Kun terveellisten elämäntapojen noudattaminen tuntuu vaikealta, kokeile tätä ajattelumuutosta


Terveellisten elämäntapojen noudattaminen ei aina ja kaikilta tule luonnostaan. Ajattelutavan muutoksella voidaan kuitenkin saada ihmeitä aikaan.

Oletko sääntöjen seuraaja, vai sääntöjä vastaan taisteleva? Kysymys voi
tuntua erikoiselta, mutta tällä on itseasiassa merkitystä, kun ajatellaan
terveellisten elämäntapojen noudattamisen haasteita.

Jos olet sääntöjä vastaan kapinoivaa tyyppiä, voi olla, ettet pysy
hyvissä päätöksissä, koska vastustat rajoituksia. Et esimerkiksi voi
sietää, että sinulta kielletään mitään tai pakotetaan mihinkään, vaikka
kyse olisi vain omasta ajattelustasi.

Toiset ihmiset taas rakastavat sääntöjä. He onnistuvat dieeteissä ja
rajoitusten noudattamisessa, ainakin hetken.

Jos huomaat kamppailevasi terveellisten tapojen pitämisen kanssa,
jatka lukemista. Ratkaisu voi nimittäin olla melko yksinkertainen, ja
jo pieni muutos ajattelussa voi auttaa hyvään tulokseen pääsemisessä.
Lue alta, miten voit tehdä epämieluisista tai hankalista asioista
miellyttävämpiä.

Pieni muutos ajattelussa

Ajattelemme usein että “minun täytyy” tai “minun pitäisi”. Vastaan
paneva, kapinallinen osa aivoistamme sanoo sitten “mutta en halua!”
Totuus on, että meidän ei ole pakko tehdä mitään. Päädymme yleensä
tekemään asioita, koska itseasiassa haluamme tehdä niitä.

Otetaan esimerkki – keittiösi on kaaoksessa. Ajattelet kenties, että
“minun täytyy siivota se”, tai että ”minun pitäisi siivota se.” Mutta
todellisuudessa sinun ei ole pakko siivota mitään. Itseasiassa haluat
siistin keittiön. Eli oikeastaan haluat siivota sen.

Eri mieltä?

Et välttämättä ole samaa mieltä, mutta tämä todella on totta.
Sanot “minun täytyy huolehtia lapsistani/vanhemmistani/lapsenlapsistani…” Ei, sinun ei ole pakko. Yleensä ihmisten ei ole pakko. Syvällä sisimmässäsi haluat huolehtia heistä, koska haluat että heistä huolehditaan, ja ei kenen tahansa
toimesta.

Tai, “minun täytyy maksaa laskuni/verot/talolaina…” Ei, sinun ei ole
pakko. Et välttämättä pidä seurauksista tai rangaistuksesta, jos et
maksa, mutta pääasia on, että sinun ei ole pakko.

Oletko kapinallinen liikuntaa kohtaan?

Saatat haluta olla fyysisesti hyvässä kunnossa. Ajattelet mahdollisesti
että “minun pitäisi lähteä kävelylle”, tai ”pitääkö minun mennä salille”?
Jos olet hiukkaakaan kapinallinen, tällaiset ajatukset saattavat aloittaa
sodan päässäsi. Toteat, että ”et halua”.

Näin saatat saada itsesi luopumaan liikkumisesta kokonaan.
Tarkkailepa, saatko itsesi kiinni tällaisesta ajattelumallista! Jos halusi
on olla aktiivisempi ja paremmassa kunnossa, itseasiassa sinä haluat
liikkua.

Saatat ajatella, että liikut ainoastaan koska liikkuminen on
tarpeellista. Mutta, oikeastaan haluat treenata, koska haluat tuloksia.
Taistelu mielessäsi siitä, että liikutko koska on pakko vai koska haluat,
on siis tarpeeton ja jopa haitallinen. Sen seurauksena saatat pysytellä
sohvalla, sen sijaan että lähtisit lenkille.

Lopputuloksen kannalta on parempi, että ajattelet haluavasi tehdä
jotain, sen sijaan että sinun täytyy tai pitäisi tehdä se. Tällä voi olla
suuri vaikutus elämääsi, etenkin jos yrität tehdä muutoksia tapoihisi.

Miten näin pieni muutos voi toimia?

Kun haluat tehdä jotain, tuntuu tehtävä täysin erilaiselta, kuin jos
sinun täytyy tehdä se. Mielihyvä vahvistaa käyttäytymisen mallia ja saa
samanlaisen käytöksen toistumaan todennäköisemmin myös
tulevaisuudessa.

Tunteet vaikuttavat käyttäytymiseen

Sääntöjä vastaan kapinoivalle ajatuksen muuttaminen muodosta
“minun täytyy jättää jälkiruoka väliin” muotoon “haluan jättää
jälkiruoan väliin” tuntuu paremmalta. Tuntuu kuin päätös olisi sinun.
Ajatus tuntuu omalta, joten sitä vastaan ei tarvitse kapinoida.

On vaikeaa tehdä muutoksia silkalla tahdonvoimalla. Käytämme
tahdonvoimaa, kun teemme jotain velvollisuudesta, koska on pakko.
Sen sijaan asioiden tekeminen omasta halusta saa sinut tuntemaan
itsesi onnistuneeksi, itsevarmaksi ja päättäväiseksi. Kun tiedostat että
teet asioita omasta halustasi, voit saada aikaan tunteita, jotka ajavat
sinut saavuttamaan mitä tahansa!

Voitko kuvitella mitään sellaisia aktiviteetteja, joita haluaisit tehdä,
mutta joita vastaan mielesi kapinoi? Luuletko että positiivisempi
ajattelumalli saattaisi auttaa?

Lähde: Sixty and Me

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT