Jääkiekkoilija Marko Jantunen menetti lähes kaiken päihteille – rankka traileri julkaistu


Aleksi Mäkelän ohjaama Laitapuolen hyökkääjä -elokuva saapuu elokuvateattereihin 26.8.2022.

Laitapuolen hyökkääjä kertoo jääkiekkoilija Marko Jantusen fiktiivisen selviytymistarinan. Elokuva alkaa Lahdesta vuonna 2015, hetkestä, jolloin koditon Jarna on ajautunut elämänsä syvimpään ahdinkoon. Velkojat tulevat perimään huumerahoja ja Jarnalle annetaan vuorokausi aikaa maksaa velkansa, mistä alkaa hurja piripäinen taistelu aikaa vastaan. Maaninen vauhti, pelko perässä vaanivista tappajista, vainoharhat ja itseinho vanhoista vääryyksistä johtavat lopulta liikenneonnettomuuteen. Jarna ei jaksa enää paeta, vauhti hidastuu ja hän on luovuttamaisillaan.

Nykyään Marko Jantunen eli Jarna keskittyy laaja-alaiseen päihdetyöhön muun muassa nuorison keskuudessa. Jantusen Läpi helvetin -luennoillaan on ollut jo yli 100 000 kuulijaa. Hän on aktiivisesti mukana elokuvan teossa.

Laitapuolen hyökkääjä kertoo jääkiekkoilija Marko Jantusesta, joka menetti lähes kaiken päihteille. Jantusen roolissa nähdään Severi Saarinen. Muissa päärooleissa näyttelevät Katariina Havukainen, Jorma Tommila ja Tommi Eronen.

Mikko Kouki ja Petja Lähde ovat käsikirjoittaneet Solar Filmsin elokuvan, jonka tuottavat Rimbo Salomaa, Jukka Helle ja Markus Selin. Alla juuri julkaistu juliste.

SUOSITUIMMAT