Herra Ylppö autismistaan Seuralle: selittää monta asiaa lapsuudessa


Herra Ylppö, 50, on vasta aikuisiällä saanut tietää kuuluvansa autismin kirjoon. Hän kertoo Seura-lehden haastattelussa, että hänelle kuitenkin tehtiin jo 8-vuotiaana erilaisia testejä.

– Laitettiin antureita päähän ja testattiin sanavarastoa. Lääkärit halusivat tietää, olinko ihan normaali. He saivat selville ainoastaan, että minulla on 12-vuotiaan sanavarasto. Fyysistä vikaa ei ollut, mutta en myöskään ollut ihan normaali, Ylppö selostaa Seuralle.

Tuohon aikaan tietämys autismin kirjosta oli vähäistä nykypäivään verrattuna. Laulajan ominaisuudet tulkittiinkin koulussa häiriökäyttäytymiseksi ja hänet siirrettiin tarkkailuluokalle.

– Koulussamme oli aina kolme jätkää joka päivä jälki-istunnossa. Olin aina yksi niistä, kaksi muuta vuorottelivat. Kuulun autismin kirjoon, mutta siihen aikaan siitä ei ymmärretty mitään.

SUOSITUIMMAT