Danny puuskahti Arto Nybergin kysymykselle suhteestaan nuoreen naiseen: ”Ei rakkaus tule laskelmoiden”


Ilkka ”Danny” Lipsanen, 79, joutui sunnuntai-iltana yllättävään tilanteeseen, kun Arto Nyberg tivasi häneltä ohjelmassaan kahteen kertaan vastausta viimeaikaisesta suhteestaan nuoreen naiseen.

Nyberg luki otteen 28.10. julkaistusta Pirjo Kemppisen kirjoittamasta Dannyn elämäkertakirjasta Tuntematon Danny -kirja (Otava), jossa Dannyn ja Liisa Lipsasen vuonna 1976 syntynyt tytär Heidi Lipsanen kommentoi oletettavasti isänsä suhdetta 20-vuotiaaseen Helmi Loukasmäkeen.

Viimeaikaista julkisuutta nuoren tytön kanssa on ehkä hankala ymmärtää, mutta miettiä voi, onko sekin osa hänen laatimaansa käsikirjoitusta, Nyberg luki kirjasta Heidin kommentin. 

Sitten Nyberg kysyi asiasta suoraan Dannylta.

– Onko tää jotenkin harkittua, että sä vuosikymmenestä toiseen talutat jonkun kauniin nuoren naisen vierellesi?

Danny nyökytteli, mutta nähtävästi yllättyi kysymyksestä.

– Joo, tota, no, krhm. Ne jotka ovat tunteneet mut vuosien varrella tietävät varsin hyvin, että olen käyttänyt aika paljon aikaa kollegojen edesauttamiseen ja läpilyömiseen, Danny selvitti.

Hän luetteli, että on auttanut Kirkaa ja Muskaa, yhteensä 157 artistia urallaan eteenpäin. Hän myös kehui entistä vaimoaan Liisa Lipsasta, ja mainitsi Armi Aavikon, jonka jälkeen ”on tullut joitakin muitakin ihmisiä”.

Nyberg huomautti, että Danny ei vastannut kysymykseen. Hän kysyi uudelleen, oliko se laskelmoitua, ja nyt Dannyn vastaus tuli välittömästi.

– Ei tietenkään, ei rakkaus tule laskelmoiden, se tulee sattumalta, Danny puuskahti ja jäi tuijottamaan Nybergiä tiukasti.

Tällä kertaa oli Nybergin vuoro yllättyä. Hän naurahti ja jatkoi eteenpäin Dannyn musiikkiuran esittelyyn, josta Danny kiitti jämerästi.

Dannyn elämäkertakirjassa ei mainita Helmin nimeä kertaakaan, mutta yhden kitkeränsävyisen kommentin voi tulkita viittavan häneen, kun Danny puhuu muun muassa ”joutuneensa tavallaan nuorten mimmien ansaan”.

Danny aloitti 28.10. Aikansa idolit -kiertueen yhdessä Pirkko MannolanKai Lindin ja Lasse Liemolan kanssa. Kiertue jatkuu lahdessa 14.11., Tampereella 30.11., Espoossa 9.2.2022 ja Helsingissä 31.3.2022. Danny on myös erikseen maininnut, että Helmi eli ole kiertueen kuvioissa ”mukana ollenkaan”.

Aikansa idolit -konserttia säestävät Petri Kokon johtama Oldies-juhlaorkesteri ja LAV-kuoro, johon kuuluvat Dannyn exän Erika Vikmanin sisko Jennika Vikman, Katja Lukin ja Diana Anttila. Konsertin juontaa Markku Veijalainen.

Lue myös: Liisa Lipsasen paljonpuhuva kommentti Dannysta: ”Kuka haluaa sanoa julkisesti kaikki totuudet?”

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT

IL: Raju sairaus vei tänä aamuna Ossi Ahlapuron – tytär kertoo viimeisistä hetkistä

Näyttelijä Ossi Ahlapuro on kuollut 83-vuotiaana. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. Ossi Ahlapuro menehtyi lyhyen aikaa kestäneeseen rajuun...

Ensitreffit-osallistuja synnytti kuukausi sitten – katso ällistyttävä bikinikuva

Ensitreffit alttarilla -ohjelman australialaisversioon vuonna 2017 osallistunut Sharon Marsh on pysytytellyt parrasvaloissa kaikki nämä vuodet. Tuttavallisemmin Shazzina tunnettu näyttävä nainen kertoo kuulumisiaan...

Seiska: Cheek menetti malttinsa käräjillä – väitteet tienesteistä olivat liikaa

Helsingin käräjäoikeudessa puidaan parhaillaan petossyytettä. Syytettynä on Cheekin eli Jare Tiihosen ex-ystävä. Taustalla on miesten yhteinnen ullakkohuoneistoprojekti. Ex-ystävän epäillään...

Tältä Ruusun aika -sarjan Illi näyttää nyt – katso kuvat

Kaikki 90-luvulla televisiota tapittaneet muistavat ihastuttavan Ruusun aika -sarjan. Ilmaria eli tuttavallisemmin Illiä näytteli Paavo Westerberg. Näyttelijä oli tuolloin 17-vuotias miehenalku, joka...

Seiska: Kaija Koo ja ex-mies herkuttelivat pikaruokaravintolassa – kuvalinkki

Laulaja Kaija Koo, 60, ja hänen entinen miehensä bongattiin herkuttelemassa Espoossa sijaitsevassa McDonald’s-pikaruokaravintolassa ja heille maistui jäätelö. Kaksikon erosta...

Lidl ohjeistaa vanhempia: Älä sorru olemaan helikopterivanhempi!

Lidl on julkaissut viiden vinkin listan vanhemmille. Kauppaketjun rekrypäällikkö Annina Hyvönen on laatinut ohjeistuksen siitä, kuinka vanhempi voi auttaa ja tukea nuorta...

Vesa Keskinen kauppaa omaisuuttaan netissä – katso kuvat

Nettiin on ilmestynyt myynti-ilmoitus, jonka takana on itse Vesa Keskinen. Kaikkien tuntema kyläkauppias kaupittelee Nettiauto-sivustolla Ferrariaan. Ökyauton hintapyyntö on...

Katja keksi, miten sähkölämmityksen kulut saa lähes nollaan

Facebookissa on jälleen käyty keskustelua sähkön säästämiseen liittyen. Linjoille on ilmestynyt myös Katja-niminen nainen. Hän kertoo keksineensä oivan keinon...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje