IL: Joensuussa nähtiin epäilyttävä näky wc-pöntössä – soitto hätänumeroon oli paikallaan


Joskus omassa kodissa saattaa tulla eteen jotain sellaista, mitä ei ihan heti uskoisi todeksi. Tällöin saattaa olla paikallaan soittaa hätänumeroon ja kertoa asiasta.

Iltalehti julkaisi uutisen, jossa muistellaan palomestarien vuosien varrella kokemia yllätyksiä ihmisten asunnoissa. Muistot koskevat eläinten vuoksi tehtyjä pelastustehtäviä.

Joensuussa wc:n putkistoon oli sujahtanut sateenkaariboa, joka luokitellaan kuristajakäärmeiden lajikkeisiin. Kyseinen matelija voi kasvaa kaksi metriä pitkäksi ja painaa kuusi kiloa.

Maaseudulla avun tarpeessa ovat olleet muun muassa hevoset, naudat ja siat.

– Hevonen ja nauta ovat erilaisia pelastettavia. Hevonen auttaa itseään pulasta, mutta sanonta ”olla kuin lehmä ojassa” pätee lehmiin. Jos ne ovat joutuneet ojaan tai lietekaivoihin, ne nököttävät vain paikoillaan, kertoo Mika Sinisalo Seinäjoen paloasemalta.

Erikoisimpien tapausten joukossa liesituulettimesta oli kuulunut meteliä, jolloin ruuvien avaamisen jälkeen laitteen sisuksista pujahti liito-orava. Eläin laskettiin vapauttamisen jälkeen takaisin luontoon.

Suurirotuinen koira kerrostalon katolla

Pelastettavien joukossa on vuosien varrella ollut myös bernhardilaisrotuinen koira, joka oli kammennut itsensä ullakon ikkunasta talon katolle. Tavallisesti katolta pelastetaan esimerkiksi kissoja tai lintuja. Pelastuslaitos päästi koiran pälkähästä.

1990-luvulla puolestaan porolauma jäi satimeen jäälautalle, mutta ne selvisivät omin avuin maihin, paikalle hälytettyjen palomiesten varmistaessa asiaa vieressä.

Axl-niminen papukaija puolestaan aiheutti huolta Heinolan lintutarhalle, sillä eläin siepattiin häkistään. Myöhemmin se oli löytynyt surkeassa kunnossa, mutta toipui täysin.

– Tämä oli ihan uskomaton juttu. Olin varma, että se on menetetty lintu, kommentoi Tapio Oja Muonion lintutarhasta, iloiten tapahtuman onnellisesta lopusta.

Hylkeet ovat olleet myös yleisiä pelastustehtävissä. Yhdessä tapauksessa pieni kuutti oli saanut suojaisan paikan suomalaiskodin saunasta, löydyttyään ensin merenrannasta. Pelokas Pette -nimen saanut hylkeenpoikanen päätyi lopulta Ranuan Eläinpuistoon. Kuvia Axl-papukaijasta ja Pette-hylkeestä Iltalehden sivulla.

Lähde: Iltalehti
Kuvituskuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Mitä tälle nuorelle törkeälle mieskuskille pitäisi sinusta tehdä?

Poliisipartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa Kuopion keskustan läheisyydessä perjantai-iltana, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Partio mittasi tutkalla henkilöautolle nopeudeksi 147 km/h, kun...

Pippa Laukan tytär on äitinsä kaksoisolento – katso upea ylioppilaskuva!

Pippa Laukan tytär pääsi eilen ylioppilaaksi. Pippa on julkaissut Instagramissa kuvan, jossa vanhemmat poseeraavat valkolakitetun tyttärensä rinnalla.- Niin ylpeitä tästä upeudesta, Pippa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje