Vapapäivä tarjoaa lapsille ja nuorille maksuttomia kalastuskohteita – lue tietoa tapahtumasta


Tulevana lauantaina (10.6.) järjestetään Metsähallituksen ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Vapapäivä-tapahtuma, johon on osallistunut noin tuhat nuorta kalastajaa vuosittain. Kalastuskohteita on yli 30 ympäri Suomen.

Yhteensä 12 kohteella järjestetään opastettuja Vapapäivä-tapahtumia, joissa kalastaminen on maksutonta alle 18-vuotiaille klo 10–15.

Kalatalousasiantuntija Janne Rautanen Suomen Vapaa-ajankalastajista kertoo asiasta:

– Tapahtumaan voi hyvin tulla, vaikkei kalastamisesta olisi minkäänlaista aiempaa kokemusta. Ohjaajat kyllä auttavat tarvittaessa alkuun.

Tapahtumassa voi kalastaa opastettujen kohteiden lisäksi 21 omatoimikohteella, joissa saa kalastaa koko vuorokauden maksutta. Myös huoltaja saa kalastaa ilmaiseksi, koska toimii oppaana alaikäiselle.

Ruunaan Neitikosken tapahtumapaikalla voi kalastaa esteettömästi. Asiasta kertoo kalastuksen johtava asiantuntija Olli Urpanen Metsähallituksesta:

– Neitikoski on monipuolinen kalastuspaikka, jossa on mahdollisuus narrata kirjolohen lisäksi kymmentä muutakin kalalajia. Myös lähistöllä sijaitseva Miikkulanlampi on Vapapäivänä käytettävissä ja soveltuu hyvin perheen pienimmille kalastajille. Lisäksi paikan valintaan vaikutti se, että Neitikoski on esteetön kohde. Siellä kalaan pääsevät myös ne, joilla on rajoituksia liikkumisen suhteen.

Lisätietoa Vapapäivästä voit lukea täältä.

Lähde: Eräluvat.fi

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT