HS: Sami Kuronen erostaan – ”Se kirpaisi”


Muun muassa Temptation Island Suomi -ohjelmasta tuttu tv- ja radiojuontaja Sami Kuronen, 48, paljasti Helsingin Sanomille olleensa jo viime syksystä lähtien sinkku.

– En ole yrityksistä huolimatta löytänyt vielä elämäni rakkautta. Suhteita on ollut, ja syystä tai toisesta ne ovat päättyneet. Se jättää jäljen. Tiedostan epätäydellisyyteni, Kuronen kertoi HS:lle.

Kuronen ei kerro haastattelusta paljoakaan viimeisimmästä rakkaastaan, mutta Seiskan uutisoinnin mukaan hän seurusteli viime vuonna ”kolmekymppisen kauniin vaaleaverikön” kanssa. Nainen on lehden mukaan ollut julkisuudessa muun muassa kantaaottavien kolumniensa sekä bloginsa kautta. Hän on myös esiintynyt mainoksissa.

– Onnistuimme eroamaan oikeaan aikaan, vaikka se kirpaisi. Ajattelin, että tässä on se elämäni rakkaus. Ei ollut, mutta onnistuimme puhumaan asiat niin, että ystävyys säilyi, Kuronen sanoi HS:lle.

Suomen seksikkäimmäksi mieheksikin nimetyn Kurosen aiemmat erot kuvankauniista kumppaneistaan ovat olleet myrskyisiä ja hän on monesti päätynyt otsikoihin pettämisestä.

Kurosen viimeisin ”virallinen” rakas oli vuoden 2017 Miss Suomi Michaela Söderholm, josta hän erosi 2020 alkuvuodesta. Samana keväänä Kuronen nousi otsikoihin yhteisestä lasten kanssa ulkomaille suuntautuneesta perhelomasta radiojuontajaparinsa Jenni Alexandrovan kanssa, jonka jälkeen Kurosen ex-vaimo ja tyttären äiti Anu Valli haastoi miehen käräjille tytön elatusmaksuista. Kuronen ja Alexandrova kiistivät romanssihuhut, ja viime vuoden alussa Seiska kertoi Kurosen seurustelusta toimittajakaunottaren kanssa.

Lähteet: Helsingin Sanomat, Seiska

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Uutisankkuri Piia Pasasen poika pääsi ylioppilaaksi – katso ihastuttavat yhteiskuvat

Ylen uutisankkuri Piia Pasanen, 50, teki toissapäivänä sometililleen päivityksen, jossa kertoi poikansa päässeen ylioppilaaksi: - Juurihan hän meni ekaluokalle...

Seiska: Eläkkeellä oleva Kai Hyttinen kertoi, ettei pääse ilman kolotuksia ylös sängystä

Monessa mukana ollut laulaja ja näyttelijä Kai Hyttinen, 76, viettää Pirkanmaan Orivedellä eläkepäiviään. Kai kertoi Seiskalle eläkepäivistään:

S-ryhmä varoittaa: Pakastetuotteesta on löytynyt metallipaloja

S-ryhmä on ilmoittanut pakastetuotteen takaisinvedosta. Kyseessä on "Änglamark luomu hienonnettu pinaatti annospaloina", jota myydään 400 gramman pusseissa. Saksassa on...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Känniörvelö iski: Näin teki Naantalin keikalla Käärijän autolle!

Suomalainen känniörvelö päätti ottaa kohteekseen Naantalissa keikalla olleen Käärijän auton. Tuskin hän edes tiesi, että kyse oli Käärijän Mersusta.

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje