Pikakoulutettujen koronarokottajien pelätään olevan riski potilasturvallisuudelle


Terveydenhoitajaliitto on erittäin huolissaan niin sanotusta koronarokottajien pikakouluttamisesta. Liitto on saanut lukuisia yhteydenottoja asiaan liittyen.

– Pikakoulutuksissa suuri vaara on osaamisen jääminen heikkotasoiseksi, jolloin osaamattomuus voi muodostaa riskin jopa potilasturvallisuudelle. Oletettavasti kunnat turvautuvat tällaisiin pikaratkaisuihin, koska ennaltaehkäisevien palveluiden, kuten neuvoloiden ja kouluterveydenhuollon, tulisi kunnissa toimia koronapandemiasta huolimatta, selostaa puheenjohtaja Tiina Mäenpää.

Hänen mukaansa koronarokotukset pystyttäisiin hoitamaan ilman tällaista paniikkiratkaisua.

– Joukkorokotuksia on maassamme toteutettu onnistuneesti monien aiempienkin rokotusten kohdalla ja uskomme, että esimiesten ja terveydenhoitajien yhteistyöllä ja hyvällä työvuorosuunnittelulla löydetään tässäkin tilanteessa toimivat tavat toteuttaa väestön rokottaminen siten, että koronarokottaminen kuormittaa mahdollisimman vähän peruspalveluita.

Mäenpää pelkää, että pikakoulutettujen rokottajien käyttäminen vaikuttaa myös suomalaisten asenteisiin. Mikäli asiakkaan kysymyksiin ei osata vastata asiantuntevasti, rokotevastaisuus todennäköisesti lisääntyy.

– Terveydenhoitajat ovat olleet vuosikymmenien ajan rokottamisen asiantuntijoita tässä maassa. Onkin vaikea käsittää, miten tätä tietoa ei kunnissa ja kuntayhtymissä osata tai haluta enää hyödyntää, Mäenpää kiteyttää.

SUOSITUIMMAT