenpide. Tutkimusta jatketaan heti kun potilaan tilanne on selvitetty.

Oxfordin yliopiston tutkimus on mahdollisesti edennyt pisimmälle.

– Oxfordin yliopiston vetämässä rokotehankkeessa on tietääkseni ensimmäistä kertaa lääketieteen historiassa yhdistetty first in man -tutkimukset ja faasin 1 ja 2 tutkimukset rokotteen turvallisuudesta ja tehosta. Faasin 3 tutkimus on jo kovassa vauhdissa, Myllärniemi kirjoittaa.

Myllärniemen mukaan saattaa olla vain kuukausien kysymys, kun maailmaan saadaan toimiva rokote. Myös lääkehoidossa ollaan edistytty.

– Useat suomalaispotilaat ovat jo saaneet remdesiviiri-viruslääkettä (ilmaiseksi), ja ensimmäiset kokemukset lääkkeestä ovat positiivisia. Tutkimukseen on tulossa myös muita lääkehoitohaaroja sen jälkeen, kun remdesiviirin teho on selvitetty. Deksametasonin on osoitettu pienellä annoksella vähentävän kuolleisuutta pneumoniittipotilailla, ja sitäkin meillä on käytössä soveltuville potilaille.

Myllärniemi vetoaa päättäjiin ja yhteisöihin, jotta seuraava korona-aalto saataisin rajattua mahdollisimman pieneksi.

– Ladatkaa koronavilkku, käyttäkää kasvomaskia ja rajoittakaa kokoontumista yksilö- ja yhteisötasolla, niin meidän ei tarvitsisi taas järkyttyä, kun katselemme osaston potilaiden keuhkokuvat läpi. Eikä sulkea elektiivistä toimintaa, joka vetää taas hyvin.

Lähde: Blogi, Helsingin yliopiston lääkietieteellinen tiedekunta

Kuvituskuva: Pixabay

Vapaa-ajan asuntojen murrot kasvoivat koronakeväänä – näin suomalaiset suojaavat mökkejään

0

Vapaa-ajan asuntojen murtovarkauksien määrät ovat poliisin tilastojen mukaan kasvaneet tammi-kesäkuussa lähes 50 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Mökkimurtoihin varautumisessa suositaan edelleen arvotavaroiden viemistä pois ja mökin pitämistä asutun näköisenä. Elektroniset turvalaitteet yleistyvät erityisesti ympäri vuoden asutuilla vapaa-ajan asunnoilla.

– Vapaa-ajan asunnoilla tapahtuvien murtojen osalta kulunut vuosi on ollut poikkeuksellinen. Koronakevät ja Uudenmaan sulku saivat ihmiset jäämään kotiin, jolloin asuntomurrot hiukan laskivat ja mökkimurrot nousivat, kun vapaa-ajan asunnoilla ei päästy viettämään aikaa, kertoo asumisen turvallisuuden palveluiden kehityspäällikkö Antti Määttänen LähiTapiolasta.

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä selvitettiin yleisimpiä tapoja suojata mökkiä murroilta. Yleisempiin keinoihin kuuluivat arvoesineiden vieminen pois mökiltä (37 %), sovitut tarkistukset naapurien kanssa (20 %), mökin pitäminen asutun näköisenä (18 %), kameravalvonta (15 %), lukittava puomi autotiellä (12 %) ja hälytyslaitteet (11 %). Kysymykseen vastasivat mökin omistajat ja ne vastaajat, joilla on mökki käytössään.

– Parasta varautumista on tietenkin elektroninen valvonta, kuten kamerat, valot ja liiketunnistimet. Tämä ei ole aina mahdollista. Silloin on syytä viedä pois kaikki arvokas ja sopia naapurin kanssa yhteisvalvonnasta. Pidemmän poissaolon ajaksi mökeiltä on ehdottomasti syytä viedä pois aseet ja säilöä ne määräysten mukaisesti. Lisäksi helposti myytävät esineet on syytä viedä pois, kuten kalliit työkalut. Arvokkaampi omaisuus, kuten perämoottorit, veneet, polkupyörät, mönkijät ja peräkärryt kannattaa merkitä ja kuvata, koska kaikkea ei ole mahdollista viedä kotien kellareihin, autotalleihin tai ullakoille, kertoo Määttänen.

Lukittava puomi oman mökin pihatiellä on Määttäsen mukaan hyvä ratkaisu, mutta sen tulee erottua selkeästi ympäröivästä maastosta siten, että siihen ei vahingossa voi törmätä. Vuosittain tapahtuu vakaviin loukkaantumisiin johtavia onnettomuuksia, kun mopot tai mönkijät ajavat mökkiteillä ketjuihin tai puomeihin. Yleiselle ajotielle puomia ei saa asentaa.

– Jos mökkiä ei saa pidettyä asutun näköisenä, on hyvä avata verhot ja kaapit, jos tilassa ei ole mitään arvokasta. Tällöin murtomies ymmärtää, että on turha tulla sisään, Määttänen päättää.

Kyselytutkimuksen tulokset selvisivät LähiTapiolan tilaamasta Arjen katsaus -tutkimuksesta, jonka toteutti Kantar TNS. Kyselyyn vastasi 1 068 ihmistä elokuussa 2020. Vastanneet edustavat maamme 15–74-vuotiasta väestöä.

Kuva: Pixabay

Jake 8v <3

0

Viikonloppuna tuli kuluneeksi 8 vuotta siitä kun sain syliini toisen maailman rakkaimman kun poikani Jake syntyi.

Tuntuu käsittämättömälle kuinka nopeasti aika on kulunut. Tuntuu kuin olisin juuri pitänyt sylissä vastasyntynyttä kääröä ja nyt tämä käärö on jo toisella luokalla!

Saan olla päivittäin ylpeä kuinka ihana herrasmiehen alku hänestä on kasvanut.

Jake tuo äidille aina kukkia, avaa naisille ovet, hän pohdiskelee syvällisiä ja puhuu tunteistaan sekä oikeudenmukaisuudesta ja vauhtiakin riittää.

On ollut aina liikuttava huomata kuinka toiset huomioonottava Jake on ja saamme myös aina hänen sosiaalisista taidoistaan hyvää palautetta.

Lapset kasvaa ihan liian nopeasti. Haluaisin pitää heidät aina pieninä, jotta voisin ikuisesti suojella heitä kaikelta pahalta.

Toisaalta on myös hienoa nähdä kuinka mahtavia tyyppejä heistä kasvaa ja käydä huikeita keskusteluja heidän kanssaan ja todeta, että he tulevat kyllä varmasti pärjäämään elämässä!

Tuntuu etuoikeutetulta saada olla äiti. Kiitos ihanasta syntymäpäivä viikonlopusta kaikille osallisille ja onnea Rakas Jake <3

Kuvat: Kotialbumi sekä Studio Mimietnode

Roope Salminen julkaisi kuvan, jossa hän suutelee antaumuksellisesti miehen kanssa

0
roope-salminen-instagram
Roope Salminen, kuva: Instagram

Juontaja ja muusikko Roope Salminen julkaisi maanantai-iltana Pride-viikon kunniaksi kuvan, jossa hän suutelee antaumuksellisen näköisesti bändikaveriaan, Roope Salminen & Koirat -yhtyeen Olli Äkrästä. Molemmilla on kuvassa silmät kiinni ja Salmisella on kädessään porkkana, Äkräksellä niittykukkia.

– Ihanaa Helsinki Pride -viikkoa kaikille sukupuoleen, rotuun, suuntaumukseen ja yhteiskuntaluokkaan katsomatta 🥰. Tää kuva on otettu vuonna 2016, kun turvavälit oli pikkusen löysemmät ja maailma oli aika erilainen. Sekä meille jokaselle, että mulle henkilökohtasesti. Haluisin uskoa, että tasa-arvo-asioissa me ollaan menty makrotasolla viime vuosien aikana eteenpäin, mutta samalla fasismin nousu ympäri planeettaa huolestuttaa mua. Esimerkiks Unkarin ja Hong Kongin tapahtumat on varoittava esimerkki siitä, miten fasistinen valtionjohto voi käyttää maailmanlaajuista poikkeustilaa edistääkseen omia etujaan ja kaventaakseen kansalaistensa oikeuksia. Ne kapenevat aina ensimmäisenä ja eniten niiltä, joita oikeuksia on muutenkin vähiten. Vaikka just susta tuntuis, että Suomessa on kaikki jo aivan mainiosti niin pyydän, että katot ympärilles. Tasa-arvo EI oo valmis ja tää hyvä mitä me ollaan saavutettu tuntuu välillä keikkuvan monelta osin veitsen terällä. Priden kaltaiset rauhanomaiset mielenilmaisut on älyttömän tärkeitä edelleen. ❤️🧡💛💚💙💜 #helsinkiprideweek

Alla Roppe Salmisen ja Olli Äkräksen suutelukuva.

Kuvat: Instagram

Vexi Salmi on kuollut

0

Veikko ”Vexi” Salmi, 77, on kuollut tiistaina aamuyöllä saattohoitokoti Terhokodissa Helsingissä.

Sanoittajamestarin poika Topi Salmi kertoi Iltalehdelle, että kuoleman syy oli vaikea sairaus, joka eteni nopeasti vain muutamissa viikoissa. Läheiset kuitenkin ehtivät jättää hänelle hyvästit.

Vexi Salmi on sanoittanut tuhansia kotimaisen musiikin helmiä, mukaan lukien monia lapsuudenkaverinsa Irwin Goodmanin eli Antti Hammarbergin lauluja, kuten ”Rentun Ruusu” ja ”Vain elämää”.

Muita tunnettuja Salmen sanoittamia kappaleita ovat mm. ”Sydämeeni joulun teen”, ”Katson sineen taivaan” ja ”Surun pyyhit silmistäni”.

Yllä olevalla videolla Salmi kertoi vuonna 2017 Palefacelle pitkästä sanoittajan urastaan Suomen Kansallismuseon julkaisemassa Kansallisaarre-sarjassa.

Vakava varoitus! TikTokin ja muiden lasten sovellusten sisältöön on piilotettu kuvottava itsemurhavideo

0

Sosiaalisessa mediassa kuten Instagramissa sekä varsinkin TikTokissa ja lasten YouTubessa kiertää kuvottava video, jossa mies ampuu itseään haulikolla päähän.

Yhdysvaltalainen 33-vuotias Ronald ”Ronnie” Merle McNutt oli sairastunut vakavaan masennukseen menetettyään työpaikkansa ja tyttöystävänsä. Hän teki traagisen ratkaisun päättämällä elämänsä 31.8. Mississippin New Albanyssa ampumalla itseään haulikolla kasvoihin Facebook Live -lähetyksessä. Tiettävästi hirvittävää livelähetystä katsoi noin 200 ihmistä, mukaan lukien hänen äitinsä.

Nyt tätä kammottavaa ja traumatisoivaa videota jaetaan nettisovellusten kautta lapsille sisällön sekaan piilotettuna, esimerkiksi söpöjen eläinkuvien perässä.

Sosiaalisen median palvelut ovat toistaiseksi epäonnistuneet kitkemään kaikkia piilotettuja pätkiä. Somekäyttäjät ympäri maailman ovat esittäneet vetoomuksia ja varoituksia julkaisemalla videon alkukuvan (alla), jotta jokainen tietäisi välittömästi olla katsomatta sitä. Vanhempia kehotetaan laittamaan lastensa sosiaalisen median sovellukset tauolle, kunnes video saadaan siivottua palveluista pois.

Laajalti on myös herännyt huolta mahdollisesta itsemurhan ihannoimisesta tietyissä piireissä, joiden aatteita tämän kaltaiset videot voivat ruokkia, mikä puolestaan pakottaa livestream-palvelut miettimään käytäntöjään uudelleen.

Mcnuttin video löytyy valitettavasti edelleen myös netin hakutuloksista, eikä se todellakaan ole kenellekään soveltuvaa katseltavaa, ei edes aikuisille.

Tältä näyttää videon alkukuva.

Miksi emme enää lue, vaikka se voisi parantaa keskittymiskykyä ja vähentää stressiä? Uutuuskirja kertoo, miksi lukeminen on oikeasti supervoima

0
kirja-nainen-pixabay


Miksi luemme nykyään vähemmän? Miten lukemisen ilon voi löytää? Kuinka kasvattaa lapsesta lukija? Vesa Sisättö
kannustaa uutuuskirjassaan Lukemisen voima pysähtymään kirjan äärelle ja auttaa löytämään lukemisen supervoiman. 

Kiire, stressi ja digi ovat syrjäyttäneet lukemisen monen elämässä. Lukemiselle ei löydy aikaa – eikä keskittymiskykyä. Syvä lukeminen on ainutlaatuinen taito, joka ei synny ihmiselle automaattisesti. Onneksi kuka tahansa voi opetella lukijaksi.

Uutuuskirjassaan Lukemisen voima Vesa Sisättö antaa konkreettisia vinkkejä kirjan ja lukemisen ilon löytämiseksi – tai lukijaksi palaamiseksi – ja perkaa samalla niin lukemisen hyvää tekevät vaikutukset kuin ajankäyttöön ja kirjan arvostukseen liittyvää problematiikkaa.

Kirja ja lukeminen kamppailevat ihmisten vapaa-ajasta. Syitä siihen, että lukeminen vähentynyt, on helppo osoittaa. Viimeisen sadan vuoden aikana lukemiseen käytettyä aikaa ovat verottaneet ensin radio ja sitten televisio.

– Lukeminen selvisi näiden aikasyöppöjen rinnalla 2000-luvulle asti. Älypuhelimet löivät itsensä läpi vuonna 2012, ja vaikuttaa siltä, että vasta internetin leviäminen kaikkialle on nujertamassa lukemisen. Älypuhelin tarjoaa kaiken sen, mitä aiemminkin on ollut saatavilla – mutta muodossa, jonka voi kuljettaa mukanaan. Minkä tahansa vapaan hetken voi täyttää internetillä, Sisättö pohtii.

– Nykyajan maailmassa tuntuu usein siltä, että ’Kato ihana kissavideo!’ Pompimme asiasta toiseen sekä töissä että kotona. Ilmiö on niin yleinen, että sille on nimikin, adt – attention decifit trait. Tässä häiriössä ihmisen tarkkaavaisuus on heikentynyt. Se, että lukeminen ei suju, on yksi merkki siitä, että keskittymiskyky saattaa olla epäkunnossa. Lukeminen on itsessään kuitenkin harjoitus, joka voi auttaa keskittymiskyvyn puutteesta kärsivää ihmistä. Kun keskitymme lukemaan, aivomme oppivat taas rauhoittumaan ja kiinnittäytymään yhteen asiaan kerrallaan, Sisättö kuvailee.

– Ihan helppoa se ei kuitenkaan ole, hän lisää.

Vesa Sisättö on vapaa toimittaja ja tietokirjailija. Hänen aikaisempia teoksiaan ovat mm. Only in Finland – Suomalaisen järjenkäytön tähtihetkiä (2018) ja Tuhansien mokien maa – Tunaroinnin Suomen historia (2016).

Ylin kuva: Pixabay

F1-asiantuntija lyttäsi Valtteri Bottaksen: ”Yksi surkeimmista, hitaimmista tai mitäänsanomattomimmista pitkään aikaan”

0

Italian GP alkoi ja eteni totutun tylsäsi, kunnes Charles LeClerc menetti Ferrarinsa hallinnan ja törmäsi rengasvalliin. Tämän jälkeen kisasta tuli viime vuosikymmenien yllätyksellisin varsinkin kärkikolmikon osalta.

Ensinnäkin Mercedeksen Lewis Hamilton kaahasi johtoasemasta varikolle päin punaisia ja sai siitä, valituksistaan huolimatta, 10 sekunnin stop and go -rangaistuksen, jonka hän meni kärsimään heti ensimmäisellä kierroksella uusintalähdön jälkeen ja putosi koko letkan hännille.

Tässä vaiheessa olisi lopultakin ollut Valtteri Bottaksen mahdollisuus korjata kisasta täyspotti pisteitä ja kaventaa Hamiltonin pistejohtoa MM-taistelussa roimasti. Viimeksi, kun Hamilton kohtasi huonoa onnea rikkoutuneen renkaan muodossa viimeisellä kierroksella, Bottakselle kävi samoin hieman sitä ennen, jolloin Bottas putosi kokonaan pisteiltä ja Hamilton ajoi voittoon kolmella pyörällä.

Tällä kertaa Bottas tyri mahdollisuutensa jo kisan startissa, tai mahdollisesti jopa sitä ennen. Ei ole varmaa, kärsikö Bottaksen auto vaurioita lämmittelykierroksella, kun hän rymisteli rajun näköisesti kanttarien yli lukkojarrutuksen jälkeen, vai tapahtuiko jotain pikku kosketuksissa, joita hän sai päästettyään kehnossa startissa autoja ohi oikealta ja vasemmalta, pudoten kakkosesta kuudenneksi. Bottas epäili ensin puhjennutta rengasta, mutta näin ei ollut, sitten hän kamppaili jäähytysongelmien kanssa, eikä kyennyt ohittamaan neljäntenä kurvaillutta McLarenin Lando Norrisia, vaan körötteli tämän perässä loppuun saakka viitossijalle. Samaan aikaan Hamilton raivasi tiensä letkan hänniltä aina seitsemänneksi saakka ja kuittasi nimiinsä vielä kisan nopeimman kierroksen, josta saa yhden lisäpisteen.

Kisan jälkeen palkintokorokkeella nähtiin todellinen yllätyskolmikko: Voittajana AlphaTaurin ranskalainen Pierre Gasley, kakkosena McLarenin espanjalainen Carlos Sainz ja kolmantena Racing Pointin kanadalainen Lance Stroll. Ranskan kansalainen on viimeksi voittanut F1-kisan vuonna 1996, kun Olivier Panis voitti Monacon GP:n niin ikään jättiyllätyksenä.

Bottas nousi hikisen iltapäivänsä jälkeen MM-taistossa kakkoseksi, koska Red Bullin Max Verstappen joutui keskeyttämään, mutta ero Hamiltonin MM-johtoon kaveni vain kolmella pisteellä ja on nyt 47 pistettä, kun sarjaa on jäljellä 9 GP:tä.

Arvostettu F1-toimittaja Peter Windsor lyttäsi videoblogissaan Bottaksen esityksen täysin.

– Sitä odottaisi ensinnäkin, että Valtteri Bottas voittaisi tämän kisan. Tämän takia Mercedes on palkannut hänet. ”Jos Lewisilla on ongelma, sinä voitat kisan, Valtteri.” No, hän ei voittanut. Hän oli täysin kadoksissa. Hän ajoi avauskierroksen, joka oli yksi surkeimpia, hitaimpia ja mitäänsanomattomimpia, mitä olen nähnyt pitkään aikaan. Sitten hän jäi ruuhkaan. Ensin hän epäili rengasrikkoa, sitten oli jäähdytysongelmaa, eikä hän päässyt koko kisan aikana edes Lando Norrisin ohi.

Kimi Räikkösen kisa meni tavallaan vielä huonommin kuin Bottaksen, sillä Räikkönen oli uusintalähdön jälkeen peräti toisena, mutta hitaalla autolla ja käytetyillä renkailla, joten kuski toisensa jälkeen ohitti hänet ja hän jäi lopulta pisteiden ulkopuolelle.

Italian GP, tulokset ja pisteet

1.Pierre GaslyAlphaTauri25
2.Carlos SainzMcLaren18
3.Lance StrollRacing Point15
4.Lando NorrisMcLaren12
5.Valtteri BottasMercedes10
6.Daniel RicciardoRenault8
7.Lewis HamiltonMercedes7 *)
8.Esteban OconRenault4
9.Daniil KvjatAlphaTauri2
10.Sergio PerezRacing Point1
11.Nicholas LatifiWilliams0
12.Romain GrosjeanHaas0
13.Kimi RäikkönenAlfa Romeo0
14.George RussellWilliams0
15.Alexander AlbonRed Bull0
16.Antonio GiovinazziAlfa Romeo0
Max VerstappenRed Bull0
Charles LeclercFerrari0
Kevin MagnussenHaas0
Sebastian VettelFerrari0

*) Lisäpiste kisan nopeimmasta kierroksesta.

Alla Peter Windsorin summaus kisasta (englanniksi). Tylyt kommentit Bottaksen suorituksesta alkavat kohdasta 4:35.

Kuva: Instagram

Tanssii Tähtien Kanssa aloitti huimilla katsojaluvuilla – somekansa julisti yllättävän ennakkosuosikin!

0

Suosittu Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman 13. tuotantokausi alkoi viikonloppuna MTV3-kanavalla ja aloitus saikin huimat katsojaluvut. Sunnuntaina nähdyn ensimmäisen livelähetyksen keskikatsojamäärä oli 884 000 ja ohjelma tavoitti lähes 1,5 suomalaista.

Sunnuntaina nähty ensimmäinen livelähetys tavoitti (vähintään 3 minuuttia yhtäjaksoista katselua) peräti 1 459 000 suomalaista. Ohjelman keskikatsojamäärä oli 884 000. Kaikkiaan tanssiviikonlopun TV-lähetyksiä eli lauantaina nähtyä tanssijoiden esittelyjaksoa ja sunnuntain suoraa lähetystä MTV3- ja AVA-kanavilla seurasi 1,65 miljoonaa suomalaista.

Suurimman vaikutuksen tuomareihin tekivät aloituksessa näyttelijä Kristiina Halttu ja entinen NHL-tähti Niklas Hagman. Somekommentoinnin perusteella Hagman on monien mielestä nyt jopa ykkössuosikki kilpailun voittajaksi.

– Niklas Hagman on niin kuuma että mä joudun kattoo loput lähetykset jääpalakylvyssä, eräs kommentoija kirjoitti Twitterissä.

– Vaimosta tuli kuulemma juuri hetki sitten Niklas Hagman -fani… Mutta oli kyllä aivan jäätävän hieno veto. Jalat tikkasi kuin kaukalossa parhaimmillaan. Tää meni kyllä ylämummoon, toinen komppasi

Tästä linkistä voit katsoa Niklas Hagmanin ja Kia Lehmuskosken ensimmäisen tanssisuorituksen, jossa Hagmanin jalat vispaavat jiveä niin, että heikompaa hirvittää!

Hagmanin suoritus ja suosio on jättiyllätys ainakin vedonlyöntiyhtiöille, joista useimmat rankkasivat hänet kertoimissa ennen kauden alkua kahden huonoimman joukkoon.

Tuomareina ohjelmassa toimivat edelleen Jukka HaapalainenHelena Ahti-Hallberg ja Jorma Uotinen. Eniten tuomaripisteitä, 24, ensimmäisessä livejaksossa sai Kristiina Halttu. Toiseksi eniten, 23, sai Niklas Hagman ja kolmannen sijan 21 pisteellä jakavat ex-hiihtotähti Virpi Sarasvuo (os. Kuitunen) ja JVG:stä tuttu Jare Brand.

Vähiten pisteitä saivat entinen Miss Suomi Shirly Karvinen, 11, Duudsoneista tuttu Jukka Hildén, 11, ja kenkäsuunnittelija Minna Parikka, 9.

Tulevana sunnuntaina tähtioppilaat nähdään parketilla toista kertaa lajeinaan tanssilajeinaan hidas valssi, wienervalssi, tango, quickstep, cha cha ja jive.

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla sunnuntaisin klo 19.30 alkaen.
Ohjelma on katsottavissa myös C More -suoratoistopalvelussa ja mtv-palvelussa.

Lähde ja kuva: MTV

Gdanskista Turkuun saapuneille matkustajille tehtiin koronavirustesti – kahdella koronatartunta, kaikki omaehtoiseen karanteeniin

0
koronavirus

Jokaiselle Turkuun Gdanskista sunnuntaina 6.9. aamulennolla saapunelle 79 matkustajalle tehtiin koronatesti Turun lentoasemalla. Kahdella todettiin koronavirustartunta ja kaikki koneen matkustajat ohjeistettiin omaehtoiseen karanteeniin kansallisen ohjeistuksen mukaisesti.

Puola kuuluu THL:n syyskuun alussa julkaiseman matkustamisen koronariskin arvioimista varten luodun liikennevalomallin punaiseen luokkaan. Se tarkoittaa, että maasta saapuvien kehotetaan jäävän 14 vuorokauden omaehtoiseen karanteeniin.

– Halusimme yhden Gdanskin lennon matkustajien testaamisella katsoa, tuleeko kyseisellä lennolla Suomeen koronatartuntoja. Tästä ei ennalta ollut samanlaisia merkkejä kuin Skopje-Turku-lentoreitin matkustajilla, Turun kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi kertoo. 

Turun kaupunki, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Finavia, Rajavartiolaitos, Avi ja lentoyhtiöt jatkoivat Skopjen lentojen matkustajien testauksesta käynnistynyttä yhteistyötä nyt Gdanskin sunnuntaisen 6.9. Turkuun saapuneen lennon matkustajien testauksella. Muiden Gdanskista saapuvien lentojen matkustajien testauksista päätetään myöhemmin.

Turussa todettiin kesän aikana useita tartuntoja Välimeren Balkanin niemimaan alueella matkustaneilla henkilöillä. Alueen koronatilanne on ollut huono. Kahdesti viikossa Turkuun saapuneiden Skopjen lentojen matkustajien testaukset aloitettiin 8.8. ja ne jatkuivat lentojen keskeytykseen, 25.8. asti.

Omaehtoisen karanteenin ohjeessa suositellaan, ettei omaehtoisessa karanteenissa oleva henkilö mene töihin, eikä lapsi osallistu varhaiskasvatukseen. Samoin perusopetuksessa olevan lapsen suositellaan jäävän kotiin. Erityisopetusjärjestelyt sovitaan opetuksen järjestäjän kanssa.

Kuva: Pixabay