Yllätyslöytö! Tämä diabeteslääke voi vähentää syöpäriskiä jopa 30 prosentilla


Sattumalta havaitun löydön mukaan yleisesti käytetty edullinen diabeteslääke metformiini saattaa ehkäistä syöpää.

Metformiinia käytetään tyypin 2 diabeteksen hoitoon. Lääkkeellä on kuitenin sattumalta huomattu olevan muitakin vaikutuksia ja sitä käytetään nykyisin myös munasarjojen monirakkulaoireyhtymän ja metabolisen oireyhtymän hoidossa.

Metformiinin vaikutus syöpään löytyi sattumalta, kun vuonna 2005 tutkittiin, lisääkö sen käyttäminen syöpäriskiä. Huomattiin, että vaikutus näyttikin olevan päinvastainen, sillä sitä syöneiden diabeetikkojen syöpäriski oli jopa 30 % pienempi kuin muiden diabeetikkojen.

Diabeetikon syöpäriski on muita suurempi, koska syöpäsolut tarvitsevat sokeria, jota diabeetikon veressä on normaalia enemmän. Diabeetikolla metformiini vähentää muun muassa veren sokeripitoisuutta, joten sen ansiosta syöpäsolut menevät ikään kuin paastolle.

Tutkimuksia kuitenkin tarvitaan vielä lisää, koska kaikkia yhteneväisiä tekijöitä ja taustavaikutuksia ei ole vielä kartoitettu. Ei ole vielä esimerkiksi osoitettu, vähentääkö metformiini vain diabeetikkojen syöpäriskiä, vai vaikuttaako se samalla tavalla muihinkin.

Tutkimuksia jatketaan, joten lääkettä ei tule syödä omatoimisesti ilman lääkärin määräystä.

Lähde: Diabetes ja lääkäri

Kuvituskuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT