Yllättävä ilmiö korona-aikana: eläkkeen hakeminen on vähentynyt


Työeläkeyhtiö Elon teettämän selvityksen mukaan vanhuuseläkkeeen hakeminen on vähentynyt selvästi korona-aikana. Muutos oli lokakuussa peräti 35 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Elo toteutti marraskuussa kyselyn eläkettä pohtiville asiakkaille. Syitä eläkkeelle jäämisen lykkäämiseen ilmeni monia. Luonnollisesti esiin tulivat tunnetut tosiseikat. Eläke on yleensä pienempi kuin palkka ja perheen tilanne saattaa vaatia isompia tuloja. Toisaalta taas eläkeiän venyttäminen yleensä lisää eläkettä.

Vastauksista löytyi myös koronan mukanaan tuomia uusia perusteluita. Kun matkustamista ja muuta harrastamista rajoitetaan, ei eläkkeelle jäämisessä nähdä välttämättä mielekkyyttä. Mieluummin pysytään töissä kuin ollaan tyhjän panttina kotona.

Koronan vaikutus työllisyystilanteeseen on ollut kaksipiippuinen alasta riippuen. Toisilla työt ovat lisääntyneet, kun taas joillain aloilla irtisanomisia ja lomautuksia on sadellut vähän väliä. Näistä kumpikin vaihtoehto saattaa vaikuttaa eläköitymispäätökseen.

Esimerkiksi hoitoalalla työskentelevä henkilö voi kokea työn jättämisen hulluudeksi nyt, kun lisätöitä on tarjolla. Toisaalta taas ansiosidonnainen työttömyyskorvaus voi olla isompi kuin eläke. Näin ollen kannattaa mieluummin jatkaa töiden hakemista kuin siirtyä eläkkeelle.

Luonnollisesti eläköitymispäätökseen vaikuttaa henkilökohtainen jaksaminen ja terveydentila. Ylivoimaiseksi muuttunutta raatamista ei mikään raha korvaa.

SUOSITUIMMAT