Yle: Lähes 32 000 Vastaamon potilaskertomusta ilmestyi yöllä Tor-verkkoon


Ylen mukaan keskiviikon vastaisena yönä Tor-verkon keskustelupalstalle ladattiin linkki mahdollisesti lähes 32 00 potilaskertomusta sisältävään tiedostoon. Ylen mukaan tiedot ovat todennäköisesti peräisin Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrosta, jolloin potilastiedot olivat netissä ilman asianmukaista suojausta.

Arviolta 33 000 henkilön arkaluonteiset Vastaamon potilaskertomukset ja henkilötiedot julkaistiin ensimmäisen kerran Tor-verkossa viime vuoden lokakuussa, jolloin tiedoilla alettiin kiristää rahaa Vastaamolta ja potilailta. Ylen mukaan on mahdollista, että uuden julkaisun takana olisi joku muu kuin tietojen alkuperäinen julkaisija ja kiristäjä.

Psykoterapiakeskus Vastaamon toimitusjohtaja Heini Pirttijärvi ja yhtiön hallitus ovat ilmoittaneet eroavansa. Torstaina järjestettävässä ylimääräisessä yhtiökokouksessa on Ylen mukaan tarkoitus päättää yhtiön toiminnan jatkamisesta.

Viime syksynä yhtiön hallitus vapautti tehtävistään tietomurron aikaisen ja Vastaamon yritysmyynnin kautta miljonääriksi nousseen toimitusjohtaja Ville Tapion.

Lähde: Yle

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT