Suvi Teräsniska kertoi faneilleen ikäviä uutisia: ”Mä oon itkenyt ja raivonnut tämän tilanteen edessä”


Suvi Teräsniska joutui eilen kertomaan faneilleen ikäviä uutisia. Syksylle suunniteltu Ihmisen poika -kiertue on siirretty koronatilanteen vuoksi ensi vuoteen.

– Yksinkertaisesti tämänhetkinen tilanne rajoitusten kanssa on vielä liian epävarma. Olisin toivonut päättäjiltä nopeampaa reagointia esim. mahdollisen koronapassin suhteen jo viime keväänä, mutta toki ymmärrän myös että tilanne muuttuu koko ajan, laulajatar perustelee Facebookissa.

Hän tuo esiin myös sen, että vain joidenkin konserttien järjestäminen ei onnistu, vaikka rajoitukset vaihtelevat eri puolilla maata.

– Kiertueita varten harjoitellaan, vuokrataan kamat ja tilat ja palkataan ukkoja töihin. Jos nyt olisimme tehneet kaiken tuon työn muutamaa yksittäistä konserttia varten, olisivat kulut nousseet niin suuriksi, että taloudellisesti konsertteja olisi ollut mahdoton järjestää, Teräsniska selostaa.

Laulajatar myöntää tilanteen ottavan taloudellisen tilanteen lisäksi myös henkisesti lujille.

– Mä oon itkenyt ja raivonnut tämän tilanteen edessä, vaikka samalla olen toki ymmärtänyt, etten itse voi tälle mitään. Olen niin kovasti odottanut, että olisin päässyt esittämään teille Ihmisen pojan ja monen muun hienon Yö-laulun tarinan.

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

IS: Lauri Tähkä on saanut syytteen seksuaalirikoksesta

Laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 49, on saanut seksuaalirikoksesta syytteen ja sen rikosnimike on pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Syötkö jotain näistä lääkkeistä – varo!

Tuntuuko että ihosi on tavallista herkempi auringolle? Paloitko? Voi olla, että lääkeaineesi herkistää auringonvalolle. Tiettyjen lääkeaineiden kanssa tulee olla...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

KK: Sisko paljastaa Kikan todellisen kuolinsyyn

Kikan sisko Kati Lahti palaa Kodin Kuvalehden haastattelussa vuonna 2005 menehtyneen laulajan viimeisiin hetkiin. Hän korostaa, että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä...

Koiran kohtalo mietityttää Länsi-Suomessa – mitä mieltä sinä olet?

Eräässä länsisuomalaisen kaupungin Facebook-ryhmässä kerrottiin torstaina autoon jätetystä koirasta. Silminnäkijän mukaan omistaja oli jättänyt koiransa autoon huutamaan ja mennyt itse kuntosalille.

Metallinpaloista ruuassa varoitetaan taas! Myyty K-kaupoissa, Ässässä, …

Ruokavirasto on tiedottanut toistamiseen takaisinvedosta metallinpalojen vuoksi. Nyt kyseessä on Pastella fettuccine pinaatti tuorepasta, jota myydään 400 gramman pakkauksissa.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje