Poliisi tutkii vakavia väkivaltatapauksia – silminnäkijöitä etsitään



Pohjanmaan poliisilaitos selvittää kahta erillistä väkivaltatapausta, jotka sattuivat Kokkolassa venetsialaisviikonlopun aikana.

Ensimmäinen tapaus tapahtui Suntin varrella perjantain ja lauantain välisenä yönä 29.–30.8. Kahden noin 18-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen törkeän ryöstön yritykseen ja pahoinpitelyyn. Uhri käveli kohti keskustaa, kun miehet kävivät hänen kimppuunsa. Toisen epäillään uhanneen puukolla ja vaatineen rahaa.

Epäiltyjen tuntomerkit:

  • toinen pukeutunut punaiseen huppariin ja sinisiin farkkuihin

  • toinen pukeutunut mustaan huppariin ja sinisiin farkkuihin

Teko tapahtui urheilutalon kohdalla pienellä sillalla. Epäillyt poistuivat Suntin vartta pitkin kohti Halkokarin S-Marketia. Poliisi kertoo, että paikalla oli useita sivullisia ja toivoo heiltä havaintoja.

Toinen tapaus sattui lauantaina 30.8. noin klo 23 Kaarlelankadulla jäähallin edustalla. Kolmen noin 15–18-vuotiaan nuoren epäillään pahoinpidelleen uhrin ja anastaneen omaisuutta.

Epäiltyjen tuntomerkit:

  • yhdellä vaalea tukka, musta huppari, jossa vaaleita kuvioita edessä, ja mustat farkut

  • muilla mahdollisesti tummat vaatteet

Poliisi pyytää havaintoja molemmista tapauksista. Tietoja voi ilmoittaa Pohjanmaan poliisilaitokselle vihjenumeroon 0295 415 501 tai sähköpostitse [email protected].



SUOSITUIMMAT