Kirjoita tarinasi! Näillä vinkeillä se onnistuu


Omasta elämästä kirjoittaminen kannattaa monestakin syystä. Kirjoittaminen on matka syvälle omaan minuuteen, etenkin silloin kun ei pelkää kohdata kipeitäkään muistoja. Onnellisista muistoista kirjoittaminen taas tuo hyvän olon pitkäksi aikaa. Elettyä elämää kannattaa tallentaa myös jälkipolvien luettavaksi.

”Tässä ovat elämäni tapahtumat; toiset arvioikoon niiden pohjalta luonnettani niin kuin heitä haluttaa”, sanoi Flavius Josephus (37-100 eaa). Hän on aikansa ainoa juutalainen historioitsija, jonka teokset ovat säilyneet. Omaelämäkerta nimeltä Flavius Josephuksen elämä ilmestyi arviolta vuonna 99 eaa, eli vuotta ennen hänen kuolemaansa.

Sittemmin, näihin päiviin asti on tapana ollut, että elämäkertoja julkaistaan useimmiten vasta eläkeiässä, mutta nyt elämäkertakirjoittaminen on onneksi saanut uusia ulottuvuuksia. Yhä nuoremmat julkisuuden henkilöt julkaisevat omia elämäkertojaan, mikä saattaa huvittaa iäkkäämpiä ihmisiä. Mitä kerrottavaa kolme- ja nelikymppisillä voi vielä olla, he ihmettelevät. Kerrottavaa on jo paljonkin, ja kirjoittaminen on antanut hyvän syyn pysähtyä miettimään mahdollista uutta suuntaa elämälleen. Saman voi tehdä meistä jokainen, vaikka ei omaa elämäntarinaansa julkaisisikaan.

Oman tarinan voisi aloittaa katselemalla ensin vanhoja valokuvia, tutkimalla itseään millainen oli missäkin elämänvaiheessa. Eteen saattaa nousta kipeä muisto tilanteesta, jonka halusi unohtaa, mutta mikä nousee aika ajoin tuskallisesti mieleen. Ehkä kirjoittaminen kannattaisikin aloittaa juuri tästä. ”Kirjoita kovaa ja kirkkaasti siitä, mikä satuttaa eniten”, sanoi Ernest Hemingway. Kyseessä voi olla traumamuisto, joka valtaa mielen. Silloin on hyvä muistuttaa itseään, että juuri nyt ei ole mitään hätää. Tunne on vain muisto menneisyydestä, eikä tapahdu tässä hetkessä.

Miten minusta tuli minä?

Ihminen ei ole saari, joten omaa tarinaakin on vaikea kirjoittaa vain itsestään. Mukaan tulee väkisinkin muita ihmisiä, joista läheisimpiä kannattaa ajatella hyvä tovi. Millaisia he olivat, mitä tekivät ja mitä merkitsivät minulle?

Aloita siis aineiston keruulla tutkimalla vanhoja valokuva-albumeita:

  • Katsele valokuviasi vauvaiästä lähtien. Keitä kuvissa on? Millaisia muistoja heihin liittyy? Millaista perhetarinaa valokuvaan liittyy?
  • Tee mielikuvamatkoja lapsuutesi ja nuoruutesi tärkeimpiin maisemiin.
  • Kirjaa ylös tuntemuksia, joita lapsuutesi ja nuoruutesi paikkoihin liittyy.
  • Millaisia leikkejä näissä paikoissa leikit? Missä sait ensisuudelmasi?
  • Mene vanhan koulusi pihalle ja anna muistojen virrata.
  • Lapsuutesi ja nuoruutesi aikaiset päiväkirjat ovat aarteita. Niistä voit ottaa suoria sitaatteja.
  • Katsele omaa kotiasi, sen vanhoja esineitä ja muistele, millaisia tarinoita niihin liittyy.
  • Käy kotiseutumuseossa. Löydät ehkä esineitä, joita on ollut suvussasi.
  • Kerää kaikki kalenterisi samaan laatikkoon. Poimi kalentereista tärkeimmät ja elämääsi eniten vaikuttaneet tapahtumat.

Omaelämäkerrallisesta kirjoittamisesta väitöskirjan tehnyt Anna-Liisa Karjalainen sanoo, että omasta elämästä kirjoittaminen on reflektiivinen teko: kirjoittaja kääntyy tarkastelemaan elettyä elämäänsä, merkityksellistää sitä, pyrkii ymmärtämään ja esittämään ymmärrettävänä.

”Tavallista on, että mennyt tunne muistettuna herättää jonkun toisen tunteen. Muistelun synnyttämä uusi tunne ilmentää muuttunutta suhdetta menneessä koettuun sekä siihen tulkintaan, jonka kirjoittaja tekee menneisyyden kokemuksistaan. Siten esimerkiksi murrosiän tunteenpurkauksiin aikuinen muistelija suhtautuu hyväntahtoisesti ja ilman tunnekuohua tai häveten ja harmitellen.”

”Oman menneisyytensä muistelijan tyypillinen tunne on myötätunto silloista minää kohtaan. Muistelija ei koe välttämättä samoja tunteita kuin muistojen aikana menneisyydessä, vaan tulkitsee mennyttä etäämpää ja tarkastelee mennyttä minää kuin ulkopuolisena, uudesta näkökulmasta ja selkeästi nykyhetkestä käsin. Tarkastelutapa ei ole neutraali ja objektiivisuuteen pyrkivä, vaan myötätuntoisten tunteiden sävyttämä ja menneisyyden minän puolelle asettuva.” A-L K

Apuvälineitä kirjoittamiseen

1. Työsuunnitelma

Mieti, mistä elämäsi ikävaiheista haluat kirjoittaa. Jos haluat laittaa ”pakettiin” koko elämäsi, pohdi kuinka paljon mistäkin elämänvaiheesta kirjoitat.

Mieti otsikot niille elämänvaiheille, joista ryhdyt kirjoittamaan.

2. Ajattelukartta kunkin otsikon alle

Piirrä isolle paperille itsesi pallona. Mieti, keitä ihmisiä tähän elämänvaiheeseen liittyy. Piirrä naiset palloina ja miehet kuutioina, sitä lähemmäs itseäsi, mitä merkityksellisempiä he sinulle olivat tuolloin. Muistele millaisia sidoksia heillä oli toisiinsa ja teitä yhdistäviin tapahtumiin. Kuinka he suhtautuivat sinuun. VARAA AJATTELUKARTAN TEKEMISEEN AIKAA. ÄLÄ SENSUROI TUNTEITASI.

Piirrä ajattelukarttaan myös elämääsi vaikuttaneet rakennukset, kotieläimet, leikkipaikka, koulu, opiskelupaikka, työpaikka.

Miten kirjoitat?

Claes Andersson kirjassaan Luova mieli, neuvoo näin:

”Mene suoraan asiaan. Jos sinulla on jotain kerrottavaa, kerro se heti, täsmällisesti, mahdollisimman konkreettisesti. Totuus on konkreettinen, kuten Bertolt Brecht muistuttaa. Yksityiskohdat lisäävät tarinasi uskottavuutta.

Älä jaarittele äläkä kiertele ja kaartele. Käytä lyhyitä ja selkeitä päälauseita. Erno Paasilinna aloittaa kertomuksensa Taustan Mikon kotiinpaluusta (kirjassa Nuoruusaikoja) näin: ”Korhosen Lauri sai kerran Sasujärvestä suuren hauen, toista metriä pitkän. Hän tuli selin ovesta sisälle ja veti hauenpirtin lattialle. Sillä oli markan kokoiset suomut.” Parilla lauseella olemme jo keskellä mielenkiintoista tarinaa. Se on paikallistettu, ilmapiiri ja elintavat käyvät ilmeisiksi. Tästä on hyvä jatkaa.

Älä psykologisoi. Älä teoretisoi. Älä selitä, mitä ihmiset tuntevat ja kokevat, vaan kerro ja kuvaa, miten ihmiset toimivat, miten he tekojensa kautta ilmaisevat sisäisen maailmansa: aikomuksensa, halunsa, riemunsa, ivansa, mustasukkaisuutensa, inhonsa, hellyytensä, onnensa, hyväntahtoisuutensa, murhanhimonsa. Mitä asiakeskeisempi ja neutraalimpi olet, sitä vahvemmin välität henkilöittesi tunteiden koko skaalan.

Pidä mielessä, että kyseessä on sinun juttusi, sinun kokemuksesi ja sinun tapasi hahmottaa ja välittää niitä asioita, joista vain sinä tiedät ja joita kukaan muu ei ole kokenut, eikä voi ymmärtää. Tekstisi on sinun valtakuntasi ja sinä olet sen valtakunnan hallitsija, keisari ja kuningas. Nauti tästä valta-asetelmasta. Se on ohimenevää laatua.”

Kirjallisuutta tarinasi kirjoittamisen avuksi:

-Näin kirjoitat oman elämäsi tarinan, Kai Vakkuri, BSV-kirja 2005

-Luova mieli, Claes Andersson, Kirjapaja Oy 2004

-Kirjoita tarinasi, Timo Montonen, Otava 2008

-Saattaen vaihdettava- vapaudu kirjoittamalla, Heli Hulmi, Kansanvalistusseura 2010

-Mindfulness ja kirjoittamisen taito, Dinty W. Moore, Basam Books 2012

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Seiska: Niko Ranta-aho pahoinpiteli Sofia Belórfin – oikeudenkäynti peruttiin

Katiska-vyyhdeistä pitkän vankeustuomion saanut Niko Ranta-aho sai samalla myös tuomion silloisen avopuolisonsa Sofia Belórfin vuonna 2019 Espanjassa tapahtuneesta pahoinpitelystä.

Seiska: Johanna Tukiaisen äiti järkyttyi sieppauksesta: ”Kukaan ei pysty ymmärtämään, miksi he toimivat näin!”

Seiska uutisoi eilen maanantaina Johanna Tukiaisen, 44, siepanneen sijaishuoltajuuteen oikeudessa määrätyn puolitoistavuotiaan tyttärensä ja lähteneen karkumatkalle epäillysti ex-kihlattunsa, loviisalaisen Veijo Lallin, 61,...

Seiska: Roope Salmisen salattu avopuoliso on Sannin ex-rakas – tässä rakastavaisten muut eksät

Juontaja-muusikko Roope Salminen ei ole viime aikoina kommentoinut yksityiselämäänsä julkisesti eikä mahdollista puolisoaan, mutta Seiska uutisoi varmana tietona, että Salminen asuu yhdessä...

Sointu Borg Seiskalle Diili-voittonsa lopputuloksesta: ”Mitä sitä turhia kiertelemäänkään”

Kun Sointu Borg voitti viime vuonna Diili-kilpailun, hän sai ohjelmassa luvatun palkinnon eli kehitysjohtajan pestin Jaajo Linnonmaan yhtiöihin. Borg...

Poliisi aloittaa tehostetun valvonnan näissä paikoissa

Poliisi tiedottaa aloittavansa tehovalvontajakson, joka kestää valtakunnallisesti 21. elokuuta asti. Koko Suomen kattava tehostettu valvonta käynnistyy koulujen alkamisen myötä...

Seiska: Piritasta eronnut Niklas Hagman löysi uuden rakkaan!

Seiska tietää kertoa, että entinen jääkiekkoilija Niklas Hagman on löytänyt elämäänsä uuden rakkauden. Hänen on nähty lomailevan Kreikassa näyttävän vaaleaverikön kanssa. Kaksikko...

IS: 12 vuotta raittiina ollut Redrama retkahti juuri ennen elämäkertakirjansa selviytymistarinan julkaisua – kirjoittaja katkaisi välit

Räppäri ja vuosien ajan Nelosen The Voice of Finland -ohjelman tähtivalmentajana toiminut Lasse "Redrama" Mellberg, 44, myöntää Ilta-Sanomille retkahtaneensa päihteisiin oltuaan raittiina...

HS: Jari Tervo paljastaa Vesa-Matti Loirin saaman lohduttoman diagnoosin – päätti valita luonnollisen kuoleman

Keskiviikkona kuolleesta viihdetaiteilija Vesa-Matti Loirista, 77, vuonna 2019 julkaistun Loiri-elämäkertakirjan kirjoittanut Jari Tervo paljastaa Helsingin Sanomien artikkelissaan, miten Loiri sai tietää kohtalokkaiksi...

Uutuuskirja: Martina Aitolehti petti Esko Eerikäistä kahdesti – ”Hän ei ollut helppo persoona”

Nykyisin hyvinvointiyrittäjänä toimiva kohukaunotar Martina Aitolehti, 40, kertoo värikkäistä elämänvaiheistaan Hippo Taatilan kirjoittamassa uutuuskirjassa Martina – taistelija (WSOY). Aitolehti nousi julkisuuteen...

Seiska: Johanna Tukiainen sieppasi tyttärensä! Pakomatkalla poliisi perässään

Poliisi etsii Johanna Tukiaista, 44, jota syytetään tyttärensä sieppaamisesta, uutisoi Seiska. Seiskan mukaan Tukiaisen puolitoistavuotiaasta tyttärestä tehtiin toukokuun alussa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje